Siirry sisältöön

Sp-Koti on Säästöpankkiryhmään kuuluva, franchising-pohjalta toimiva ja aidosti paikallinen suomalainen kiinteistönvälitysketju. Ketjussa toimii lähes 40 Sp-Koti-yrittäjää ja yli 200 välittäjää eri puolilla Suomea. Sp-Kodin vahvuus perustuu paikalliseen asiantuntemukseen, valtakunnalliseen brändiin, Säästöpankkiryhmän tukeen sekä kykyyn palvella asiakkaita asuntoasioissa kokonaisvaltaisesti.

Nykyisen toimitusjohtajan eläköitymisen myötä etsimme uutta toimitusjohtajaa johtamaan Sp-Koti Oy:n keskusyksikköä ja rakentamaan Sp-Koti-ketjun seuraavaa kasvu- ja uudistumisvaihetta. Tavoitteena on vahvistaa Sp-Kodin asemaa suomalaisen kiinteistönvälityksen suunnannäyttäjänä. Tämä tarkoittaa muun muassa markkinaosuuden kasvattamista, brändin vahvistamista, pankkiyhteistyön jatkuvaa hyödyntämistä, yrittäjäverkoston kehittämistä sekä toiminnan uudistamista teknologian, datan ja digitaalisten työkalujen mahdollisuuksia hyödyntäen.

Onnistuminen tehtävässä edellyttää kykyä rakentaa luottamusta yrittäjiin, välittäjiin, pankkeihin ja omistajiin sekä taitoa sovittaa yhteen eri sidosryhmien näkökulmat. Toimitusjohtajana johdat pientä ydinorganisaatiota, mutta vaikutuksesi ulottuu koko valtakunnalliseen Sp-Koti-ketjuun.

Keskeiset vastuualueesi
Odotamme sinulta

Tehtävä tarjoaa poikkeuksellisen näköalapaikan suomalaisen kiinteistönvälityksen ja finanssialan rajapinnassa. Toimitusjohtajana sinulla on mahdollisuus uudistaa Sp-Kotia, rakentaa kasvua ja vahvistaa tunnetun valtakunnallisen pankkiryhmän tuella kiinteistönvälitysketjun asemaa Suomessa. Tehtävässä vaikutat asumisen, kiinteistönvälityksen ja asiakaslähtöisten palveluiden tulevaisuuteen koko maassa.

Tehtävän toimipaikka on Helsinki mutta työ edellyttää matkustusvalmiutta, sillä Sp-Koti-yrittäjät, välittäjäverkosto ja paikalliset Säästöpankit toimivat eri puolilla Suomea. Toimitusjohtajan on tärkeää näkyä kentällä, kuunnella yrittäjiä ja pankkeja sekä ymmärtää paikallisia eroja. Toimitusjohtaja raportoi Sp-Koti Oy:n hallitukselle.

Lisätietoja tehtävästä antavat

AIMS International Finlandin konsultti Mikko Virta (050 5681 484) 20.8 klo 12-13 ja 27.8 klo 12-13 sekä Sp-Koti Oy:n hallituksen puheenjohtaja Tiina Haapakoski (044 378 7215) 21.8 klo 14.30-16.30 ja 27.8 klo 12-15

Pyydämme lähettämään hakemuksen ja ansioluettelon viimeistään 2.9. Käsittelemme kaikki yhteydenotot ja hakemukset luottamuksellisesti.