Kohteen kuvaus
Kaunis ja nykyaikainen toisen kerroksen läpitalonhuoneisto huippusijainnilla Herttoniemenrannassa. Astuessasi sisään asuntoon, yllätyt valoisuudesta ja avoimuudesta, joka kantaa koko huoneiston läpi. Vuonna 2012 ammattilaisten toimesta suunniteltu ja toteutettu remontti on tehnyt asunnon pohjaratkaisun avoimeksi ja kodin sydän on yhtenäinen ja kaunis avokeittiö, ruokailutila ja olohuone. Saarekkeen äärellä hoituu niin kotiläksyt kuin illanvietotkin ja tilaan on helppo kuvitella niin ystävät kuin perheenjäsenet viettämään aikaa yhdessä. Oleskelutilat ja makuuhuoneet erottaa eteinen, jossa on valtavan suuret liukuovikaapistot ja säilytystilaa runsaaseenkin tarpeeseen. Vierestä löytyy myös kylpyhuone, jonka yhteydessä on oma sauna. Vilvoittelemaan saunan jälkeen on mukava mennä isolle lasitetulle parvekkeelle, josta on suojaisat näkymät sisäpihan puolelle. Kaksi mukavan kokoista makuuhuonetta sijaitsevat Laivalahdenkaaren puolella ja toisen makuuhuoneen kulmaikkunasta pilkottaa meri. Tässä osoitteessa oletkin ihan kivenheiton päässä kauniista rantareitistä, joka johdattaa sinut muutaman sadan metrin päähän Tuorinniemen uimarannalle aina Tammisaloon ja Marjaniemeen saakka. Alueen palvelut; ruokakaupat, ravintolat, päiväkodit ja koulut sekä harrastusmahdollisuudet ovatkin tehneet Herttoniemenrannasta erittäin suositun asuinalueen, jossa kaikki toimivaan arkeen tarvittava on lähellä! Vuonna 1999 rakennettu taloyhtiö on hyvin hoidettu ja sen kuntoa on ylläpidetty säännöllisesti. Tämä koti kannattaa tulla kokemaan paikan päälle. Asuntoa esitellään yksityisnäytöin, joten sovithan oman esittelyaikasi. Sinua palvelee; Sp-Koti Helsinki Kortteli Hanna Daw Puh. +358 400 810 002 hanna.daw@spkoti.fi Kiinteistönvälittäjä, LKV, KiAT Hyvän välitystavan lähettiläs 2021-2022 ja Nikita Missiouk Puh. + 044 244 6364 nikita.missiouk@spkoti.fi Yrittäjä, Kiinteistönvälittäjä LKV
Perustiedot
- Kohdenumero
- 20844120
- Sijainti
- Laivalahdenkaari 42, 00810 Helsinki
- Tyyppi
- kerrostalo
- Omistusmuoto
- oma
- Huoneistoselitelmä
- 3h, avokeittiö, kph, s, lasitettu parveke (yj:n mukaan 3h+k+s)
- Huoneita
- 3 Huonetta
- Asuintilojen pinta-ala
- 79 m²
- Kokonaispinta-ala
- 79 m²
- Kerrokset
- 2
- Asuinkerrosten määrä
- 5
- Rakennusvuosi
- 1999
- Käyttöönottovuosi
- 1999
- Vapautuminen
- sopimuksen mukaan
Hinnat ja kustannukset
- Velaton hinta
- 429 000,00 €
- Myyntihinta
- 429 000,00 €
- Neliöhinta
- 5 430,38 €/m²
- Yhtiövastike
- 481,90 €/kk
- Rahoitusvastike
- 71,10 €/kk
- Hoitovastike
- 410,80 €/kk
- Vesimaksu
- 22,00 € / hlö / kk
- Vesimaksutyyppi
- henkilöluvun mukaan
- Lisätietoja maksuista
- Huoneistoon kohdistuu taloyhtiön lainaosuus (lämmönvaihdin- ja julkisivulaina) 1741,82 euroa/31.8.2023, jota nykyinen osakas maksaa takaisin kuukausittaisena rahoitusvastikkeena 71,10 euroa/kk. Mikäli lainaosuuden maksaa pois, rahoitusvastike poistuu. Hoitovastike 410,80 euroa sisältää lämmityksen (kaukolämpö) sekä tonttivuokran. Autopaikka 26 euroa/kk, autohallipaikka 67 euroa/kk.
Asunnon lisätiedot
- Parvekkeen tyyppi
- lasitettu
- Parvekkeen ilmansuunta
- etelä
- Lisätietoja
- laajakaista
- Asuntoon kuuluu
- hissi, parveke, oma sauna, kaapeli-tv, kuntotarkastus tehty, kosteusmittaus tehty
- Energialuokka
- F2013
- Energialuokan lisätiedot
- Voimassaolo 14.11.2014-14.11.2024
- Yleiskunto
- hyvä
- Lisätietoa kunnosta
- Asunto on siistissä kunnossa, vain normaalia asumiseen liittyvää kulumista.
- Lämmitysjärjestelmä
- kaukolämpö, muu
- Lisätietoa lämmitysjärjestelmästä
- ilmanvaihto:koneellinen poisto
- Näkymät
- Parvekkeelta todella viehättävät näkymät taloyhtiön vehreälle sisäpihalle. Läpitalon kulmahuoneistossa ikkunoita kolmeen ilmansuuntaan, pääosin sisäpihalle ja Laivalahdenkaarelle ja yksi ikkuna Laivalahdensillan suuntaan.
- Tehdyt remontit
- 2012: Edellisen omistajan aikaan teetetty suuri remontti, jossa ammattisuunnittelijan avulla suunniteltu asuntoon valoisa ja nykyaikainen pohjaratkaisu. Olohuoneen ja keittiön välinen seinä poistettu, lattiat uusittu, eteisen kaapistot asennettu, keittiö kokonaisuudessaan uusittu, kylpyhuoneen kalusteet uusittu, pinnat maalattu. 2022: lattia vaihdettu kaikkiin huoneisiin (poislukien kph/sauna), jääkaappi- ja pakastin uusittu.
Tilat ja materiaalit
- Rakennus- ja pintamateriaalit
- betoni
- Seinämateriaalit
- pääosin maali, kylpyhuoneessa laatta ja saunassa puupaneeli.
- Lattiamateriaalit
- pääosin vinyylilankku, kylpyhuoneessa ja saunassa laatta.
- Kattotyyppi
- Tasakatto
- Kattomateriaali
- Bitumikermi
- Olohuoneen kuvaus
- Avara ja valoisa olohuone, josta viehättävät näkymät parvekkeelle ja sisäpihalle.
- Keittiön kuvaus
- Todella kaunis avokeittiö, joka on suunniteltu ja kokonaisuudessaan remontoitu ammattisuunnittelijan avulla vuonna 2012. Vaaleat kaapistot, tammiset puutasot, kodinkoneina induktioliesi, erillisuuni, liesituuletin, integroitu astianpesukone sekä 2022 vuonna uusitut kylmälaitteet täyskorkea sidebyside jääkaappi-pakastin.
- Makuuhuoneen kuvaus
- Kaksi mukavan kokoista makuuhuonetta.
- Kylpyhuoneen kuvaus
- Tilava kylpyhuone, jossa varusteluna runsaasti laskutilaa sekä kaapistotilaa. Alkuperäinen laatoitus, varustelu uusittu vuonna 2012. Hansgrohen suihku, suihkuseinä, pesukoneliitäntä, peili sekä käsienpesuallas, laatikostot sekä kaapisto, wc-istuin.
- Saunan lattia
- laatta
- Saunan seinät
- puu
- Saunan kiukaan tyyppi
- sähkökiuas
- Säilytystilojen kuvaus
- Tilava häkkivarasto
- Muut tilat
- Eteisessä käytännöllinen ja iso kaapisto liukuovilla.
Tontti ja kaavoitus
- Tontin koko
- 3317 m²
- Tontin omistus
- vuokrattu
- Tontin vuokraaja
- Helsingin kaupunki
- Tontin vuokra
- 94 532,00 €/vuosi
- Tontin vuokra-aika
- 31.12.2060
- Kaavoitustilanne
- Asemakaava
- Yhtiön tontin kaavoitustiedot
- Tutustu alueen kaavoitukseen Helsingin kaupunki 09 310 22111 tai https://kartta.hel.fi/ Suunnitteilla olevat suunnitelmat: Herttoniemen kaupunginosavisio. Herttoniemen kaupunginosavisio Suunnitelman kuvaus: Millainen on tulevaisuuden Herttoniemi? Tähän etsitään vastauksia Herttoniemen visiota työstämällä. Tulevaisuutta hahmotellaan noin 10-15 vuoden päähän. Keskeisiä pohdittavia asioita ovat alueen kaavoitus ja täydennysrakentaminen, katujen, puistojen, aukioiden ja viheralueiden parantaminen ja hoito sekä kaupungin tiloihin liittyvät tarpeet. Lisätietoja antaa Vuorovaikutussuunnittelija Tiina Antila-Lehtonen, puhelin 310 37436.
Taloyhtiö
- Taloyhtiön nimi
- Asunto Oy Helsingin Laivalahdenkaari 42
- Isännöitsijän yhteystiedot
- Retta Isännöinti Helsinki Vesterinen Olli puh 040 842 1040 / olli.vesterinen@retta.fi
- Huolto
- huoltoyhtiö
- Lisätietoja huollosta
- Kiinteistöpalvelut Cosci-Tuning Oy 093215952 / toimisto@coscituning.com
- Tiedot taloyhtiön parkkipaikoista
- Herttoniemenrannan alueen pysäköinti on toteutettu Herttoniemenrannan Pysäköinti Oy:n toimesta. Yhtiöllä on aluepysäköinnin kautta paikkoja kolmella eri pysäköintialueella, yhteensä 48 paikkaa. Isännöitsijältä saadun tiedon mukaan hallipaikat ovat melko haluttuja ja niihin on pääsääntöisesti jono, mutta avopaikkoja pitäisi löytyä koko ajan. Autopaikkojen varaukset hoitaa Retta-asiakaspalvelu.
- Tehdyt remontit
- Hallituksen selvitys suoritetuista kunnossapito -ja muutostöistä valmistumisajankohtineen: 2010 Ulkopuolen puuosien maalaus 2011 Parvekkeiden lisätuenta 2012 Pihan kivimuurin korjaus 2013 B-portaan huoneiston terassin vesieristyksen korjaus sekä kolmen muun terassin ylösnostetun peltisaumauksen korjaus. B-portaan terassien syöksytorviin, katolta katutasoon on teetetty saattolämmitys. Hisseihin on uusittu hälytysjärjestelmä. 2015 Sisäpihan kukkalaatikot uusittu, IV-kanavat nuohottu. 2016 Pihan leikkialueen valaistusta lisätty ja pylväsvalaisimet uusittu, pihavalojen polttimot muutettu ledeiksi, C-portaan yhden parvekelinjan päätysaumaukset uusittu, ala-aulojen maalaus tehty, porraskäytävien valaistuksen muuttaminen ledeiksi 2017 Lukituksen uusinta (Sento) ja meren puolen kukkalaatikoiden uusinta 2018 Julkisivun elementtisaumaukset uusittu, kuntoarvio, B-C-rappujen välissä oleva maanalainen viemäriputki korjattu 2019 Lämmönvaihtimen uusiminen ja lämmön perussäätö 2020 julkisivun puu- ja metalliosien maalaus, parvekelasien huolto tehty, kattoterassien puu- ja metalliosien maalaus 2021 Sisäpihan puolen ikkunakorjaukset (tehty vain osittain) 2023 pihan aitojen korjaus/uusinta
- Tulevat remontit
- Hallituksen kunnossapitotarveselvitys 2023-2026 2023 aurinkosuojakalvot, salaojien kuvaus/huuhtelu sekä pohjaviemärien kuvaus ja huuhtelu, ilmanvaihdon nuohous, hissien kuntoarvio (ei ole tulossa erillistä kustannusta osakkaille, toteutetaan hoitovaroilla.) 2024 muurin korjaus, porrashuoneiden maalaus, kuntoarvion päivitys 2024-2025 2026 kuntoarvion mukaisia korjauksia
- Liiketilojen määrä
- 3
- Liiketilojen pinta-ala
- 254,0 m²
- Taloyhtiössä muuta
- Ulkoiluvälinevarasto, lastenvaunuvarasto, jätehuone, huoneistokohtaiset varastot, viehättävä sisäpiha.
Palvelut ja liikenneyhteydet
- Palvelut
- Laivalahdenkaari 42 sijaitsee huippupaikalla Herttoniemenrannassa, monipuolisten palveluiden ja kulkuyhteyksien lähettyvillä. Naapurustosta löytyy hyviä ravintoloita, kadun toiselta puolelta lähikauppa K-market Ruokakippari sekä päiväkodit ja koulut ovat lyhyen kävelyetäisyyden päässä. Tuorinniemen kaunis hiekkaranta sijaitsee vain muutaman minuutin kävelymatkan päässä ja alueella on myös talviuintimahdollisuus. Ostoskeskus Hertsi, josta löytyy Prisma, useita ravintoloita, kirjasto ja erityisliikkeitä sijaitsee n. 0,9km päässä. Lidl 0,9km, S-Market Herttoniemi (24h) n. 0,9km. Herttoniemen metroasemalle etäisyys noin 1km.
- Liikenneyhteydet
- Herttoniemessä on erinomainen julkisen liikenteen verkosto, Metro sekä useita bussiyhteyksiä. Bussi 81 Herttoniemen ja Kulosaaren metroasemalle pysähtyy talon edessä. Kulku omalla autolla niin keskustaan kuin Kehä yhdelle tai Lahden väylälle sujuu helposti itä-väylää pitkin.
- Koulut
- Herttoniemenrannan ala-aste (n.450m), Degerö lågstadieskola (n.900m), Porolahden peruskoulu (n. 1,8km), Hertsikan ala-aste, Herttoniemen yhteiskoulu ja lukio (n. 2,6km), Kulosaaren yhteiskoulu (n. 2,8km).
- Päiväkoti
- Monipuolinen ja laadukas päiväkotitarjonta niin kunnallisen kuin yksityistenkin palveluntarjoajien puolesta. Alueella on useita kunnallisia päiväkoteja jonka lisäksi englanninkieliset päiväkodit kuten Bumblebees ja Duckies sijaitsevat lähellä. Lisäksi alueella on musiikkiin ja liikuntaan painottuneita yksityisiä päiväkoteja esim. Pilke taikapomppu.

Hanna Daw
Kiinteistönvälittäjä LKV, KiAT
Sp-Koti | WM Crew Oy, 2844938-7
Lainat kohteillemme hoituvat kätevästi Säästöpankin kautta
Hae asuntolainaa Säästöpankista ilman verkkopankkitunnuksia täyttämällä sähköinen asuntolainahakemus.
Hae lainatarjousLainalaskurin antama tieto on suuntaa antava. Huomioithan, että lopullisen lainasi tiedot voivat poiketa hiukan laskurin antamista tiedoista.
Kiinnostuitko tästä kohteesta?
Kysy lisätietoja kohteesta, varaa esittelyaika tai pyydä minut arviokäynnille omaan kotiisi.
Muita kohteita

Hevossalmentie 15
698 000 €
176 m²
Suomi Helsinki Hevossalmi, Laajasalo
paritalo 2001 4-5h, avokeittiö, kph, sauna, 2x wc, khh, terassi ja piha

Inkoonkatu 7
398 000 €
71.5 m²
Suomi Helsinki Alppila, Alppiharju
kerrostalo 1984 3h, k, kph, lasitettu parveke (Yj:n mukaan 3h+k)