Kohteen kuvaus
Valoisa ja erittäin tilava yksiö Turun keskustan tuntumassa odottaa uusia asukkaita! Tämä hyväkuntoinen 38,5 m²:n asunto sijaitsee vuonna 2012 valmistuneessa kerrostalossa aivan Turun keskustan välittömässä läheisyydessä. Alueen erinomaiset liikenneyhteydet ja keskustan läheisyys tekevätkin tästä kodista ihanteellisen valinnan niin ensiasunnon ostajalle kuin sijoittajallekin. Rautatieasema sekä linja-autoasema odottavat vain kävelymatkan etäisyydellä ja keskeisen sijainnin ansiosta myös omalla autolla on vaivatonta lähteä eri puolille Turun seutua. Ensimmäisessä kerroksessa olevan asunnon ikkunat sekä iso lasitettu parveke avautuvat valoisasti lounaan suuntaan. Lisäksi talo sijaitsee päättyvän kadun päässä, joten parvekkeen alta ei ole lainkaan ohikulkuliikennettä. Käytännöllisen pohjaratkaisun ansiosta asunnosta löytyvät kaikki tarvittavat toiminnot. Olohuone on tilava ja keittiö on varustettu muun muassa keraamisella liedellä sekä astianpesukoneella. Keittiön toisella puolella on makuualkovi, jossa on luonnollinen paikka sängylle. Sen yhteydessä on myös iso vaatehuone. Kylpyhuoneessa on lattialämmitys, joka tuo mukavuutta talven kylmiin päiviin ja oman saunan löylyissä kelpaa lämmitellä. Asunto Oy Turun Weräjänwahti on vuonna 2012 valmistunut taloyhtiö, joka tarjoaa asukkailleen erinomaiset puitteet kaupunkiasumisesta nauttimiseen. Isoista korjauksista ei tarvitse murehtia vielä pitkiin aikoihin ja Turun Ratapihan alue on muutenkin erittäin kehittyvä kaupunginosa, josta on olemassa hienoja tulevaisuuden visioita. Asunnon yhteydessä on mahdollista ostaa erillisenä osakkeena oleva sähköpistokkeellinen piha-autopaikka, jonka hinta on 5 000,00 euroa. Tartu tilaisuuteen, ota yhteyttä ja mennään katsomaan tätä kotia paikan päälle! Myynti ja lisätiedot: Joni Tapio Kiinteistönvälittäjä LKV 044 551 9911 joni.tapio@spkoti.fi Sp-Koti Turku
Perustiedot
- Huoneistoselitelmä
- 1h, kk, makuualkovi, s, p
- Kohdenumero
- 80487439
- Katuosoite
- Resiinaraitti 2
- Rappu
- as
- Huoneisto
- 4
- Kerrosnumero
- 1
- Kerroksia
- 8
- Kaupunginosa/kylä
- Pohjola
- Postinumero
- 20100
- Kaupunki
- Turku
- Kunta/kaupunki
- Turku
- Maakunta
- Varsinais-Suomi
- Maa
- Suomi
- Valmistumisvuosi
- 2012
- Käyttöönottovuosi
- 2012
- Asuinpinta-ala
- 38,5 m²
- Kokonaispinta-ala
- 38,5 m²
- Pinta-alan peruste
- Yhtiöjärjestyksen mukainen ja isännöitsijäntodistuksen mukainen
- Pinta-ala on tarkistusmitattu
- Ei
- Kohde vapautuu
- Heti
- Kunto
- Hyvä
- Huoneluku
- 1
- Kohteen tyyppi
- Kerrostalo
- Energialuokka
- D2007
- Lunastusoikeus yhtiöllä
- Ei
- Lunastusoikeus osakkailla
- Ei
Hinnat ja kustannukset
Hintatiedot
- Myyntihinta
- 144 190,66 €
- Lainaosuus
- 21 809,34 €
- Velaton hinta
- 166 000 €
Kohde on yhtiölainoitettu. Taloyhtiölainasta on vastuussa jokainen osakas. Jos lainaa koskevia pääomavastikkeita ei saada joidenkin asuntojen osalta muutoin perittyä, maksuvelvollisuus voi langeta viime kädessä muille osakkaille.
Vastikkeet
- Hoitovastike
- 138,60 € / kk
- Pääomavastike
- 438 € / kk
Pääomavastiketta peritään, jos asuntoon kohdistuvaa lainaosuutta ei ole maksettu pois.
- Yhtiövastike yhteensä
- 576,60 € / kk
- Vesimaksu
- Kulutuksen mukaan
- Lisätietoja maksuista
- Vesi ja sähkö kulutuksen mukaan, autopaikkavuokra 35,00 €/kk.
Kohteen lisätiedot
- Parveke
- Kyllä
- Parvekkeen tyyppi
- Lasitettu
- Parvekkeen ilmansuunta
- Lounas
- Kattotyyppi
- Pulpettikatto
- Katemateriaali
- Huopa
- Autohallipaikkoja
- 45 kpl
- Lisätietoja kiinteistönhoidosta
- Kiinteistöpalvelut Laine & Nummisto Oy
- Kohde on liitetty tietoliikenneverkkoon
- Kyllä
- Puhelinnumero
- 0207229961
- Isännöitsijän osoite
- PL 257
- Isännöitsijän kaupunki
- Turku
- Isännöitsijän postinumero
- 20101
- Kohteessa on satelliittiantenni
- Ei
- Kohteessa on antenni
- Ei
- Omistusmuoto
- Oma
- Sähköpistokepaikkoja
- 21 kpl
- Rakennukseen tehdyt korjaukset/remontit
- 2012 Tammikuussa yhtiöön muuttaneet asumaan ensimmäiset asukkaat 2017 Kaikkien yhtiön hoitovastuulla olevien palovaroittimien paristojen vaihto asunnoissa 2018 Yhtiön lämpöjohtoverkostoon asennettiin syksyllä ilmanpoistin 2021 Suomen parveketekniikka Oy:n asentamien parvekelasien huolto (Balkonser Oy) kaikissa asunnoissa 2022 Väestönsuojan tiiveyskoe suoritettiin sekä sen tarvikkeet uusittiin tarvittavilta osin 2024 Lintupiikkien asennus räystäspelteihin ja palovaroittimien vaihtotyö asunnot sekä yleiset tilat
- Tiedossa olevat tulevat korjaukset/remontit
- Vuosittain ilmanvaihtokoneen suodattimien vaihto keväisin ja syksyisin huoltoliikkeen toimesta 2025 IV-kanavien puhdistus sekä ilmamäärien mittaus ja säätö. Puhdistetaan asuntojen IV-koneet 2027 Julkisivun puuosien huoltomaalaus (seuranta vuosittain) 2030-2034 Seinäelementtien elastisten saumausten uusinta, väestönsuojan tiiveyskoe 10 vuoden välein (seuraava 2032), palovaroittimien vaihto (seuraavaksi 2034)
- Lämmitysjärjestelmä
- Kaukolämpö
- Onko kohteesta olemassa energiatodistusta?
- Kyllä
- Asunnossa sauna
- Kyllä
- Hissi
- Kyllä
- Lisätietoja energiatodistuksesta
- Energiatodistus laadittu vuonna 2012. Energiatodistus vanhentunut.
- Kiinteistönhoidosta vastaa
- Huoltoyhtiö
Tontti ja kaavoitus
- Lisätietoja kaavoituksesta
- Turun kaupunki. Turun kaupungilla on suunnitelmissa asemakaava Turun Ratapiha-alueelle, jossa alueelle kaavaillaan areenaa ja elämyskeskusta. Alueelle suunnitellaan areenan ja elämyskeskuksen lisäksi asuintaloja, pysäköintirakennusta sekä liike- ja toimistotiloja.
- Kaavoitus
- Asemakaava
- Tontin kokonaispinta-ala
- 1 964 m²
- Tontin omistus
- Oma
Tilat ja materiaalit
- Keittiön kuvaus
- Jääkaappi/pakastin, keraaminen liesi, liesituuletin, pesuallas ja astianpesukone. Lattia parkettia ja seinät maalattu.
- Olohuoneen kuvaus
- Lattia parkettia ja seinät osittain maalattu sekä osittain tapetoitu. Asunnon toisessa reunassa makuualkovi.
- Saunan kuvaus ja lisätiedot
- Sähkökiuas. Lattia laattaa ja seinät paneloitu.
- Kylpyhuoneen kuvaus
- Suihku, suihkuseinä, wc-istuin, pesuallas, peili- ja allaskaappi, pyykinpesukone sekä lattialämmitys. Lattia ja seinät laattaa.
- Rakennus- ja pintamateriaalit
- Betoni
- Lisätietoja säilytystiloista
- Makuualkovin yhteydessä tilava vaatehuone, eteisessä kaapisto ja kellarissa häkkivarasto.
Taloyhtiö
- Taloyhtiön nimi
- Asunto Oy Turun Weräjänwahti
- Isännöitsijän nimi
- Terho Hietanen
- Isännöitsijätoimisto
- V-S Isännöintitalo Oy
- Lisätietoja taloyhtiöstä
- Yhtiöjärjestyksen lunastuslauseke 8 § koskee erillisinä osakkeina olevia autohallipaikkoja sekä piha-autopaikkoja. Taloyhtiö omistaa määräosan 1342/8200 Veturipuiston autohallista. Tilintarkastajan huomautus 25.3.2025. Yhtiöjärjestyksen 5. pykälän mukaan hoito- ja rahoitusvastikkeen perusteena on neliömetri. Rahoitusvastiketta on kuitenkin kannettu ja lainaosuudet laskettu osakkeiden lukumäärän mukaan, nähtävästi jo yhtiön perustajaosakkaasta alkaen.
- Asuinhuoneistot
- 63
- Taloyhtiössä on
- Väestönsuoja, kaapeli-tv, urheiluvälinevarasto, kuivaushuone ja huoneistokohtaiset varastot
- Lisätietoja taloyhtiön autopaikoista
- Pihapaikat (tolppapaikat) ja autohallipaikat ovat erillisinä osakkeina. Yhtiön hallintaan jää 7 autopaikkaa, jotka sijaitsevat Veturipuiston autohallirakennuksen ylätasolla. Mahdollisuus ostaa erillisenä osakkeena oleva sähköpistokkeellinen piha-autopaikka nro 2. Autopaikan velaton hinta 5 000,00 € ja autopaikan hoitovastike 14,40 €/kk.
- Taloyhtiössä sauna
- Ei
Joni Tapio
Kiinteistönvälittäjä LKV
Sp-Koti Turku | Välitysliike Turku Oy LKV, 2565189-7
Lainat kohteillemme hoituvat kätevästi Säästöpankin kautta
Hae asuntolainaa Säästöpankista ilman verkkopankkitunnuksia täyttämällä sähköinen asuntolainahakemus.
Hae lainatarjousLainalaskurin antama tieto on suuntaa antava. Huomioithan, että lopullisen lainasi tiedot voivat poiketa hiukan laskurin antamista tiedoista.
Kiinnostuitko tästä kohteesta?
Kysy lisätietoja kohteesta, varaa esittelyaika tai pyydä minut arviokäynnille omaan kotiisi.
"*" näyttää pakolliset kentät
Muita kohteita
Palokärjenkatu 5
228 000 €
86 m²
Suomi Turku Hurttivuori
Rivitalo 1987 3h, k, s
Esterinkuja 3
274 000 €
74,5 m²
Suomi Masku Pirttimäki
Rivitalo 2022 3h, avok, khh, s