Kohteen kuvaus
TOIMINNALLISUUTTA JA TYYLIKKYYTTÄ MAALÄMPÖTALOSSA ______________________________________________________________________________________ Vuonna 2012 Vuoreksen asuntomessut keräsivät ennätysmäärän kävijöitä, ja siitä lähtien Vuoreksen menestystarina kotia etsivien perheiden keskuudessa on kasvanut kasvamistaan. Vuoreksen persoonallisen moderni arkkitehtuuri, alueelle ripoteltu ympäristötaide ja suunnittelun ekologiset arvot ovat lyömätön yhdistelmä joka on saanut varsinkin lapsiperheet ottamaan alueen omakseen. Vuoreksessa on panostettu energiatehokkuuteen, uusiutuvan energian käyttöön ja erityispiirteenä jätteidenkäsittely hoidetaan putkikeräyksellä. Lähestulkoon omalta kotiovelta lähtevät ulkoilureitit hiihtolatuineen ja maastopyöräreitteineen vastaavat energisimmänkin liikkujan tarpeisiin. Vastaavasti Vuoreskeskuksen urbaanin ytimen kivijalkaputiikeista löydät kaupalliset palvelut idyllisistä pikkuravintoloista hemmotteluhoitoihin ja lähikauppoihin. Alueelta on myös erinomaiset liikenneyhteydet. Myyntiin avattu, vuonna 2014 valmistunut omakotitalo edustaa modernia tyylikkyyttä ja korkealuokkaista asumista parhaimmillaan. Koti tarjoaa tarkkaan harkittua toiminnallisuutta ja luonnonläheistä tunnelmaa, täydellisenä ympäristönä perheellesi ja ystävillesi. Keittiö on suunniteltu tyylikkään eleettömäksi huomioiden runsaat työ- ja laskutilat. Toiminnallinen keittiösaareke lisää keittiön tehokkuutta ja mahdollistaa mukavan yhdessäolon perheen kesken ruoanlaiton lomassa. Olohuoneen lattianrajasta ylös nousevat laajat ikkunapinta-alat liittävät luonnon kauniisti osaksi sisätiloja tarjoamalla esteettömät näkymät huoliteltuun puutarhaan. Perheen nuoriso ilahtuu yläkerran näyttävästä aulatilasta joka toimii ylimääräisenä olohuoneena ja rentoutumispaikkana. Tilava kodinhoitohuone palvelee monipuolisesti lapsiperheen arjen tarpeita niin pyykkihuollossa kuin askartelu- ja työtilanakin. Talo on rakennettu korttelin korkeimmalle kohdalle ja sen huolellisesti suunnitellussa puutarhapihassa on onnistuneesti hyödynnetty näyttäviä kalliolohkareita tuomaan pihaan rosoista ilmeikkyyttä. Laaja ja suojaisa terassi yhdistää sisäpihan tyylikkääksi kokonaisuudeksi, ja kesäkeittiö täydentää ulkotilojen viihtyvyyden. Etupihan harmaa kiveys ilahduttaa varmasti arjen kuratassuista ja - saappaista huolehtijaa. Kiinteistössä on miellyttävä vesikiertoinen lattialämmitys energialähteenään taloudellinen maalämpö, jota varaava takka tukee. Myös kahden auton täysin eristetty autotalli automaattisilla nosto-ovilla lämpiää maalämmöllä. Tämä ainutlaatuinen omakotitalo tarjoaa hienostunutta asumista, modernia mukavuutta ja luonnonläheistä ympäristöä. Tervetuloa, sovi perhekohtainen esittely tähän upeaan kotiin! Kotisi hinta-arviot ja kilpailukykyiset välitystarjoukset yli 20 vuoden kiinteistönvälitysalan kokemuksella. Susanna Manninen Laillistettu kiinteistönvälittäjä LKV 041 528 5023 susanna.manninen@spkoti.fi
Perustiedot
- Kohdenumero
- 20358022
- Sijainti
- Luottikatu 9, 33870 Tampere
- Tyyppi
- omakotitalo
- Omistusmuoto
- oma
- Huoneistoselitelmä
- oh, rt, 3mh, aulatila, k, 2vh, 2wc, ph, kph, khh, s, 2parv, AT
- Huoneita
- 5 Huonetta
- Asuintilojen pinta-ala
- 139 m²
- Muiden tilojen pinta-ala
- 38 m²
- Kokonaispinta-ala
- 177 m²
- Lisätietoja pinta-alasta
- Päärakennus: huoneistoala 139 m2. Kerrosala 165 m2. Tilavuus 530 m3. Autotalli: huoneistoala 38 m2. Kerrosala 44,5 m2. Tilavuus 150 m3. Käytetty kerrosala yhteensä: 209,50 m2 Pinta-alat saatu rakennuslupakuvista.
- Kerrokset
- 1
- Asuinkerrosten määrä
- 2
- Rakennusvuosi
- 2014
- Käyttöönottovuosi
- 2014
- Vapautuminen
- muu ehto
- Vapautumisen lisätiedot
- 2 kk kaupanteosta
Hinnat ja kustannukset
Hintatiedot
- Myyntihinta
- 449 000,00 €
- Velaton hinta
- 449 000,00 €
- Neliöhinta
- 3 230,22 €/m²
Muut maksut
- Kiinteistövero
- 808,00 €
- Lisätietoja maksuista
- Maalämmön käyttämä- ja taloussähkö noin 10 000 kWt/v. perhekohtaisen kulutuksen mukaan (autotallin talvilämpö ollut n. + 10 ast.) Talous- ja jätevesi ja palveluntuottajan hinnaston ja oman kulutuksen mukaan. Hulevesimaksut noin 54 €/v. Jätehuolto n. Jäteputkikeräys 324,02 €/v.
Asunnon lisätiedot
- Asuntoon kuuluu
- oma sauna, sähköliittymä siirtyy
- Energialuokka
- B2013
- Energialuokan lisätiedot
- Rakennusaikainen energiatodistus. Voimassa 20.10.2024 saakka. E- luku: 99.
- Yleiskunto
- hyvä
- Lämmitysjärjestelmä
- maalämpö, muu
- Lämmitysjärjestelmän lisätiedot
- Maalämpö & ilmaiskylmää hyödyntävä viilennyskonvektori yläaulassa. Maalämpökone: 2013 energiatehokkain Nibe maalämpökone, tehokkuusluokka A+++. Ilmanvaihtokone: Enervent pandion Eco EDE.
- Tulisija
- takka
- Tulisijan muu kuvaus
- varaava takka
- Lisätietoa lämmitysjärjestelmästä
- varaava takka
- Ilmanvaihto
- koneellinen tulo, koneellinen poisto, lämmön talteenotto, viilennys/jäähdytys
- Vesijohto
- kunnan
- Viemäri
- kunnan
Tilat ja materiaalit
- Rakennus- ja pintamateriaalit
- puu
- Seinämateriaalit
- maali
- Lattiamateriaalit
- laminaatti, laatta
- Kattotyyppi
- Harjakatto
- Kattomateriaali
- peltikate
- Keittiön kuvaus
- Kiintokalusteet. Työtasot: laminaatti. AEG:n RST kodinkoneet: integroitu mikro, kalusteuuni, jääkaappi, pakastin, valkoinen liesituuletin, integroitu iduktioliesitaso, integroitu astianpesukone.
- Makuuhuoneiden määrä
- 3
- Kylpyhuoneen kuvaus
- Seinä: laatta. Lattia: laatta. Suihku. Ikkuna. 1 suihkupiste.
- WC-tilojen kuvaus
- Yläkrs. Seinät: maali. Lattia: laatta. Varusteet: peili, allaskaapisto, käsisuihku. Alakrs. Seinät: laatta. Lattia: laatta. Varusteet: peili, allaskaapisto, käsisuihku.
- WC:n määrä
- 2
- Saunan kuvaus
- Sähkökiuas. Ikkuna. Kokolasinen saunanovi. Lattia: laatta. Seinät: tervaleppäpaneeli.
- Kodinhoitohuoneen kuvaus
- Kiintokaapistot. Seinät: maali. Lattia: laatta. Varusteet: PK- liitäntä, peili, pyyhekuivain. Työtasot: laminaatti.
- Säilytystilojen kuvaus
- Lämpöeristetty ulkovarasto, 2 vaatehuonetta, eteisen kaapistot, makuuhuoneiden kaapistoja.
- Muuta kauppaan kuuluvaa
- Kiinteistöllä palon, murron ja vesivahingon ilmoitinlaite.
Tontti ja kaavoitus
- Tontin koko
- 582 m²
- Rakennukset
- autotalli
- Tontin rakennusoikeus
- Tampereen kaupunki, Palvelupiste Frenckell p. 041 7308 168
- Tontin tyyppi
- Tasamaatontti
- Kiinteistötunnus
- 837-327-7682-6-L1
- Tontin omistus
- vuokrattu
- Tontin vuokra
- 2 944,84 €/vuosi
- Lisätietoja tontista
- Korttelin korkeimmalle kohdalle, jykevälle kalliolle perustettu omakotitalo. Näyttävällä etelään avautuvalla aurinkoisella puutarhatontilla vuorottelevat upeat kivenlohkareet ja vehreä kasvillisuus puineen ja pensaineen. Pihalla mm. luumupuu, 2 omenapuuta, mustaviinimarjapensas, viiniköynnös. Ulkorakennuksen kulmassa n. 200 litran sadeveden keräysastia. Etupiha Rudus Kartano kivillä tumman harmaa. Tontin vuokra maksetaan vuosittain neljässä yhtä suuressa erässä.
- Tontin vuokra-aika
- 30.6.2063
- Kaavoitustilanne
- Asemakaava
- Tontin kaavoitustiedot
Tampereen kaupunki, Palvelupiste Frenckell p. 041 7308 168
- Lisätietoa muista rakennuksista
- Erillinen täysin lämpöeristetty kahden auton autotallirakennus automaattisilla nosto-ovilla ja öljyerotuskaivolla. Autotallissa kuuman ja kylmän veden ja viemärin varaus. Lämmitysmuoto: maalämpö/ vesikiertoinen lattialämmitys. Samassa yhteydessä lämmin varastotila. Studio Rosberg suunnittelema kesäkeittiö. Kesäkeittiön alueella n. 48 m2:n terassi painekyllästettyä kestopuuta. Kesäkeittiöllä on sähkövalo ja vesijohdon, viemärin ja 3- vaihesähkön mahdollistava putkitus autotallista.
Lisätietolinkit

Susanna Manninen
Kiinteistönvälittäjä LKV, KiAT, kaupanvahvistaja
Sp-Koti | Keyhouse Oy, 2634013-4
Lainat kohteillemme hoituvat kätevästi Säästöpankin kautta
Hae asuntolainaa Säästöpankista ilman verkkopankkitunnuksia täyttämällä sähköinen asuntolainahakemus.
Hae lainatarjousLainalaskurin antama tieto on suuntaa antava. Huomioithan, että lopullisen lainasi tiedot voivat poiketa hiukan laskurin antamista tiedoista.
Kiinnostuitko tästä kohteesta?
Kysy lisätietoja kohteesta, varaa esittelyaika tai pyydä minut arviokäynnille omaan kotiisi.
"*" näyttää pakolliset kentät
Muita kohteita

Tiiliruukinkatu 11
319 000 €
81
Suomi Tampere Keskusta
kerrostalo 1969 3 h, k, kph/ wc, erillisWC, vh, lasitettu parveke

Rantatie 43
335 000 €
73.5
Suomi Tampere Santalahti
kerrostalo 2022 2 mh, oh, kph/khh, vh, erillisWC, sauna, lasitettu parveke