Kohteen kuvaus
Kinnarin parhaalla paikalla on nyt tarjolla hoidetulla, isolla puutarhatontilla oleva tiiliverhottu talo, josta löytyy hienosti tilaa koko perheelle. Täällä on omaa rauhaa keskellä kaupunkia, hyvät tilat sisällä ja ulkona. Hyvin asemoitu talo tontilla, aamun puolella alarinne ja kulku kadulla, iso ja suojattu länsipiha patioineen ja kivetty kulku kadulta asti. Varaava takka ja tehokas ilmalämpöpumppu tuovat säästöä asumiseen. Monipuolinen pohjaratkaisu, kerrankin aputiloja tarpeeksi. Olohuone ja ruokailutila ovat yhtenäistä aukeaa tilaa. Tilavat makuuhuoneet sijaitsevat eripuolilla taloa ja takkahuone saunan ja pesutilojen yhteydessä on oma kokonaisuutensa. Puutarhassa valmiina runsaasti istutuksia, pihoille mahtuu harrastamaan. Tontilla on erillinen, lämmin autotallivarasto rakennus. Kinnarin alue on Järvenpään vanhimpia kaupunginosia, jossa on asuttu jo 1800-luvulla. Kinnarilla on värikäs ja rikas asumisen historia. Täällä ovat vaikuttaneet siirtolaisperheet ja kauppiassuvut jo vallankumouksen ajoilta. Kinnarin rakennuskannassa on säilynyt myös vanhempia taloja ja huviloita ja alueella on nähtävissä jopa eri vuosisatojen rakennustapoja ja -tyylejä. Alue on pääosin pientalovaltaista aluetta ja koska täällä on asuttu jo pitkään niin Kinnarille on luonteenomaista vehreys, puistomaisuus ja rehevät puutarhat. Kinnarissa kadut ovat kapeita, läpiajo liikennettä ei juurikaan ole. Liikenneyhteydet ovat silti mainiot, liikenneasemat ovat kohtuu lähellä ja moottoritieyhteys on muutaman kilometrin päässä. Esittelyt ja tiedustelut Tero-Pekka Lehtonen, 0540 3019016, tero-pekka.lehtonen@spkoti.fi Facebookissa Asumisen Asiamies Tero-Pekka Lehtonen
Perustiedot
- Kohdenumero
- 21449307
- Sijainti
- Pykälistöntie 18, 04430 Järvenpää
- Tyyppi
- omakotitalo
- Huoneistoselitelmä
- 5h,k,s,khh,th,at
- Huoneita
- 5 Huonetta
- Asuintilojen pinta-ala
- 186 m²
- Muiden tilojen pinta-ala
- 26 m²
- Kokonaispinta-ala
- 212 m²
- Kerrokset
- 1
- Asuinkerrosten määrä
- 1
- Rakennusvuosi
- 1986
- Käyttöönottovuosi
- 1986
- Vapautuminen
- sopimuksen mukaan
Hinnat ja kustannukset
- Velaton hinta
- 428 000,00 €
- Myyntihinta
- 428 000,00 €
- Neliöhinta
- 2 301,08 €/m²
- Kiinteistövero
- 999,32 €
- Lisätietoja maksuista
- Sähkölasku yhden hengen käytöllä
Asunnon lisätiedot
- Asuntoon kuuluu
- oma sauna, kuntotarkastus tehty, antenni
- Lisätietoja 2
- sälekaihtimet/rullaverhot, verhotangot, naulakko, kiinteät valaisimet, lämminvesivaraaja, ilmalämpöpumppu, jätesäiliö, istutukset
- Energialuokka
- D2018
- Energialuokan lisätiedot
- Laadittu 10.3.2023, voimassa 10.3.2033 saakka.
- Yleiskunto
- hyvä
- Lisätietoa kunnosta
- Kuntotarkastus tehty 17.5.2022
- Lämmitysjärjestelmä
- sähkö, Ilmalämpöpumppu
- Tulisija
- takka
- Ilmanvaihto
- koneellinen poisto
- Vesijohto
- kunnan
- Viemäri
- kunnan
- Tehdyt remontit
- Lämminvesivaraaja vaihdettu 2008, pesutilat remontoitu 2012, vesikate uusittu 2018.
Tilat ja materiaalit
- Rakennus- ja pintamateriaalit
- puu, tiili, elementti
Rakennusmateriaali: Elementtirakenteinen puurunko, tiilivuoraus. - Kattotyyppi
- Harja
- Kattomateriaali
- Betonitiili
- Olohuoneen lattia
- parketti
- Olohuoneen seinät
- tapetti
- Keittiön kuvaus
- Erillinen, läpikuljettava, ikkunallinen kadunpuoleinen keittiö, jossa runsaasti kaapistoa ja hyvin tilaa ruokapöydälle.
- Keittiön tasot
- laminaatti, metalli
- Keittiön lattia
- parketti
- Keittiön seinät
- maalattu
- Keittiön varusteet
- liesituuletin, astianpesukone
- Liesi
- keraaminen, erillisuuni
- Jääkaappi ja pakastin
- jääkaappi, pakastin
- Makuuhuoneiden määrä
- 4
- Makuuhuoneen lattia
- parketti
- Makuuhuoneen seinä
- tapetti
- Kylpyhuoneen kuvaus
- Kylpyhuone remontoitu 2012.
- Kylpyhuoneen lattia
- laatta
- Kylpyhuoneen seinät
- kaakeli
- Kylpyhuoneen varustus
- lattialämmitys, wc-istuin, suihku, peili, kiinteät valaisimet
- WC-tilojen kuvaus
- Erillinen wc huone eteisen yhteydessä. Wc:ssä suihku ja suihkukaappi. Pesuhuoneen yhteydessä toinen wc.
- WC:n lattia
- laatta
- WC:n seinät
- kaakeli
- WC:n varusteet
- lattiakaivo, suihku, suihkukaappi, peilikaappi
- WC:n määrä
- 2
- Saunan lattia
- laatta
- Saunan seinät
- puu
- Saunan kiukaan tyyppi
- sähkökiuas
- Kodinhoitohuoneen kuvaus
- Kodinhoitohuoneessa hyvät laskutilat, vesipiste, kaapistot ja erillinen vaatehuone. Kodinhoitohuoneessa erillinen uloskäynti yläpihan puolelle.
- Kodinhoitohuoneen lattia
- laatta
- Kodinhoitohuoneen seinä
- maalattu
- Kodinhoitohuoneen varusteet
- pesukoneliitäntä, pesuallas, lattialämmitys, lattiakaivo, lastenhoitopöytä/taso, silityspöytä/taso, pyykkikaapit, pöytätaso
- Muiden säilytystilojen kuvaus
- vaatehuone
- Muut tilat
- Asuintiloissa kauttaaltaan hyväkuntoinen parkettilattia.
Tontti ja kaavoitus
- Tontin koko
- 1265 m²
- Rakennukset
- autotalli
- Tontin rakennusoikeus
- e=0,3, 379,5 k-m²
- Tontin tyyppi
- Rinnetontti
- Kiinteistötunnus
- 186-5-521-19
- Tontin omistus
- oma
- Lisätietoja tontista
- Suorakaiteen muotoinen tontti, käynti idän puolelta ja pihat talon itä- ja länsipuolella.
- Kaavoitustilanne
- Asemakaava
- Tontin kaavoitustiedot
Järvenpään kaupunki. p. 09 27191. kaavamääräys AP-5, asuinpientalojen korttelialue
- Lisätietoa muista rakennuksista
- Erillinen, lämmin autotallivarasto rakennus tieliittymän yhteydessä. Rakennus on puurakenteinen ja samalla tiilellä verhottu kuin asuinrakennus
- Pihan kuvaus
- Pihoilla hedelmäpuita ja pensaita, tien puolella pensasaita ja puita tuomassa yksityisyyttä. Lännen puoleisella yläpihalla patio ja hyvät tilat vaikka trampoliinille
Palvelut ja liikenneyhteydet
- Palvelut
- Terveyskeskus, kaupan keskittymä 1 km
- Lisätietoa palveluista
- Järvenpään keskustan palvelut 1,2 km, lähikauppa 800 m.
- Liikenneyhteydet
- Liikenneasemille 1,2 km
- Koulut
- Kinnarin Yhtenäiskoulu 700 m

Tero-Pekka Lehtonen
Myyntineuvottelija, osakas
Sp-Koti | Jannen Koti Oy LKV, 2892708-6
Lainat kohteillemme hoituvat kätevästi Säästöpankin kautta
Hae asuntolainaa Säästöpankista ilman verkkopankkitunnuksia täyttämällä sähköinen asuntolainahakemus.
Hae lainatarjousLainalaskurin antama tieto on suuntaa antava. Huomioithan, että lopullisen lainasi tiedot voivat poiketa hiukan laskurin antamista tiedoista.
Kiinnostuitko tästä kohteesta?
Kysy lisätietoja kohteesta, varaa esittelyaika tai pyydä minut arviokäynnille omaan kotiisi.
Muita kohteita

Aholantie 2
258 000 €
116 m²
Suomi Tuusula Kellokoski
omakotitalo 1972 4h,k,s, työtilat, vintti, pihavarasto, autotalli

Jukolanahde 2
297 000 €
91.5 m²
Suomi Espoo Mankkaa
rivitalo 1979 3-4h,k,s