Siirry sisältöön

Hurstikatu 4

Raisio, Kemppilä

rivitalo 1987 , 3h, k, s

Rakennettu
1987
Pinta-ala
79 m²
Velaton hinta
189 000 €

Kohteen kuvaus

Kaunis rivitalokoti rauhallisella asuinalueella! Asunto sijaitsee luonnonläheisellä paikalla ja takapiha rajautuu viihtyisään, suojaisaan puistikkoon, joten takapihan tilavalla terassilla voi rauhassa nauttia lämpimistä kesäpäivistä. Rauhallisesta sijainnista huolimatta palvelut ovat kuitenkin lähellä. Kävelymatkan etäisyydeltä löytyvät muun muassa lähikauppa, päiväkoti ja koulut. Lisäksi kulman takana on paikallinen leipomo ja konditoria, jonka herkkuja kannattaa käydä maistamassa. Kulkuyhteyksien kannalta Hurstikatu sijoittuu erinomaiseen paikkaan, sillä kulkeminen on vaivatonta esimerkiksi Raision ja Turun keskustoihin, sekä Kauppakeskus Myllyyn. Ohikulkutietä ja Nesteentietä pitkin on helppo kulkea myös eri puolille Turun seutua. Alakerrassa on valoisa olohuone, joka on yhteydessä keittiöön. Yleisilme on vaalea ja erittäin siisti. Olohuoneesta on kulku takapihan terassille, joka on rakennettu vuonna 2020. Alakerrassa on myös erillinen wc. Portaat johdattavat yläkertaan, jossa on kaksi makuuhuonetta. Makuuhuoneiden ikkunat ovat viihtyisästi takapihan suuntaan ja molemmissa makuuhuoneissa on omat kaapistot. Yläkerrassa on myös tilava kylpyhuone, joka on uusittu vuonna 2016. Hienon saunan lauteet ja paneelit on käsitelty sekä valaistus uusittu vuonna 2020. Asunnon sisäänkäynnin yhteydessä on isohko puolilämmin varasto, joka toimii tarvittaessa myös vaikka pienenä verstaana. Jokaisen asunnon käytössä on yksi autokatospaikka ja lisäksi pihalla on vapaassa käytössä olevia autopaikkoja. As. Oy Kemppilänrivi on vuonna 1987 rakennettu taloyhtiö, johon kuuluu yhteensä kuusi asuntoa. Lämmityksenä on kaukolämpö, joten lämmityskulut sisältyvät vastikkeeseen ja taloyhtiöllä on oma tontti, joten asumiskulut pysyvät varsin kohtuullisina. Erilaisia kunnostustöitä tehdään aktiivisesti ja taloyhtiössä selvästi halutaan pitää rakennuksista hyvää huolta. Mikäli olet etsinyt hienoa rivitalokotia, ota yhteyttä ja sovitaan aika esittelylle! Myynti ja lisätiedot: Joni Tapio Kiinteistönvälittäjä LKV 044 551 9911 joni.tapio@spkoti.fi Sp-Koti Turku

Perustiedot

Kohdenumero
21782345
Sijainti
Hurstikatu 4, 21200 Raisio
Tyyppi
rivitalo
Omistusmuoto
oma
Huoneistoselitelmä
3h, k, s
Huoneita
3 Huonetta
Asuintilojen pinta-ala
79 m²
Kokonaispinta-ala
79 m²
Kerrokset
1-2
Asuinkerrosten määrä
2
Rakennusvuosi
1987
Käyttöönottovuosi
1987
Vapautuminen
muu ehto
Vapautumisen lisätiedot
2-3 kk / sopimuksen mukaan

Hinnat ja kustannukset

Hintatiedot

Myyntihinta
189 000,00 €
Velaton hinta
189 000,00 €
Neliöhinta
2 392,41 €/m²

Vastikkeet

Hoitovastike
316,00 €/kk
Yhtiövastike yhteensä
316,00 €/kk

Muut maksut

Vesimaksutyyppi
oma mittari
Lisätietoja maksuista
Vesi kulutuksen mukaan (vesiennakko 15,00 €/kk/hlö ja tasauslasku kerran vuodessa) ja sähkö kulutuksen mukaan. Ostaja maksaa varainsiirtoveron 1,50 % velattomasta kauppahinnasta kaupanteossa. Ostaja vastaa omistusoikeuden rekisteröintikustannuksista, osakekirjan mitätöinnistä aiheutuvista mahdollisista kustannuksista sekä mahdollisesta hakemusmaksun korotuksesta.

Asunnon lisätiedot

Asuntoon kuuluu
oma sauna, kaapeli-tv
Energialuokka
D2018
Energialuokan lisätiedot
Voimassa 23.9.2034 asti.
Yleiskunto
hyvä
Lämmitysjärjestelmä
kaukolämpö
Tehdyt remontit
Erillisen wc:n lattia ja wc-istuin uusittu 2022, terassien rakentaminen etu- ja takapihalle, erillisen wc:n seinien maalaus, keittiön kaappien ovet uusittu, liesituuletin uusittu, saunan valaistus uusittu ja paneelit sekä lauteet käsitelty 2020, kylpyhuone ja sauna remontoitu, laminaattilattiat uusittu ja seinät maalattu/tapetoitu 2016.

Tilat ja materiaalit

Rakennus- ja pintamateriaalit
puu, tiili
Kattotyyppi
Harjakatto
Kattomateriaali
Tiilikate
Olohuoneen kuvaus
Lattia laminaattia ja seinät maalattu sekä tapetoitu.
Keittiön kuvaus
Keittiön kaapin ovet uusittu vuonna 2020. Varusteina korkeat jääkaappi ja pakastin, induktioliesi, liesituuletin (2020) ja astianpesukone (2023). Lattia laminaattia ja seinät maalattu.
Makuuhuoneen kuvaus
2 kpl. Lattiat laminaattia ja seinät maalattu.
Kylpyhuoneen kuvaus
Kylpyhuone uusittu vuonna 2016. Varusteina suihku, suihkuseinät, wc-istuin, peili, pesuallas, allaskaappi, pesukoneliitäntä ja lattialämmitys. Lattia ja seinät laattaa.
WC-tilojen kuvaus
1 kpl. Erillinen wc alakerrassa. Varusteina peili ja allaskaappi. Lattia muovia ja seinät laattaa.
Saunan kuvaus
Sauna uusittu vuonna 2016. Lisäksi vuonna 2020 uusittu saunan valaistus sekä käsitelty lauteet ja paneelit. Sähkökiuas.
Säilytystilojen kuvaus
Puolilämmin ulkovarasto ja molemmissa makuuhuoneissa sekä eteisessä kaapistot.

Tontti ja kaavoitus

Tontin koko
2509 m²
Tontin omistus
oma
Kaavoitustilanne
Asemakaava
Yhtiön tontin kaavoitustiedot
Raision kaupunki

Taloyhtiö

Taloyhtiön nimi
As. Oy Kemppilänrivi
Isännöitsijän yhteystiedot
Retta Isännöinti Oy, Teija Karuneva, Tasalanaukio 5, 21200 Raisio
Huolto
asukkaat
Taloyhtiöön kuuluu
kaapeli-tv, Huoneistokohtaiset varastot
Taloyhtiön autopaikkojen määrä
6
Tiedot taloyhtiön parkkipaikoista
Jokaisen asunnon käytössä yksi autokatospaikka. Lisäksi pihalla vapaita pihapaikkoja.
Tehdyt remontit
Vesimittareiden vaihto 2023, ilmanvaihtojärjestelmien läpivientien kuntotarkastus 2022, varastojen ovien uusiminen 2020, roskakatoksen rakentaminen, katon puhdistaminen ja myrkyttäminen 2018, pääovien ja terassiovien uusiminen, lämmönvaihtimen uusiminen ja autokatoksen aluskatteen rakentaminen 2016, vesikourujen korjaaminen ja ilmanvaihtojärjestelmän läpivientien kuntotarkastus 2015, ilmanvaihtohormien puhdistus 2013, väliaitojen uusiminen, katto- ja pintavesien ohjauksen parantaminen 2012, pihavalaistuksen ja parkkipaikan uudistus, puuosien huoltomaalaus ja katon pesu 2009, pihakäytävien asfaltointi ja autopistorasioiden uusinta sekä autokatosvalaistuksen uusinta 2007, lämpöjohtoverkoston perussäätö ja patteriventtiilien uusinta 2005, lukoston uusiminen 2002.
Tulevat remontit
Hallituksen selvitys kunnossapitotarpeista: Ilmanvaihtokanavien puhdistus ja säätö, varauduttava asuntojen märkätilojen uusimiseen taloyhtiön vastuulle kuuluvilta osin (ei välitöntä tarvetta), sadevesi- ja jätevesiviemäreiden kuvaus, kaukolämmön vuositarkastus, patteriventtiilien uusiminen niiden rikkoutuessa, sokkeleiden ruostuneiden terästen kunnostus ja asuinrakennusten vesikattojen kunnon tarkastus 2024, kiinteistön rakennusten puuosien huoltomaalaus 2026, piha-alueen asfaltoinnin paikkaus sekä hulevesien mahdollinen uudelleenohjaus 2027 ja ikkunoiden uusiminen 2028.
Taloyhtiössä muuta
Ilmanvaihtona koneellinen poisto,

Lainat kohteillemme hoituvat kätevästi Säästöpankin kautta

Hae asuntolainaa Säästöpankista ilman verkkopankkitunnuksia täyttämällä sähköinen asuntolainahakemus.

Hae lainatarjous

Lainalaskurin antama tieto on suuntaa antava. Huomioithan, että lopullisen lainasi tiedot voivat poiketa hiukan laskurin antamista tiedoista.

Kiinnostuitko tästä kohteesta?

Kysy lisätietoja kohteesta, varaa esittelyaika tai pyydä minut arviokäynnille omaan kotiisi.

"*" näyttää pakolliset kentät

Haluan yhteydenoton
Hidden
Hidden
Hidden
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Muita kohteita