Siirry sisältöön
Asiakastarinat

Mökiltä etsitään hiljaisuutta


Kesämökistä haaveilevat nyt niin lapsiperheet kuin pariskunnat. Vapaa-ajan vietolta kaivataan ennen kaikkea omaa rauhaa ja tilaa – paikkaa, jossa voi ladata akkuja. Vaikka mökkikaupat tehdään tunteella, taustalla on yleensä visio, johon etsitään ratkaisua.

Näyttelijä Eeva Litmanen ihastui ensisilmäyksellä Nummi-Pusulassa sijaitsevaan mökkiin, jonka hän hankki keväällä 2020. Hän etsi omaa rauhaa, ja löysikin sitä. Oman kesämökin hankinta on sijoitus omaan vapaa-aikaan ja hyvinvointiin: se hankitaan itselle tai isommalle perheelle omaan käyttöön. Ennen ostopäätöstä kannattaa kuitenkin pohtia, millaiseen käyttöön mökki tosiasiassa tulee.

Nämä kysymykset voivat olla itsestäänselviä etenkin sellaiselle, joka on jo mökkeillyt paljon. Mikäli mökkeily on vapaa-ajan vietossa uusi asia, josta vielä haaveilee, kannattaa kysymyksiä pohtia rauhassa. Mökki on useimmin merkittävä investointi: ei vain rahalla mitattuna vaan myös ajankäytön kannalta. Joskus vuokramökki on parempi vaihtoehto kuin oman hankinta.

Sijainti ja lumoava rauha ratkaisivat

Eeva Litmaselle uuden mökin hankinta tuli ajankohtaiseksi keväällä 2020. Litmaselle oli selvää, millaisen mökin hän haluaa: haaveissa oli kesämökki luonnon keskellä sellaisen etäisyyden päässä, että Eeva pystyy sinne itsekseen ajamaan.

– En ole kovin tarmokas ihminen, mutta olen mökkeillyt koko elämäni ja tiedän, mitä kaipaan, kertoo Eeva Litmanen.

Sopiva kesämökki löytyi nopeasti Nummi-Pusulasta, oman lammen rannalta. Mökki on tärkeä paikka paitsi Eevalle, mutta myös hänen tyttärelleen ja tämän miehelle, joita ilman Eeva ei pärjäisi

– Olen mökkeillyt niin meren kuin järven rannalla, mutta nyt minulla on oma lampi. Tässä paikassa on jotain lumoavaa rauhaa, eikä naapureita näköetäisyydellä, kuvailee Eeva Litmanen.

Kun korona lankesi Suomeen keväällä 2020, Litmanen teki kaupat heti saman kevään toukokuussa. Mökkikaupat toteutuivat nopeasti, sillä kokonaisuus vastasi niitä tarpeita, mitä ostajalla oli jo ennalta mielessään. Edellinen omistaja oli laittanut paikan upeaan uskoon ja kohteesta tuli useita tarjouksia.

– Minulla kävi uskomaton tuuri. Olin luopunut omasta ja rupesin aktiivisesti etsimään uutta. Hiljaisuus oli se mitä etsin ja myös löysin, kertoo Eeva Litmanen.

Erinomaisen sijainnin ja oman lammen lisäksi tontilta löytyy kaksikerroksinen hirsimökki, sauna, pieni aittarakennus vieraille sekä kaivo, huussi ja kasvihuone.

– Vain juomavesi viedään itse, mutta se ei ole minulle mikään ongelma, kertoo Eeva Litmanen.

Luksustakin löytyy: varaava takka sekä puuhella ovat asioita, joita Eeva arvostaa mökin varustelussa.

Hyvä välittäjä osaa kuunnella

Sp-Koti Nummelan kiinteistönvälittäjä Rea Nikander on ollut mukana lukuisissa mökkikaupoissa ja tunnistaa tilanteen, jossa mökin ostoon latautuu voimakkaita tunteita. Hän oli mukana Litmasen kaupoissa ja vilpittömästi onnellinen ostajan puolesta oikeanlaisen mökin löytymisessä.

– Kiinteistönvälittäjän tehtävänä on ajatella sekä ostajan että myyjän etua ja tuoda esiin faktat päätöksenteon tueksi. Kuuntelutaidoilla ja empatiakyvyllä on merkitystä, kertoo Rea Nikander.

– Rea Nikander oli välittäjänä aivan ihmeellisen ihana. Hän on empaattinen ja hänen kanssaan oli hienoa asioida, kehuu Eeva Litmanen.

Välittäjän tehtävä on löytää sopiva ostaja myytävälle kohteelle. Rea Nikander haluaakin muistuttaa, että niin asunto- kuin mökkikaupoissa sijaintia ja tonttia ei saa jälkikäteen muutettua, mutta lähes kaiken muun saa.

– Ihmiset hakevat mökiltä parempaa varustelua, mutta varustelua voi aina parantaa. Tärkeämpää on fiilis, joka paikasta syntyy, muistuttaa Rea Nikander.

Muita uutisia