Kohteen kuvaus
Upealla 2520 m2:n rinnetontilla sijaitseva v. 1985 valmistunut omakotitalo! ** Lämmitysmuotona MAALÄMPÖ ** Syväoja on aito ja vehreä maalaiskylä keskellä Keimolan vehmaimpia takametsiä. Tämän aivan Nurmijärven ja Vantaan rajalla sijaitsevan kokonaisuuden kruununjalokivi on moneen taipuva iso tontti, josta onkin pidetty hyvää huolta jo useamman vuosikymmenen ajan. Viherpeukaloiden unelmakohde, mikä mahdollistaa piha-alueen muokkaamisen ja hyödyntämisen monella eri tavalla. Itse talo on rakennettu uudelleen vuonna 1985 vanhan sokkelin päälle ja samassa yhteydessä toteutettiin myös laajennusosa. Yläkerrassa on iso keittiö ja jykevällä tiilitakalla varustettuun olohuoneeseen mahtuu isompikin ruokailuryhmä. Parvekkeelle käynti sekä olohuoneesta että yläkerran makuuhuoneesta. Alakerrasta löytyy kylpyhuone tunnelmallisella puulämmitteisellä saunalla ja takkahuoneesta on myös käynti ulos. Alakerran ison makuuhuoneen voi tarvittaessa jakaa vaikkapa kaapistolla kahdeksi huoneeksi. Sekä ylä- että alakerran makuuhuoneiden yhteydessä on tilavat vaatehuoneet. Lämmitysmuotona on maalämpö, joten asumiskustannukset ovat myös kylminä talvikuukausina erittäin edulliset. Katto on uusittu vuonna 2017 ja kiinteistö on liitetty kunnallistekniikkaan vuonna 2018. Kuntotarkastus tehty 06/2022. Pihapiirin yhteydessä on tilava autotalli sekä puuliiteri. Päivittäiset arkiostokset hoituu kätevästi Klaukkalassa, jonne on muutaman minuutin automatka. Maalaismaisen mukavasta miljööstä huolimatta Syväojalta pääsee omalla autolla Helsingin ydinkeskustaan reilussa puolessa tunnissa ja vaihtoehtona on myös joutuisa bussiyhteys Hämeenlinnan moottoritietä pitkin. Yksityisesittelyt onnistuu myös joustavasti, joten otathan yhteyttä, Timo Keinänen, p. 045 139 7337, timo.keinanen@spkoti.fi tai Markus Piittinen, p. 044 972 5696, markus.piittinen@spkoti.fi
Perustiedot
- Kohdenumero
- 21845846
- Sijainti
- Impivaarantie 3, 01800 Klaukkala
- Tyyppi
- omakotitalo
- Huoneistoselitelmä
- 3h, k, wc, tkh, kph, khh, s, ph/wc
- Huoneita
- 3 Huonetta
- Asuintilojen pinta-ala
- 132 m²
- Kokonaispinta-ala
- 157 m²
- Lisätietoja pinta-alasta
- Vantaan kaupungin rakennusvalvontakeskuksen rakennus- ja huoneistorekisteriotteen mukaan: Huoneistoala 132 m2, kokonaisala 157 m2. Edellä mainittu pinta-ala saattaa tämän ikäisessä kohteessa poiketa olennaisestikin asuinrakennusten nykyisten mittaustapojen ja standardien mukaan laskettavasta asuintilojen pinta-alasta. Asuinrakennuksen todellinen asuinpinta-ala voi siis olla esitteessä mainittua pienempi tai suurempi
- Kerrokset
- 2
- Asuinkerrosten määrä
- 2
- Rakennusvuosi
- 1985
- Käyttöönottovuosi
- 1985
- Vapautuminen
- muu ehto
- Vapautumisen lisätiedot
- 2 kk kaupasta tai sopimuksen mukaan
Hinnat ja kustannukset
- Velaton hinta
- 330 000,00 €
- Myyntihinta
- 330 000,00 €
- Neliöhinta
- 2 500,00 €/m²
- Kiinteistövero
- 520,26 €/v €
- Tiemaksu
- 15 €/kk
- Lisätietoja maksuista
- Vesimittari, tasaus vuosittain. Sähkön kulutus sisältää käyttösähkön (lämmitysmuotona maalämpö). Ilmoitetut kulutukset ja kustannukset perustuvat nykyisen omistajan vuoden 2022 keskimääräiseen käyttöön ja ne saattavat vaihdella käyttötottumusten ja henkilömäärän mukaan.
Asunnon lisätiedot
- Asuntoon kuuluu
- oma sauna, tie perille, kuntotarkastus tehty, sähköliittymä siirtyy, antenni
- Lisätietoja 2
- pihavarusteet
- Lisätietoja
- välitysliike on vastaanottanut avaimet
- Kauppaan ei kuulu
- Hälytysjärjestelmä
- Energialuokka
- B2018
- Yleiskunto
- tyydyttävä
- Lämmitysjärjestelmä
- maalämpö
- Tulisija
- takka
- Tulisijan muu kuvaus
- Takka (ei varaava) nuohottu vuosittain
- Ilmanvaihto
- painovoimainen
- Vesijohto
- kunnan
- Viemäri
- kunnan
- Siirtyvät liittymät
- Vesi- ja viemäriliittymä
- Tehdyt remontit
- 2008: Maalämpö 2009: Saunaremontti 2017: Kattoremontti 2018: Liitytty kunnallistekniikkaan (Vantaan kaupungin vesi- ja jätevesiverkosto) 2019: Viemärikuvaukset
- Muut kaupan kannalta merkittävät tiedot
- Kiinteistöllä on Klaukkalan postitoimipaikka, mutta se sijaitsee Vantaan puolella.
Tilat ja materiaalit
- Rakennus- ja pintamateriaalit
- puu, tiili
Rakennusmateriaali: Puurunko, tiiliverhous, lekaharkko - Kattotyyppi
- Aumakatto
- Kattomateriaali
- Peltikate
- Olohuoneen kuvaus
- Olohuoneessa takka ja olohuoneesta käynti parvekkeelle.
- Olohuoneen lattia
- parketti
- Olohuoneen seinät
- tapetti
- Keittiön tasot
- laminaatti
- Keittiön lattia
- laatta
- Keittiön seinät
- kaakeli, tapetti, puolipaneeli
- Keittiön varusteet
- liesituuletin, astianpesukone
- Liesi
- keraaminen
- Jääkaappi ja pakastin
- jääkaappi
- Makuuhuoneen kuvaus
- Yläkerran makuuhuoneesta käynti parvekkeelle. Alakerran makuuhuone jaettavissa esim. kaapiston avulla kahdeksi erilliseksi makuuhuoneeksi. Molempien makuuhuoneiden yhteydessä on erilliset vaatehuoneet.
- Makuuhuoneiden määrä
- 2
- Makuuhuoneen lattia
- laminaatti
- Makuuhuoneen seinä
- tapetti
- Kylpyhuoneen kuvaus
- Saunan yhteydessä olevassa kylpyhuoneessa on laattalattia, kaakeliseinät, suihku, pesuallas
- Kylpyhuoneen lattia
- laatta
- Kylpyhuoneen seinät
- kaakeli
- Kylpyhuoneen varustus
- kylpyamme, wc-istuin, suihku, peilikaappi, kylpyhuonekaapisto
- WC-tilojen kuvaus
- Yläkerran wc remontoitu v. 2007.
- WC:n lattia
- laatta
- WC:n seinät
- kaakeli
- WC:n varusteet
- bidee-suihku
- WC:n määrä
- 1
- Saunan lattia
- laatta
- Saunan seinät
- puu
- Saunan kiukaan tyyppi
- puukiuas
- Kodinhoitohuoneen lattia
- korkki
- Kodinhoitohuoneen seinä
- tapetti, puolipaneeli
- Kodinhoitohuoneen varusteet
- pesukoneliitäntä, pesuallas
- Muut tilat
- Tuulikaappi: Laattalattia, seinät tapetoitu, naulakko Eteinen: Parkettilattia, seinät tapetoitu, vaatekaapisto Yläkerran aula: Laattalattia, seinät tapetoitu Yläkerran vaatehuone: Laminaattilattia, seinät tapetoitu Alakerran aula: Laattalattia, paneeliseinät Alakerran vaatehuone: Laminaattilattia, seinät tapetoitu Alakerran takkahuone: Laattalattia, takka, seinät: tiili ja pyöröpaneeli. Takkahuoneesta käynti ulos. Tekninen tila: Betonilattia, seinät maalattu Sisävarastot (2 kpl): Betonilattia, seinät maalattu Talon yhteydessä oleva kylmä ulkovarasto: Betonilattia, harkkoseinät
- Muuta kauppaan kuuluvaa
- Puuliiterissä olevat polttopuut ja yksi ruohonleikkuri.
Tontti ja kaavoitus
- Tontin koko
- 2520 m²
- Rasitteet
- Tilalla osuus yhteiseen vesialueeseen (Lepsämänjoki) sekä yhteiseen maa-alueeseen.
- Rakennukset
- autotalli, puuliiteri
- Tontin rakennusoikeus
- Asemakaavoittamattomalla alueella vaaditaan suunnittelutarveratkaisu ennen rakennuslupaa. Rakentamisen edellytykset tutkitaan siinä yhteydessä tarkemmin ja tapauskohtaisesti. Mahdollisen lisärakentamisen osalta poikkeamispäätökset / suunnittelutarveratkaisut käsitellään erikseen.
- Tontin tyyppi
- Rinnetontti
- Kiinteistötunnus
- 92-416-5-11
- Kiinteistön nimi
- Kalliomäki
- Tontin omistus
- oma
- Lisätietoja tontista
- Rinne-/kalliotontti. Tontilla runsaasti istutuksia, mm. iso koristeomenapuu, sireenejä.
- Kaavoitustilanne
- Yleiskaava
- Tontin kaavoitustiedot
Vantaan yleiskaava 2020. Kaupunginvaltuusto hyväksyi yleiskaavan 25.1.2021 ja kaavasta on valitettu Helsingin hallinto-oikeuteen. Uusi yleiskaava tulee voimaan vasta valitusten käsittelyn jälkeen. Tämän hetkinen kaava (Vantaan yleiskaava 2007) on AT (kyläalue). Lisätietoja: Kaavoitus/Vantaan kaupunki, p. 09 83911
- Lisätietoa muista rakennuksista
- Autotalli (kylmä n. 35 m2) valmistunut v. 1984. Autotallissa nosto-ovi ja sinne mahtuu kaksi autoa. Puuliiteri (kylmä).
Palvelut ja liikenneyhteydet
- Palvelut
- Lähimmät palvelut Klaukkalan keskustassa
- Koulut
- Ala- ja yläkoulu Kivistössä. Vantaan kaupunki järjestää koulukuljetuksen (nouto portilta).
- Päiväkoti
- Kivistössä

Timo Keinänen
Kiinteistönvälittäjä LKV
Sp-Koti | Urbaanit Kodit Oy, 2922954-6
Lainat kohteillemme hoituvat kätevästi Säästöpankin kautta
Hae asuntolainaa Säästöpankista ilman verkkopankkitunnuksia täyttämällä sähköinen asuntolainahakemus.
Hae lainatarjousLainalaskurin antama tieto on suuntaa antava. Huomioithan, että lopullisen lainasi tiedot voivat poiketa hiukan laskurin antamista tiedoista.
Kiinnostuitko tästä kohteesta?
Kysy lisätietoja kohteesta, varaa esittelyaika tai pyydä minut arviokäynnille omaan kotiisi.
Muita kohteita

Paimenhuilunpolku 5
164 000 €
36 m²
Suomi Helsinki Kannelmäki
kerrostalo 1962 2 h+kk

Postipuuntie 4
350 000 €
99.5 m²
Suomi Espoo Puustellinmäki
rivitalo 1962 5h+k+kph+erillinen wc (Yj:n mukaan 5h+k)