Siirry sisältöön
Uutiset

Vuosi 2026 on ollut odotettua vaikeampi asuntokaupalle


Vuosi 2026 on ollut asuntokaupalle pettymys. Odotukset asuntomarkkinoiden piristymisestä ja kauppamäärien kasvusta eivät ole toteutuneet, eikä selkeää muutosta parempaan ole syksyn aikana enää odotettavissa. Sp-Kodin toimitusjohtaja, kiinteistöneuvos Jukka Rantanen ja Säästöpankkiryhmän pääekonomisti Henna Mikkonen ovat korjanneet tämän vuoden asuntokauppaennustetaan alaspäin.

Rantasen ja Mikkosen mukaan Suomen talouden ja kuluttajien luottamuksen vahvistuminen kuukausi kuukaudelta luovat kuitenkin hyvää pohjaa ja edellytyksiä asuntokaupan elpymiselle vuoden 2027 aikana. Asuntomarkkinoilla on jo nähtävissä ensimmäisiä konkreettisia merkkejä paremmasta. Ihmisiä on ollut kesän ja alkusyksyn aikana asuntonäytöillä aiempaa selvästi enemmän liikkeellä. Myös lainahakemusten määrät ovat kesän aikana olleet kevään tasoja korkeammalla Säästöpankkiryhmään kuuluvissa pankeissa.

– Alkuvuonna odotimme Säästöpankkiryhmän pääekonomisti Henna Mikkosen kanssa asuntokaupan viime vuonna alkaneen kasvun jatkuvan, mutta korkea työttömyys sekä geopolitiikkaan ja korkonäkymiin liittyvät epävarmuudet ovat vaikuttaneet ja vaikuttavat yhä negatiivisesti kauppamäärien kehitykseen. Vaikka patoutunutta asunnonvaihto- ja ostotarvetta on selkeästi olemassa, ihmisillä ei ole vielä riittävästi luottamusta omaan talouteen ja uskallusta tehdä lopullisia ostopäätöksiä, sanoo Sp-Kodin toimitusjohtaja, kiinteistöneuvos Jukka Rantanen.

– Olemme valitettavasti joutuneet korjaamaan Henna Mikkosen kanssa aiempaa ennustettamme melko rajustikin kauppamäärien osalta alaspäin. Päivitetyn ennusteemme mukaan tämä vuosi mennään Suomen asuntomarkkinoilla vielä vahvalla miinuksella: Vanhojen osakehuoneistojen hinnat laskevat keskimäärin 2,5–3 prosenttia ja välittäjien tekemien vanhojen asuntojen kauppamäärä jopa 10–12 prosenttia.

– Olimme vielä keväällä varovaisen toiveikkaita, että kesän jälkeen asuntokauppa olisi alkanut piristyä selvemmin ja kauppamäärät lähteneet nousuun. Valitettavasti näin ei ole käynyt, vaan elokuussa asuntokauppojen määrä laski Suomessa 15,6 prosenttia vuodentakaisesta. Kumulatiivisesti uusien ja vanhojen asuntojen kauppa on laskenut tammi–elokuussa 12,9 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajankohdasta, kertoo Rantanen.

– Talouden positiiviset uutiset eivät vielä näy asuntomarkkinoilla kauppamäärien kasvuna. Silti monet asuntomarkkinoihin vaikuttavat tekijät alkavat selvästi elpyä viiveellä vauhdittamaan kauppaa. Uskon, että ensi keväänä talouden positiiviset uutiset alkavat näkyä myös työmarkkinoillamme. Sillä on iso vaikutus kuluttajien luottamukseen ja asuntokauppaan, sanoo Säästöpankkiryhmän pääekonomisti Henna Mikkonen.

– On epätodennäköistä, että markkinatilanteessa ehtii enää loka–marraskuun aikana tapahtua merkittävää muutosta parempaan. Joulukuu on asuntokaupassa aina perinteisesti hiljainen kauppakuukausi, sillä silloin ihmiset keskittyvät lähestyvään jouluun ja joulunpyhien viettoon. Asuntoasioihin palataan uudelleen yleensä vasta loppiaisen jälkeen, toteaa Rantanen.

Ota meihin yhteyttä, niin keskustellaan asuntomarkkinatilanteesta lisää

Jukka Rantanen

Toimitusjohtaja, eMBA, LKV, kiinteistöneuvos

+358 50 341 1391

jukka.rantanen@spkoti.fi

Henna Mikkonen

Pääekonomisti, Säästöpankkiryhmä

+358 40 564 7918

henna.mikkonen@saastopankki.fi

Muita uutisia