Hanna-Kaisa Malmberg
Kiinteistönvälittäjä LKV, KiLAT, KED, yhteistyöyrittäjä
Kielitaito: suomi, englanti
Puhelinnumero: +358 45 168 9699
Sähköpostiosoite: hanna-kaisa.malmberg@spkoti.fi
Tämän sivun sisältö
Asuntokaupan ja myynnin rautainen ammattilainen
Aktiivinen, innostuva ja empatiakykyinen – asuntokaupan ja myynnin rautainen ammattilainen, jolle tulosvastuu kaupasta on itsestäänselvyys. Pidän hyvin huolen siitä, että asunnonmyynti- ja ostoprosessinne hoituu vaivattomasti ja joustavasti. Yhteydenpito kanssani on helppoa ja tavoitettavuus nopeaa. Nautin työssäni eniten siitä, että tapaan erilaisia ihmisiä ja etteivät päivät ole koskaan samanlaisia. Toimin Järvenpään, Keravan, Mäntsälän, Tuusulan sekä Pornaisten alueella. Olen asunut Mäntsälässä, Kellokosken kupeessa jo yli 10-vuotta ja työskennellyt Järvenpään sekä Tuusulan alueella saman aikaa, joten aluetuntemus Keski-Uudenmaan alueella on erityisen hyvä.
Vapaa- täyttävät lasteni harrastukset, äänikirjat sekä perheemme kaksi koiraa. Kaikista eniten nautin kuitenkin rauhallisista koti-illoista elokuvien parissa. Rakennutimme kotimme vuonna 2022 ja olen asunut sitä ennen vanhassa, 1980-luvun omakotitalossa, joten asiantuntemusta löytyy kattavasti myös kiinteistöistä.
Olen täällä Sinua varten, joten otathan rohkeasti yhteyttä, niin sovitaan tapaaminen.
Hanna-Kaisa Malmberg Oy LKV
Y-tunnus: 3494276-8
Kaikki arvostelut
Asunnon myynti kokonaisuudessaan sujui hyvin.
Asiakaspalvelu, asenne ja asiantuntemus kaikki tosi hyvin kohdallaan.
Joustavaa ja asiakaslähtöistä toimintaa!
Ystävällinen välittäjä, joka jousti yksityisnäytössä ja piti minut hyvin tilanteen tasalla. Hoiti kaupan loppuun asiallisesti ja selvitti pankki ym asiat. Olen valmis suosittelemaan.
Nopeat ja selkeät vastaukset. Yhteydenpito hoitui hoitui erittäin nopeasti. Kaikki taustatoiminnot (yhteydenpito pankkeihin, asiakirjojen toimittaminen ja laatiminen jne) hoitui erittäin laadukkaasti ja nopeasti. Kokonaisuutena erittäin hyvä suoritus!
Asioiden tiedottaminen ja eteneminen oli sujuvaa sekä nopeaa. Ammattitaitoinen ja erittäin miellyttävä välittäjä jota varmasti tulen suosittelemaan tulevaisuudessa tuttavilleni.
Ystävällinen ja joustava toteutus. Asunto myytiin nopeasti ja kaupanteko oli vaivatonta ja helppoa. Välittäjä ammattitaitoinen
Välittäjä oli aktiivinen, vastasi/hankki vastauksen kaikkeen tarpeelliseen ja hoito kauppoihin asti kaiken oikein hyvin ja palveluasenteella 🙂
Koko operaatio alusta loppuun.
Kaikki
Kaikki me tosi hienosti.
Netti esittely
Yhteydenpito ja tiedottaminen oli todella hyvää olin koko ajan tietoinen missä mennään! Täyden 10 suoritus!
Tiedottaminen oli todella hyvää tieto oli itselläni kokoajan että missä vaiheessa aina edetään! Mahdolliset näyttö aikataulut kysyttiin todella ajoissa myös yksityis näytöt! Eli kaikki sujui mallikkaasti!
Minua kuunteleva ystävällinen henkilö
Helppo,nopea,aktiivinen toiminta
Koko kokonaisuus ja etenkin yhteydenpito
Ystävällistä ja tehokasta työskentelyä
Asiat hoituivat nopeasti ja ystävällisesti
Olemme erittäin tyytävisiä asiakkaita. Kaikki sujui erinomaisesti. Välittäjästä välittyi aito kunnioitus ja rautainen ammattitaito. Yhteydenpito oli helppoa, sujuvaa ja vielä todella miellyttävää. ❤️ Koimme, että meidän asia oli aina tärkeä. Vahva Suositus!
Yhteistyö ja avuliaisuus
Yhteistyö välittäjän kanssa.
Välittäjä oli paras. Hanna-Kaisa on loistava!
Yhteydenpito asiakkaaseen on hyvin aktiivista ja toimivaa.
Kaikki sujui hienosti ja iso plussa tavoitettavuudesta. Kun epätoivo iski ajoittain, niin sain Hanna-Kaisaan kätevästi whatsappin kautta yhteyden.
Kiinteistönvälittäjä oli erittäin asiantunteva, ystävällinen ja muutenkin mukava. Myyntihinta oli hyvä ja myyntiaikakin nopea.
Kaikki sujui todella hyvin, välittäjä hoiti hommansa hyvin
Yhteydenotot, olin aina ajan tasalla miten tilanteet etenee. Ammattimainen asiakaspalvelija.
Asiani hoito sujui todella nopeasti ja välittäjä teki töitä sen eteen.
Pysyi kokoajan kartalla missä mennään kun tiedotus toimi ja aina sai vastauksen askarruttaviin kysymyksiin nopeasti👍
Välittäjän perusteellinen paneutuminen asiaan sekä aktiivinen rooli ja kommunikaatio.
Kaikki! Hanna-Kaisa Malmberg on vaan ihan huippu🤝
Joustavuus ja yhteydenpito. Välittäjän tiedottaminen oli selkeää ja hyvää
Hanna Kaisa Malmberg on aivan ihana. Hyvin ja nopeasti hoitaa asiat.
Kaikki sujui erinomaisesti. Hanna-Kaisa on aivan huippu.
Neuvonta. Kaikki yleisottaen.
Ammattitaitoinen ja työlleen omistautunut välittäjä. Koko myyntiprosessi sujui hänen kanssaan sujuvasti.
kaikki! Erityisesti kaikki byrokratiaan liittyvät asiat hoidettiin ja autettiin.
Ystävällinen ja kärsivällinen, yhteistyökykyinen välittäjä
Asiat etenivät hyvällä aikataululla ja yhteydenpito oli riittävän tiivistä.
Kaikki, ihanaa kun on välittäjä johon voi luottaa 100%.
Kaikki
Yhteydenpito esimerkillistä. Hanna-Kaisa myi nopeasti talomme ja saimme myös neuvoja seuraavan asunnon ostossa.
Kaikki sujui mutkattomasti ja asiantuntevasti. Välittäjä huomioi erittäin hyvin sen mikä meidän tilanne on ja mikä olisi meille parasta. Erittäin isot suositukset Hanna-Kaisasta ja Sp-kodista lähtee täältä.
Puhuimme heti samaa ”kieltä”. Hanna-Kaisa oli aktiivinen koko myyntiajan aikana, selvitti epäselvyydet heti ja piti minut ajantasalla missä mennään. Ystävällistä ja asiantuntevaa palvelua. Voin suositella erittäin mielelläni 🙂
Yhteydenpito oli helppoa ja kaupanteko hoitui sujuvasti. Hanna-Kaisa kuunteli hyvin toiveeni.
Ystävällisyys, yhteydenpito, tunne, että olen tärkeä asiakas
Kaikki sujui hyvin , saimme aina tietoa esittelyn jälkeen.
Kaikki sujui hyvin, toki odottavan aika on pitkä, kun toivoisi asunnon menevän heti kaupaksi..
Asiantuntemus, ystävällisyys, rauhallinen ja mutkaton vuorovaikutustyyli
Hanna-Kaisa on loistava.
Yhteydenpito, ajantasalla pito, empaattinen asiakkaan kohtaaminen, realismi kauppaan liittyvissä asioissa
Palvelun kokonaisuus – kiitos
Asioiden sopiminen
Kokonaisuus
Kaikki. Yhteydenpito hyvää ja sujuvaa. Ystävällinen palvelu ja kohtaaminen.
Yhteistyö välittäjän kanssa. Osaava ja joustava. Myytävän kohteen kuvaus toimi hyvin ja kuvat olivat edustavia ja näyttävät.
Viestintä Hanna-Kaisan kanssa. Hän selkeästi kuunteli mitä me halusimme ja toteutti sen
Mielestäni kaikki sujui erittäin hyvin. Ja välittäjä oli asianmukainen ja todella mukava. Eli kaunis kiitos Hanna-Kaisalle.
Vuorovaikutus tilanteet, yhteydenpito, tavoitettavuus, asioiden sujuvuus
Kaikki meni hyvin mallikkaasti😊
Hanna-Kaisa on aivan ihana tyyppi, hänen kanssa yhteistyö oli tosi helppoa ja mukavaa. Asunnon kuvaaja sekä Hanna-Kaisan suosittelema kuntotarkastaja olivat myös todella ammattitaitoisia – olen siis koko pakettiin tosi tyytyväinen!
Kaupanteko tilaisuuden järjestäminen ja yhteyden otto asiakkaisiin. Sähköisen osakepaperin siirron avustaminen.
Koko prosessin ajan palvelu oli sujuvaa ja ystävällistä
Kaupankäynti oli ystävällistä ja ammattimaista. Lisäksi prosessi hoitui sujuvasti kireästä aikataulusta huolimatta.
Joustavuus, viestintä, palvelu. Mukava ja ammattitaitoinen välittäjä!
Hanna-Kaisa oli mukava ja hänen kanssaan oli kiva asioida, rauhoittava, kun itseltä meinasi hermo mennä. Hyvin hoidettu homma.
Kyllä kaikki meni ihan hyvin.
Sujuva ja ystävällinen palvelu. Vastaukset kysymyksiin saatiin nopeasti ja asiat etenivät hyvin.
Esittely ja kaupankäynti.
Hanna-Kaisa oli erittäin mukava😊
Hanna-Kaisa oli helposti lähestyttävä, aktiivinen ja piti lupauksista kiinni sekä ajan tasalla siitä, missä kaupan osalta mennään. Häneltä uskaltaa kysyä mitä tahansa kauppaan liittyvää ja näin rauhoitti minua ja minulle stressaavaa tilannetta.
Esite netissä oli selkeä ja hyvät kuvat, yhteydenpito oli kiitettävää. Hänen kanssa oli helppo asioida.
Kommunikaatio oli luontevaa, näyttöjä järjestettiin aikataulumme huomioiden ja meidät pidettiin hyvin tilanteen tasalla. Hanna-Kaisan kanssa oli erittäin mukava asioida ja hän oli hyvin tavoitettavissa. Prosessi meni alusta loppuun sujuvasti. Kiitos!
Koko myyntiprosessi oli sujuva. Minua informoitiin riittävästi ja kommunikointi oli helppoa ja ystävällistä.
Asunto ei mennyt kaupaksi nykyisen taloustilanteen vuoksi ja kolmas kerros ilman hissiä ei myöskään auttanut asiaa. Välittäjä toimi hyvin, kuvat ja teksti netissä olivat erinomaiset ja yleisiä näyttöjä oli sopivasti.
Miellyttävä, iloinen, hyvän asiakaspalvelun omaava välittäjä.
Kommunikointi
Kohteen esille tuonti, eli esittelytekstit ja kuvamateriaali.
Miellyttävä välittäjä. Kauppa meni hyvin ja oli hyvä, kun välittäjä oli mukana, kun tehtiin kuntotarkastus.
Kauppakirjan teko
Yhteydenpito oli hyvää. Mielipiteitä kuunneltiin.
Ystävällinen ja reipas esittely. Hyvin tavoitettavissa.
Hyvä.
Välittäjä teki todellakin parhaansa – 10 siitä! Hänkään ei mahda mitään toimimattomille markkinoille.
Kohteeni
Ole minuun yhteydessä!
Autan sinua mielelläni kaikissa asuntoasioissa. Jätä yhteystietosi niin palaan asiaan.
"*" näyttää pakolliset kentät