Asumisen kustannukset Espanjassa
Haaveiletko asumisesta Espanjassa? Mitä kaikkia kuluja liittyy asunnon hankintaan ja asumiseen Espanjassa? Haastattelimme Sp-Koti Espanjan myyntineuvottelija Harri Niemelää, joka välittää asuntoja Torreviejassa, ja on itse asunut Espanjassa kuusi vuotta.

”Tällä hetkellä asunnoille Espanjassa riittää kysyntää, vaikka hinnat ovatkin maailman tilanteen takia olleet hieman nousussa. Eniten kyselyjä asunnoista tulee loma-aikoina, mutta asunnot kiinnostavat Espanjan alueelta ympäri vuoden. Suosituimpia asuntoja ovat pienet ja edulliset rivitalo- tai kerrostaloasunnot, mutta myös uudiskohteita kysytään tasaiseen tahtiin”, kertoo Niemelä.
Asuntokaupan kulut ovat Espanjassa korkeammat
Espanjassa asuntokaupan kulut ovat hieman korkeammat kuin Suomessa. Ostohinnan päälle tulee lisäkuluja 14–15 %, joka sisältää esimerkiksi varainsiirtoveron. Kun sopiva asunto on löytynyt ja tarjous hyväksytty, paperityöt hoitaa ns. asesoria eli asiointitoimisto. Sekä ostajalla että myyjällä ovat omat toimistot, ja asuntokaupat vahvistetaan notaarilla. Yleensä asiointitoimistolle annetaan valtakirja, jotta he voivat hoitaa paperityöt puolestasi. Asuntokauppojen yhteydessä pitää hankkia NIE-numero, sillä ilman sitä ei voi ostaa tai myydä mitään Espanjassa.
”Kiinteistönvälittäjä auttaa asiointitoimiston hankinnassa ja täällä on monia toimistoja, joissa on suomalaisia työntekijöitä eli asiat hoituu näppärästi. Byrokratian takia asuntokauppoihin tarvitsee yleensä varata minimissään 1,5 kk – 3 kk ennen kuin koko prosessi on valmis”, Niemelä kertoo.
Espanjassa asuntojen yhteismyynti on yleistä ja asunnot myydään yleensä kalustettuina. Yleisiä asuntonäyttöjä ei juurikaan ole vaan kaikki asunnot myydään yksityisnäytöillä. Jälleenmyyntikohteissa välityspalkkiot ovat yleensä 5-6 % luokkaa.
”Suomesta käsin on mahdollista tutusta asuntoihin etänäytöllä, mutta toki kannustamme tulemaan paikan päälle katsomaan asuntoa”, kertoo Niemelä.
Asuminen ja eläminen edullista
Espanjassa eläminen on yleisesti ottaen edullisempaa kuin Suomessa. Kaikenlainen remontointi tai työn teettäminen on huomattavasti halvempaa ja vain murto-osa Suomen hinnoista. Ravintoloissa syöminen (ja etenkin ruokajuomat) on edullisempaa kuin Suomessa, joten ulkona syömisen ei tarvitse olla pelkästään harvinaista luksusta.
”Vaikka hinnat ovat nousseet kaikkialla maailmassa, on kauppalasku silti ainakin 20 % edullisempi kuin Suomessa”, kertoo Niemelä.
Niemelä mainitsee myös, että Torreviejan alueella hanavesi on juomakelpoista, mutta monet eivät silti sitä juo. Niemelä kertoo, että hän on ostanut omaan asuntoonsa muutamalla sadalla eurolla vedenpuhdistuslaitteiston, jonka avulla juomavesi on puhdasta ja maukasta.
Espanjassa kerrostaloasunnot ovat juridisesti kiinteistöjä, mutta ne toimivat suurin piirtein samalla tavalla kuin asunto-osakeyhtiöt Suomessa. Hoitovastikkeet ovat huomattavasti edullisempia kuin Suomessa, sillä vastike on yleensä vain muutaman kympin kuukaudessa. Jos talossa on uima-allas, hissejä tai puutarha, saattavat nämä nostaa hieman kuukausittaista maksua. Lämmitys on useimmiten erikseen sähköllä eli lämmityskulut eivät sisälly hoitovastikkeeseen. Vesimaksu on Espanjassa yleensä noin 20–30 € kuukaudessa. Kiinteistövero 2 mh asunnosta on noin 200-300 € vuodessa eli sekin on hieman edullisempi kuin Suomessa.
“Sähkö on perinteisesti ollut Espanjassa kalliimpaa kuin Suomessa, mutta nyt hinta lienee suunnilleen sama, ja useimmiten asunto lämmitetään ja viilennetään ilmalämpöpumpulla. Vuodessa on useita kuukausia, kun asuntoa ei tarvitse lämmittää eikä viilentää, joten se vähentää sähkönkulutusta merkittävästi”, kertoo Niemelä.
Torreviejan alue on maailman mittapuulla yksi terveellisimmistä alueista esimerkiksi iho- ja hengitysoireiden kanssa kärsiville. Niemelä suositteleekin erittäin lämpimästi Espanjaan muuttamista, jos se vain on mahdollista.
Tutustu Espanjassa vapaana oleviin kohteisiimme kohdehaun kautta ja ota yhteyttä Sp-Koti Espanjan välittäjiin. Asuntonäyttö voidaan sopia myös etänä.