Luotettava kiinteistö- ja asuntokaupan huippuosaaja palveluksessasi
Hoidan asuntokauppasi ammattitaidolla, tehokkaasti ja turvallisesti. Huolehdin, että sinä saat erinomaista ja luotettavaa palvelua sekä neuvoja, miten saat kodistasi parhaan hinnan. Minulle on kunnia-asia palvella sinua niin, että haluat suositella minua myös ystävillesi. Tyytyväinen asiakas on minulle kaikkein tärkein syy tehdä tätä työtä.
Suhtaudun asumiseen, kodin ratkaisuihin ja asuntokauppaan intohimoisesti ja se näkyy tavassani työskennellä. En laske työtunteja ja minulle on kaikkein tärkeintä onnistua sinun asuntokaupassasi. Pidän sinut koko ajan tilanteen tasalla kotisi myynnin aikana. Myös omat kiinnostuksen kohteeni kertovat asiantuntemuksestani. Olen toiminut asuntosijoittajana 20 vuotta ja siksi pystyn palvelemaan sinua myös asuntosijoittamisen kysymyksissä. Olen vienyt läpi myös omakotitalohankkeita, joten minulta löytyy kokemusta myös rakennuttamisesta ja kiinteistön kehittämiseen liittyvissä asioissa. Minulla on runsaasti kokemusta myös kuolinpesien asuntojen myynnistä. Ennen siirtymistäni kiinteistönvälitysalalle, tein pitkän uran finanssialalla sijoitus-, rahoitus- ja myynninjohtotehtävissä. Tämä antaa minulle valmiudet neuvoa asiakkaitani myös esimerkiksi asuntokaupan rahoitukseen liittyvissä kysymyksissä. Olen Laillistettu kiinteistönvälittäjä (LKV, LVV) sekä suorittanut alan korkeimman koulutustason, Ylemmän kiinteistönvälittäjän tutkinnon (YKV). Olen myös Maanmittauslaitoksen määräämä kaupanvahvistaja. Taustaltani löytyy kaupallisen alan tutkinto sekä sitä täydentävä eMBA-tutkinto. Kehitän ammattitaitoani jatkuvasti seuraamalla eri kanavien kautta muuttuvaa lainsäädäntöä ja Hyvän Välitystavan ohjeistuksia. Toimin Helsingin, Vantaan ja Espoon alueella. Olen koko ikäni asunut Pohjois-Helsingin eri kaupunginosissa; Pakilassa, Käpylässä, Puistolassa, Tapanilassa, Suutarilassa, Siltamäessä ja Malmilla. Nykyisin asun ja viihdyn Oulunkylässä. Tunnen erityisen hyvin Helsingin ja Vantaan kaupunginosat. Soita minulle jo tänään!
Miksi valita minut
Minulla on vankkaa osaamista omakoti- ja kiinteistökaupasta
Palvelen jokaista asiakastani täydellä sydämellä ja ammattitaidolla
Koen kunnia-asiana saada vastaanottaa kotinne avaimet
Olen kouluttautunut alalle laajasti ja kehitän itseäni jatkuvasti
Kaikki arvostelut
Kaikki kommunikaatio, lisätietopyynnöt, selvitykset ja viestinvälitys. Erittäin hyvää työtä välittäjältä ja juuri sellaista asiantuntemusta, jonka kanssa haluaa työskennellä.
— Kimmo Olsen
Ihan kaikki sujui mutkattomasti ja jouhevasti. Iloinen yllätys oli kuinka nopeasti asunto meni kaupaksi. Kiitos paljon ja mukavaa joulun odotusta.
Kaikki sujui paremmin kuin odotimme, saimme asunnon kahdessa viikossa myytyä samalla hinnalla minkä pyysimme.
Myös asuntovälittäjä oli miellyttävä ja hänen kanssaan oli helppoa ja kitkatonta kanssakäydä ja vaihtaa ajatuksia.
— Jyrki Tuominen
Myytävän asunnon oikean hintatason arviointi, sujuva myynnin liikkeelle lähtö ja myyntiprosessin edetessä hyvä yhteistyö välittäjän kanssa, jolta sai jatkuvasti asiantuntevaa hyvää opastusta.
Kaikki oli sujuvaa ja luotettavaa. Saimme tukea ja neuvoja siinä, missä tarvitsimme. Asunnon myyntiesite oli erittäin laadukas ja perusteellinen. Kaupantekotilannekin oli rauhaisa ja selkeä.
Huom. Tämä on molempien ostajien yhteinen palaute.
— Ritva
Kaikki asiointi erittäin ammattitaitoisesti, tehokkaasti ja ystävällisesti.
— Jari Partanen
Sari Salmela otti nopeasti asian hoitoonsa ja tunsin, että asiamme on tärkeä.
Strateginen ajattelu ja koko prosessin hoitaminen järjestelmällisesti. Mukava ja mutkaton viestintä. Kaikkiaan erinomainen kokemus.
Keskustelu, hyvä ohjeistus asioiden hoitoon, mahdolisuus esittää kysymyksiä. Kaikkiin kysymyksiin tuli selkeät vastaukset. Ystävällinen ja joustava palvelu. Kauppaan saattoi ryhtyä luottavaisin mielin.
Kaikki sujui hyvin, kuten edelliselläkin kerralla, Asunnon markkinointi, kuvaukset ,digistailaus, yhteydenpito (esim. kysymykset ostajalta minulle) ja myynti.
— Leevi
Kaikki. Nopeus kaikessa toiminnassa, digistailaus markkinoinnissa tosi hyvä. Kaupat syntyivät saman tien mikä tärkeintä.
Nopea ja vaivaton asiointi.
Palkkaamamme välittäjä Sari Salmela oli todella ammattitaitoinen, ihmisläheinen ja täsmällinen. Hän hoiti sovitut asiat ajallaan eikä kertaakaan tullut oloa, etteikö asiat hoituisi. Sari hoiti kauppoja ajatellen meitä myyjänä, mutta avusti myös ostajaa asioissa joihin he tarvitsivat apua. Meillä jäi Sarin ansiosta todella hyvä mieli asuntokaupoista.
Asunto meni kaupaksi toivomassani 2 kuukauden ajassa, vaikka vuodenvaihde, korona-aika ja yhtiössä suunnitelman alla oleva energiaremontti asettivat ylimääräisiä haasteita myynnille. Olin koko ajan tietoinen, mitä välityksessä kulloinkin tapahtui. Välittäjä herätti luottamusta asiantuntemuksellaan ja ystävällisellä olemuksellaan.
Kaikki onnistui todella hyvin ja vaivattomasti Sarin kanssa. Sain ensikertalaisena asunnon myyjänä kaiken tarvitsemani tuen ja neuvot toimeksiannon aikana. Suosittelen Sari suuresti, en voisi olla enempää tyytyväinen.
— Mia
Nopea vastaus kysymyksiin ja kaikesta huolehtiva välittäjä. Välittäjä vaikutti aidosti kiinnostuneelta, innostuneelta ja selvitti asiat nopeasti mitä lupasikin
Yhteydenpito välittäjään toimi moitteettomasti ja häneltä sai aina nopeasti vastauksia kysymyksiin. Välittäjä oli asiallinen, osaava ja ammattitaitoinen.
Kaikki sujui helposti ja Sari oli mielestämme todella pätevä ja mukava välittäjä. Hänen kanssaan oli helppo tehdä yhteistyötä, ja niin kuin hänelle itselleen totesin, niin voin suositella häntä välittäjäksi kaikille 🙂 olimme myös todella tyytyväisiä asuntoilmoitukseen laitettuihin valokuviin. Ja kivana bonuksena saimme toisenkin, uuden välittäjän, joka oli vielä Sarilla perehdytyksessä. Hänkin oli todella mukava. Eli kaiken kaikkiaan kymppisuoritus!
Kokonaisuus. Kaikki toimi todella ammattimaisesti.
Sari on ystävällinen ja mukava. Yhteistyö oli saumatonta, viestintä sujuvaa!
Myyntikin sujui niin nopeasti, että vieläkin ihmetyttää.
— Emmi H
Kokonaisuus. Välittäjä kävi arvioimassa asunnon ja seuraavana olikin kuvaus jonka jälkeen esittely. Alle viikko ja asunto oli myyty.
— Mika H
näyttö, yhteydenpito ja tietojen saaminen kohteesta
— Merja Saloniemi
Sari Salmela hoiti koko prosessin erittäin ammattitaitoisesti, määrätietoisesti ja luotettavasti.
Kysymyksiin sai aina vastauksen nopeasti ja meidät pidettiin hyvin ajan tasalla koko prosessin ajan. Kaikki sujui todella hyvin.
— Nina
Asiointi oli erittäin vaivantonta myyjäosapuolelle ja kaikkiin asunnonmyyntiin liittyvissä epäselviin asioihin sain nopeat vastaukset.
Lisäksi sain hyviä vaihtoehtoja asunnonmyyntiin, kuten tarjouskauppa, sisustuskuvat. Tämä varmasti nopeutti asunnonmyyntiä.
Vaikka emme nähneet fyysisesti välittäjän kanssa asian tiimoilta lainkaan, pystyimme hoitamaan asiat puhelimen ja sähköpostin välityksellä erittäin helposti.
Voidaan sanoa että 5/5
— Janne Raatikainen
Sari Salmela on huippuasiantuntija alallaan ja hänen arvioillaan varmistettiin oikea markkinahinta sekä erinomaisesti valmistelluilla myyntiesitteillä, tausta tiedonkeruulla ja laadukkailla realistisilla kuvilla saatiin laaja kiinnostus jo ensinäyttöön ja nopea kauppa. Sähköinen kaupankäynti DIAS järjestelyin toimi myös erinomaisesti.
Sari oli välittäjänä asunnossa, jonka ostin. Asuntokaupat sujui erinomaisesti ja suuret suositteluni. Tapaamiset saimme sovittua asunnolle sujuvasti ja kaupat sujui vaivattomasti sähköisesti.
— Jessica Ryhänen
Smidigheten att få ett möte trots Coronabegränsningarna.
Förmedlaren tog genast kontakt och ordnade visningen behändigt och flexibelt
Arbetet mellan att anbudet bekräftades till köpslutet krävde en del praktiska arrangemang, som mäklaren deltog i mycket bra.
Erinomaisesti ja ammattitaitoisesti hoidettu toimeksianto. Isot kiitokset siitä Sarille!
Ostettavan asunnon näyttö sopi välittäjälle heti seuraavana päivänä, sopimaamme aikaan.
Välittäjä ei ollut liian kiireinen jolloin halu olisi kadonnut, eikä myöskään ”liian helppo” jolloin olisin pohtinut hänen osaamistaan kalenterin tyhjyyden takia.
-Oman asunnon myyntiin meni 36 tuntia ja sain 400€ enemmän rahaa käteen kuin ostaessani maksoin kyseisesestä asunnosta.
Sain myös isomman hinnan asunnostani, kuin mitä 2kpl välittäjiä oli arvioinut toteutuvaksi myyntihinnaksi.
Myyntiaika oli naurettavan lyhyt ja kasaan saatu raha oli enemmän kuin uskoinkaan.
-Molempien asuntojen (ostettava ja myytävän) kuvat olivat niin laadukkaat etten tunnistanut asuntoani omakseni.
— Leevi Lahovaara
Yhteistyö ja kommunikointi välittäjän (Sari Salmela) kanssa toimi erittäin hyvin ja olimme hyvässä yhteisymmärryksessä siitä mitä hintaa lähdetään tavoittelemaan. Myös asunnostamme otetut kuvat olivat ensiluokkaisia. 😊
— Susanna Puolakka
nopeat vastaukset, ystävällinen palvelu
Asunnon myynnin sopimuksen teko.
Oikein hyvin koko prosessi
Asiantuntemus ja asioiden perusteellinen hoitaminen
Positiivinen ja asiantunteva henkilökemia
— Kari Voutilainen
Asioiden hoito onnistui nopeasti ja kohteliaasti. Palveluajat olivat paremmat kuin odotin ja yhteydenpito oli helppoa.
Mielestäni ei tarvitse eritellä mitään kohtia sillä kaikki sujui mutkattomasti. 😊
kokonaisuudessaan meni hyvin
Kärsivällinen yhteydenpito myyjien kanssa
Miellyttävä, asiansa osaava välittäjä joka teki parhaansa vaikkei kaupat onnistuneetkaan
Ordnande av visningen gick smidigt. Engagerad och kunnig förmedlare.
Yhteydenpito oli nopeaa ja välittäjä ammattitaitoinen.
Mielestäni asuntoni kauppa hoidettiin välittäjän toimesta kaikilta osilta hyvin.
tiedonkulku oli toimivaa
asiantuntevaa palvelua
palveluhenkisyys
Ystävällinen, piti ajantasalla ja asiat tehtiin niin mikä on helpointa sekä ostajalle että myyjälle. Kumpaakaan suosimatta, vaikka toinen vaan hänen palveluistaan maksoi. Jaksoi kertoa asiat läpikotaisin.
— Saana
Saatiin myytyä asunto suht nopeasti, välittäjämme oli myös ystävällinen ja joustava!
Kaikki sujui moitteettomasti.
Asunto meni ensimmäisellä näytöllä kaupaksi! Selkeästi hinnoittelun suunnittelu oli kohdillaan. Sari on lämminhenkinen ihminen ja asiat sujui ripeästi ja selkeästi.
Ystävällinen palvelu ja asioiden selvittäminen
Yhteydenpito ennen kaupan tarjouksen hyväksyntää. Video- ja valokuvaus sujui erityisen hyvin, kuten myös asunnon myyntitarjouksen esittäminen.
Kokonaisuutena meni hyvin ja kiitokset välittäjälle siitä, että jaksoi pitää ahkerasti yleisiä näyttöjä.
Asunnolle löytyi hyvä ostaja ja kuvat asunnosta stailattuina olivat onnistuneita.
kommunikointi ja pankin suosittelu
Tarjouksen hyväksymisen jälkeen homma sujui hyvin.
— Sami T
Kauppatilaisuus sujui hyvin. Mikään muu sitten ei.
Piilota arvostelut