Siirry sisältöön
Vinkit

Asunnon myynti onnistuu nykymarkkinassakin – oikea hinta ja realistiset odotukset ratkaisevat


Asuntomarkkina käy edelleen rauhallisemmin kuin muutama vuosi sitten, mutta se ei tarkoita, ettei asuntoa kannattaisi laittaa myyntiin. Jos elämäntilanne tai talous puoltaa myyntiä, markkinan täydellistä hetkeä ei välttämättä kannata jäädä odottamaan. Nykyisessä markkinassa korostuvat ennen kaikkea realistinen hinnoittelu, hyvä myyntisuunnitelma ja oman tilanteen tarkastelu kokonaisuutena.

Moni asunnonomistaja miettii tässä markkinatilanteessa, onko oman asunnon myyminen mahdollista saatika järkevää. Sp-Kodin toimitusjohtaja, kiinteistöneuvos Jukka Rantanen toteaa, että jos on tarve myydä, niin nyt on yhtä hyvä aika kuin koska tahansa muulloinkin.

”Asunnon omistaminen, jos kyseessä on vaikka ylimääräinen asunto, aiheuttaa joka kuukausi kustannuksia. Silloin on järkevää myydä”, Rantanen toteaa.

Markkinatilanne ei siis yksin ratkaise sitä, kannattaako asunto myydä, vaan usein tärkeämpi kysymys on se, mitä omassa elämässä tapahtuu. Perheen tilantarve voi muuttua, työ voi viedä toiselle paikkakunnalle tai asunto voi olla jäänyt yksinkertaisesti tarpeettomaksi. Tällaisissa tilanteissa paremman markkinahetken odottaminen voi tarkoittaa samalla kuukausien ellei jopa vuosien lisäkustannuksia.

Asuntomarkkinassa näkyy myös myönteisiä merkkejä

Asuntokauppa on edelleen selvästi rauhallisempaa kuin vilkkaimpina vuosina. Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton (KVKL) alkuvuoden asuntomarkkinakatsauksen(Siirryt toiseen palveluun) mukaan vuoden 2026 ensimmäisellä puoliskolla asuntokauppoja tehtiin noin 13 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Tilastoissa näkyy kuitenkin myös myyjän kannalta rohkaisevaa kehitystä. Kesäkuussa asuntojen keskimääräiset myyntiajat lyhenivät kaikissa asuntotyypeissä niin pääkaupunkiseudulla kuin muuallakin Suomessa.

Myös hintakehityksessä on nähtävissä tasaantumista. Käytettyjen kerrostaloasuntojen hinnat ovat edelleen vuotta aiempaa alemmalla tasolla, mutta vuoden alkuun verrattuna kehitys on ollut vakaampaa ja pääkaupunkiseudulla hinnat ovat jopa hieman nousseet.

Markkina ei siis missään nimessä ole pysähdyksissä. Ostajat ovat kuitenkin aiempaa harkitsevampia, ja eri asuntojen välillä voi olla suuria eroja siinä, kuinka nopeasti ne löytävät ostajan.

Oikea hinnoittelu ratkaisee entistä enemmän

Nykyisessä markkinassa onnistuneen myynnin yksi tärkeimmistä lähtökohdista on realistinen hinnoittelu. Kun ostajilla on paljon vaihtoehtoja ja päätöksiä tehdään tarkasti, selvästi liian korkea pyyntihinta voi vähentää kiinnostusta jo myynnin alkuvaiheessa. KVKL:n alkuvuoden asuntomarkkinakatsauksesta nousee esiin se, että markkinoilla on edelleen runsaasti ylihinnoiteltuja asuntoja ja että kysyntä jakautuu hyvin eri tavoin eri asuntotyyppien välillä.

Siksi oman kodin arvoa kannattaakin tarkastella tämän päivän markkinan perusteella. Se, mitä asunnosta maksettiin muutama vuosi sitten tai mitä siitä olisi voinut saada markkinan huippuvuosina, ei välttämättä kerro sen tämänhetkisestä arvosta.

Ammattilaisen tekemä hinta-arvio auttaa hahmottamaan, millä hinnalla vastaavista asunnoista tehdään tällä hetkellä kauppaa ja millaista kiinnostusta juuri oman alueen ja asuntotyypin kohteisiin kohdistuu.

Entä jos myytävästä asunnosta ei saa omiaan pois?

Moni myyntiä harkitseva pohtii varmasti myös sitä, jääkö asuntoa myydessään tappiolle. Entä jos asunnosta ei saa niin sanotusti omiaan pois?

Myyntihinnan sijaan kannattaa kuitenkin tarkastella kokonaisuutta. Kun asuntojen hinnat ovat yleisesti laskeneet, myös seuraavan kodin voi usein hankkia aiempaa alemmalla hinnalla.

Yhtä lailla ostettavien asuntojen hinnat ovat laskeneet. Ihan absoluuttisia euroja kun mietitään, niin tänä päivänä välirahan määrä on pienempi kuin esimerkiksi vuonna 2021, jolloin hinnat olivat merkittävästi korkeampia.

Siksi myynnistä saatavaa hintaa olennaisempi kysymys tällä hetkellä on se, kuinka suuri summa nykyisen ja seuraavan kodin väliin jää maksettavaksi. Jos esimerkiksi suuremman kodin hinnasta on lähtenyt euroissa enemmän kuin myytävän pienemmän asunnon hinnasta, voi asunnonvaihto olla nykyisessä markkinassa jopa houkuttelevampi kuin korkeiden hintojen aikana.

Myyntiin kannattaa varata aikaa

Vaikka myyntiajat ovat lyhentyneet, asunnon myyjän kannattaa edelleen varautua siihen, ettei kauppaa välttämättä synny muutamassa viikossa.

Kesäkuussa 2026 käytettyjen rivitaloasuntojen keskimääräinen myyntiaika oli pääkaupunkiseudulla 103 päivää ja omakotitalojen 104 päivää. Muualla Suomessa vastaavat myyntiajat olivat vielä hieman pidempiä. Samalla myyntiajat olivat kuitenkin lyhentyneet selvästi edellisestä kuukaudesta.

Pidempikään myyntiaika ei tarkoita sitä, etteikö asunto menisi kaupaksi. Myyntiin kannattaa kuitenkin lähteä realistisilla odotuksilla ja suunnitelmalla.

Hyvä välittäjä osaa arvioida paitsi asunnon hinnan myös sen, millä keinoilla juuri kyseinen kohde kannattaa tuoda markkinoille ja millaisella aikataululla myyntiin on syytä varautua.

Markkinan täydellistä hetkeä ei tarvitse odottaa

Asuntomarkkinoiden pohjaa tai seuraavaa nousua on vaikea ennustaa etukäteen. Siksi omaa muuttopäätöstä ei välttämättä kannata rakentaa sen varaan, että markkina olisi joskus myöhemmin nykyistä parempi.

Jos asunnon myynnille on todellinen tarve ja seuraava askel elämässä on jo tiedossa, tärkeämpää on selvittää, millaiset mahdollisuudet juuri omalla asunnolla ja omalla alueella ovat tällä hetkellä.

Nykyisessä markkinassa asuntoja myydään edelleen, myyntiajat ovat viime kuukausina lyhentyneet ja hintakehityksessä on nähtävissä tasaantumisen merkkejä. Markkina vaatii myyjältä kärsivällisyyttä ja realismia, mutta se tarjoaa samalla mahdollisuuksia erityisesti niille, jotka ovat sekä myymässä että ostamassa.

Ensimmäinen askel ei myöskään tarkoita vielä myyntipäätöstä. Oman kodin tämänhetkisen arvon selvittäminen ja keskustelu paikallisen kiinteistönvälittäjän kanssa auttaa arvioimaan, miltä oma tilanne näyttää juuri nyt.

Markkinoiden liikkeitä on välillä vaikea ennustaa, ja paras hetki asunnonvaihdolle voikin näyttäytyä selvemmin vasta jälkikäteen:

Tulevaisuudessa moni kotia vaihtanut tai asunnon ostanut tulee miettimään, teki päätöksen aivan oikeaan aikaan, Rantanen päättää.

Muita uutisia