Siirry sisältöön
Vinkit

Asumisen ja sisustamisen trendit 2023


Vuonna 2023 asumiselta ja sisustamiselta halutaan enemmän kuin aiemmin, sillä kodin merkitys on kasvanut entisestään. Sisustamisessa inspiroivat värit, muodot ja ekologisuus, jotka heijastelevat asumisen mukavuuteen ja turvallisuuden tunteeseen. Lue alta tämän vuoden ennustetut asumisen ja sisustamisen trendit

Rauhaa ja luonnon läheisyyttä

Maailmantilanne on vaikuttanut paljon siihen, että kotona vietetään enemmän aikaa kuin koskaan aiemmin. Koteihin ja mukavuuteen halutaan panostaa eikä sisustamista jätetä taka-alalle. Ekologinen asuminen ja sisustaminen ovat nousemassa trendi-ilmiöksi, sillä kaikki pienimmätkin arjen säästöt ovat tärkeitä. Kodilta haetaan nyt ennen kaikkea turvaa sekä monikäyttöisyyttä, koska yhä monet tekevät töitä etänä. Luonnosta haetaan rauhaa ja tällä hetkellä onkin suosittua asua luonnon lähellä.

Värejä ja muotoja

Yksi sisustamisen isoimmista trendeistä ovat rohkeat väripilkut sekä futuristiset ja kaarevat muodot, joita nostetaan neutraalia värimaailmaa piristämään. Sisustamisessa ollaan nyt rohkeampia kuin koskaan ja kodeista halutaan tehdä omannäköisiä. Kaarevat muodot näkyvät asunnoissa holvikaarina ovi- ja ikkuna-aukoissa ja sisustamisessa pyöreät muodot toistuvat huonekaluissa. Värejä tuodaan esille huonekaluissa ja koristeissa. Yksi tämän vuoden trendiväreistä on punainen sävy kirkkaanpunaisesta ruosteeseen. Pantone color institute on valinnut vuoden 2023 trendivärikseen Viva Magenta -nimisen voimakkaan ja energisen punaisen. Myös sininen sekä violetin eri sävyt laventelista tummempaan violettiin nousevat esiin trendiväreissä.

Kierrätystä ja ekologisia löytöjä

Moderniin sisustukseen yhdistetään nyt entistä enemmän vintage- ja kierrätyslöytöjä. Kierrätyslöydöt ovatkin erinomainen tapa tehdä kodista uniikki ja samalla säästää rahaa sekä luontoa. Monet uusia huonekaluja ja sisustusmateriaaleja tuottavat yritykset panostavat entistä enemmän tuotteiden kestävyyteen ja kierrätettävyyteen. Luonnollisten materiaalien, kuten pellavan, korkin, bambun ja hampun käyttö lisääntyy koko ajan. Luonnollisten materiaalien kautta vaalitaan myös luontoyhteyttä ja luonto halutaan tuoda myös osaksi sisustusta.

Japandi jatkaa trendikkäänä sisustustyylinä

Yksi nouseva sisustustrendi on nimeltään Japandi. Japandi-sisustustyylissä skandinaavinen tyyli kohtaa japanilaisen minimalismin. Tyylin kulmakiviä ovat puun erilaiset muodot sekä värivivahteet. Maanläheinen sävyskaala on Japandi-tyylin keskiössä ja esimerkiksi rimaseinä jatkaa elementtinä suosiota. Japandi-tyylissä liiallista koristeellisuutta vältetään, sillä tavoitteena on saavuttaa siten aistikkuus ja luovuus. Tyylissä keskitytään pelkistettyyn muotoiluun ja sitä kautta sopusointuiseen elämään.

Yhteisöllisyys ja toimiva arki

Vaikka yksinasumisen trendi on viime vuosina vahvistunut, asumisratkaisuissa kiinnitetään entistä enemmän huomiota yhteisöllisyyden vaalimiseen. Omistusasunnon omistaminen on suomalaisille edelleen erittäin tärkeää. Kotona arjen pyörittämisessä korostuvat nyt hyvinvointi sekä palautuminen. Uusia palveluita ja teknologioita omaksutaan nopeasti. Esimerkiksi ääniassistentit, erilaiset älylukot ja robottikodinkoneet ovat kasvattaneet suosiota. Asenteissa on tapahtunut muutos: kaikkea ei enää tarvitse tehdä itse.

Muita uutisia