Siirry sisältöön
Vinkit

Ei vanhan asunnon taakkaa – tilaisuus tehdä elämän kaupat unelmakodista


Ensiasunnon ostajalla on tilaisuus napata oma unelmakoti pois markkinoilta erittäin sopivilla kauppahinnoilla. Kun haluttuja kohteita tulee myyntiin, ja ostajakandidaatteja on useampia, on ensiasunnon ostajalla tällaisessa markkinassa monesti etulyöntiasema. Mikäli lainalupaus omasta pankista on haettuna, voi ensiasunnon ostaja tehdä ostotarjouksen ilman ehtoa vanhan kodin myynnistä. Yleensä tällaiset ostotarjoukset ovat asunnon myyjille varmimpia, ja siksi myös houkuttelevimpia hyväksyttäväksi.

Asunnonvaihtajien ketjut voivat olla pitkiä

Toisesta omistusasunnosta pois vaihtavalle koko kodinvaihtamisen prosessiin liittyvät ketjut voivat olla pitkiä. Useimmissa tilanteissa ennen uuden kodin hankintaa vanha koti pitää pystyä myymään ensin. Tällöin ostotarjoukset pitää jättää ehdollisina. Ketju ei kuitenkaan katkea välttämättä siihen, sillä tilanne voi olla vielä toisessakin päässä sama. Vanhan kodin myynti saattaa odottaa taas sitä, että sen seuraava potentiaalinen ostaja jättää myös vastaavanlaisen ehdollisen tarjouksen. Tällä tavalla ketju voi jatkua, vaikka kuinka pitkälle, ja koskettaa montaa eri kodin vaihtajaa.

Tästä syystä sellaisella ensiasunnon ostajalla, jonka talous on kunnossa, on vahva potentiaali napata oma unelmakohde ennen muita.

– Jos lainalupaus on haettu, laskelmat omista säästöistä ja vakuuksien riittävyydestä tehty, on vahvoilla ostajan markkinassa. Tarjouksen uskaltaa jättää, kun oman pankin kanssa on sovittu, minkälaisesta kohteesta aiotaan tarjota ja mikä on taloudellisesti mahdollista toteuttaa, vinkkaa Länsi-Uudenmaan Säästöpankin henkilöasiakkuuspäällikkö Laura Eskola. 

Ensiasunnon ostaja hyötyy monista eduista, kun kyseessä ensimmäinen asuntolaina

Ensiasunnon ostajalla on erilaisia etuja suhteessa omistusasuntoaan vaihtavaan ostajaan. Vaikka ensimmäisen asuntolainan kynnystä ensiasunnon ostajalle on madallettu, pankki voi antaa lainalupauksen vasta, kun ostettava kohde on suunnilleen tiedossa. Lopulliseen lainalupaukseen vaikuttaa ostettavan asunnon kunto, ja siksi pitää tietää onko kyseessä esimerkiksi uudiskohde vai ehkäpä remontoitava rintamamiestalo.

Lisäksi ensiasunnon ostajalla ei tarvitse olla ensimmäiseen asuntolainaan niin merkittävää omaa pääomaa kuin asunnonvaihtajalla.

– Ensiasunnon ostajan omarahoitusosuus, eli omien säästöjen määrä ostettavan asunnon hinnasta voi olla pienempi kuin asuntoa vaihtavan. Myönnettävän lainan määrä saa olla enintään 90 % ja ensiasuntoa varten enintään 95 % lainan vakuudeksi annettujen vakuuksien käyvästä arvosta. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että ensiasunnon ostajalla ei tarvitse olla yhtä paljon omia säästöjä tai muuta vakuutta kuin asunnon vaihtajalla asuntoa hankittaessa. Mitä enemmän omia säästöjä kuitenkin on, sen parempi, kertoo Eskola.

Monille ensiasunnonostajille ASP-tili ja sen tuomat hyödyt ovat tuttu juttu! Kun omaa asuntoa varten on kerrytetty ASP-tilille pääomaa kahdeksan vuosineljännestä, voidaan ASP-tilin varat käyttää asuntolainan nostamista varten. ASP-lainan ehtoihin kuuluu etuina myös muun muassa maksuton valtion takaus ja matalampi lainan korko. Jos olet vasta aloittamassa asuntosäästämistä, tutustu ASP-ehtoihin tarkemmin.(Siirryt toiseen palveluun)

Kodin omistaminen voi yllättää kuluissa – suunnittele ensimmäisen kodin omistamista ja kulurakennettasi huolella

Vinkki ensiasunnonostajalle: keskustele omistusasumiseen liittyvistä kuluista perheen ja ystävien kanssa. Oman talouden riittävyyttä kannatta tarkastella vertailemalla avoimesti kustannuksia muiden kanssa. Kysy rohkeasti, paljonko esimerkiksi vanhempasi maksavat jätehuollosta omakotitalossa tai kuinka paljon ystäväsi maksaa tällä hetkellä sähkölaskua? Keskustele siitä, mitä kuluja ylipäätään juuri sinun tulevassa kodissasi olisi ja mitä kulut keskimäärin olisivat valitsemallesi asumismuodolle.

Jos erilaiset asumismuodot ja mahdollisuudet vielä mietityttävät, voit aina olla yhteydessä paikalliseen välitysliikkeeseen, missä kiinteistönvälittäjät osaavat auttaa sinua ensimmäisen oman kodin etsinnässä. Saat takuulla hyviä vinkkejä ja näkemystä alan asiantuntijoilta niin sijainnin valintaan kuin yleiseen hintatasoon ja kuluihin liittyvissä asioissa. Myös pankin kanssa voi tehdä suunnitelmaa tulevista kuluista ja saada selkeät raamit sille, mihin omat rahat riittävät.

Asuntolainan korko mietityttää nyt ihan kaikkia – ei pelkästään ensiasunnosta haaveilevaa. Asuntolainan korko sidotaan useimmissa tapauksissa viitekorkoon. Yleisimpiä viitekorkoja Suomessa ovat euribor-korot sekä pankkien omat viitekorot eli prime-korot. Euribor- tai prime-viitekorkoon sidottujen lainojen ja luottojen korko nousee tai laskee viitekoron liikkeiden mukaisesti. On kuitenkin hyvä muistaa, että korkojen suojaaminen on paikallaan myös nousseiden korkojen aikana. Korkosuojauksella saat lukittua itsellesi tietyn korkotason, vaikka korot nousisivat tulevaisuudessa lisää. Se helpottaa oman talouden kokonaisvaltaista suunnittelua pitkällä aikavälillä – vaikka toteuttaisitkin elämäsi suurimman hankinnan: ikioman kodin.

Sp-Koti Lohja


Laurinkatu 48 (Sp:n Talo), Lohja

+358 10 322 9350

lohja@spkoti.fi

Sp-Koti Veikkola


Eerikinkartanontie 2, Veikkola

+358 10 321 6110

veikkola@spkoti.fi

Muita uutisia