Luotettava paikallinen asuntokaupan ammattilainen palveluksessasi
Olen toiminut 16 vuoden ajan kiinteistönvälittäjänä Turun seudulla. Sitä ennen tein pitkähkön 20 vuoden työuran pankissa lähinnä esimiehenä ja asuntolainoitukseen liittyvissä tehtävissä, joten asuntokauppa-asiat ovat tuttuja jo kymmenien vuosien ajalta.
Olen syntyperäinen turkulainen ja asunut täällä koko ikäni eli voin sanoa, että Turku ympäristöineen on minulle hyvinkin tuttu.
Asiakkaani ovat antaneet minulle paljon positiivista palautettaasioiden sujuvasta ja ammattitaitoisesta hoitamisesta. Itse arvostan myös rehellisyyttä ja sitä, että voin seistä sanojeni takana.
Mestari-tutkinto-osaamismerkki myönnetään kiinteistönvälittäjälle, joka on suorittanut hyväksytysti Sp-Koti Akatemian Mestari-koulutuskokonaisuuden. Sp-Koti Akatemia on oppimisen urapolku ja se valmistaa välittäjät olemaan parhaita mahdollisia kumppaneita asiakkaillemme ja antaa heille työkalut menestyksekkään uran rakentamiseen.
Miksi valita minut
Saat minulta asuntosi myyntiin parasta paikallistuntemusta
Laadukkaat ja totuudenmukaiset myyntikuvat aina ammattikuvaajalta
Avain onnistuneisiin asuntokauppoihin on oikean välittäjän valinta
Voit luottaa ammattitaitooni asuntosi myynnissä
Kaikki arvostelut
Sovitvittujen asioiden pitäminen.
Myös informointi näyttöjen jälkeen oli hyvää.
Rauhallinen ja asiallinen tyyli hoitaa asiat.
— Tapio Laakso
Välittäjän kanssa kommunikointi ja yhteistyö sujuivat moitteettomasti.
Palvelu. Tiedon kulku
— Kyllä ja palautteeni saa julkaista nimelläni esimerkiksi verkkosivuilla. Nimeni on
Erittäin asiantunteva ja ihmisläheinen välittäjä. Asiat hoituivat nopeasti ja toiveidemme mukaisesti. Erinomaiset valokuvat, esite sekä asunnon esittely. Paperityöt, kaupanvalmistelut, myyntityön ja yhteydenpidon välittäjä hoiti ammattitaidolla. Välityspalkkioltaan ja kuluiltaan läpinäkyvä ja kohtuuhintainen, saimme paljon vastinetta rahoille. Välittäjän avulla saimme asuntomme myytyä vaivattomasti ja uskon, että parhaaseen mahdolliseen hintaan, voittoa tuli.
— Joni Rosenberg
Kaikki asiat esitettiin hyvin selkeästi ja ymmärrettävästi
Koko asunnon myyntiprosessi sujui vaivattomasti ja ammattitaidolla. Vaikea lähteä sanomaan mikä yksittäinen asia sujui erityisen hyvin kun kaikki meni oikeastaan kuin elokuvissa, mutta jos pitää yksi valita niin kommunikaatio myyjän ja välittäjän välillä.
Kaikki. Valitsemme saman kiinteistövälittäjän jos myymme joskus asuntoa. Ammattitaitoa. Välittämistä. Rehellisyyttä ja avoimuutta. Kiitos kaikesta ❤️
Koko prosessi eteni hyvin.
Välittäjä oli asiallinen ja ystävällinen.
Kaikki sujui todella hienosti.
Kokonaisuus, en osaa eritellä
Välittäjä toimi hyvin ostajan ja myyjän välillä, jotta päästiin yhteisymmärrykseen kaupasta.
— Merja Tuomasmäki
Kaikki sujui erityisen hyvin kautta linjan: melkeinpä mahdottomastakin voi näköjään selviytyä. Parasta oli kommunikaation nopeus ja luottamuksellisuus aina ja kaikissa muuttuvissakin tilanteissa. Hanskoja ei laitettu tiskiin, vaikka olisi hyvinkin voinut, monta kertaa. Asunto itsessään meni kaupaksi nopeasti, onneksi, vaikka kokonaisprosessi oli pitkä ja monin verroin työläämpi kuin mitä osasimme etukäteen odottaa. Iso ja lämmin kiitos :)) vaikka sanat eivät riitäkään kuvaamaan kiitollisuuden määrää.
Juha-Pekan kanssa on ihana asioida. Kaikki hoituu sujuvasti ja hän kertoo perusteellisesti prosessiiin kuuluvat asiat ja päivittää tilanteet.
— Kaisa Unkila
Aikataulut, nopeasti esittely. Dokumenttien saanti. Kauppapaikan valinta, ajankohdan sovittelu meille sopivaksi.
Kärsivällisyyttä riitti…
Väittäjä oli tarkka, perusteellinen ja analyyttinen asioiden hoidossa-numeroälyä. Hän hoiti ylimääräisiäkin asioita ja vapaapäivänäänkin järjesti näyttöjä. Hienotunteisen ystävällinen. Asioista oli helppo sopia.
Sähköinen asiointi oli helppoa myös.
— Kaisa Unkila
Kaikki!!
Mukava keskustella. Aina selkeät selitykset!
— Vadim Stingaci
Koko prosessi. Välittäjän kanssa oli miellyttävää asioida ja hän piti koko ajan hyvin ajan tasalla siitä, mitä tapahtui.
Kiitos paljon. Tämä oli jo neljäs asuntoni, jonka myitte, ja aina on palvelu ollut erittäin hyvää.
Oli nopeaa ja tehokasta. Olemme tähän ikään mennessä tehneet jo useita asuntokauppoja, joten asunto-osakkeen osto ei millään muotoa aiheuttanut meille päänvaivaa. Paperit kuntoon, nimet alle ja se on siinä. Itse en edes ollut mukana kaupantekotilaisuudessa, vaan osaltani se hoidettiin valtakirjalla, helppoa.
Yhteistyö välittäjän kanssa onnistui erinomaisesti. Luotettavaa ja asiantuntevaa palvelua!
— Tuulia Kaiskola
Välittäjä piti meidät hyvin ajantasalla. Sekä sai nopeasti asunnon kaupaksi hyvään hintaan.
Kaikki sujui loistavasti. Uskon että välittäjän ammattitaidolla oli suuri rooli kauppojen syntymisessä.
Asiakaspalvelu oli todella hyvä.
— Joel Tunturi
Koko ostojuttu meni miellyttävästi.
Kiitos välittäjälle.
viestintä asiakkaalle
Kaikki asunnon myyntiin liittyvä(sopimuksesta myyntiin)
Koko myyntiprosessi sujui ammattitaitoisesti kaupantekotilaisuus mukaan lukien.
Sujuva, avulias ja kohtelias palvelu.
Kaikki sujui hyvin ja välittäjä teki paljon enemmän kyin piri
Kaikki asunnon myyntiin liittyvä sujui nopeasti ja vaivattomasti. Erityinen kiitos välittäjälle.
Koko prosessi oli ok
Kauppa nopeasti. Asiakirjat ajoissa
Kiinteistövälittäjä piti meidät ajan tasalla koko prosessin ajan. Ensiasunnon ostajina olemme hyvin tyytyväisiä yhteistyöhön. Hommat hoituivat hienosti!
— Anni Hyvärinen
Kaikki meni hyvin.
Koko asunnonmyyntiprosessi eteni alusta loppuun asti sujuvasti ja ammattitaidolla. Yhteistyö oli luontevaa. Ei mitään moitittavaa!
kaikki sujui hyvin
Välittäjä oli hyvä ja asiallinen… Paras välittäjä..
Informaatio kulki hyvin tutun kiinteistövälittäjän kanssa.
Kaikki,miellyttävää ja sujuvaa
Aikataulut pitänyt paikkaansa kaupan alusta loppuun.
Myynti toteutui mopesti ja välittäjä todella asiansa osaava. Voin suositella toisillekin.
Joustavuus ja palveluhalukkuus
Välittäjä vastasi hyvin kysymyksiini. Tiedoitus tarjousten/vasta tarjousten kanssa oli sujuvaa. Välittäjän avulla päästiin kauppoihin jossa mielestäni myyjä ja ostaja olivat lopulta tyytyväisiä. Hän myös neuvoi kaupantekoon liittyviä asioita selkeästi.
Välittäjän ja asiakkaan keskinäinen kommunikointi oli luontevaa. Välittäjä otti hyvin asiakkaan toiveet huomioon, ja välittäjä antoi myös palautetta, jos asiakkaan toiveet/vaatimukset olivat epärealistisia.
— Pasi Relanto
Prosessi sujui välittäjän puolelta koko matkan sujuvasti ja nopeasti, ja hommat etenivät kuten oli suunniteltu. Arvio asunnon hinnasta oli hyvin realistinen, ja mikä oli erittäin hienoa välittäjä sai hintaa nostettua vielä mukavasti ensimmäisestä tarjouksesta
Asiantunteva välittäjä, jonka kanssa hommat sujuivat luottamuksella alusta loppuun. Informoi sopivasti tilanteen etenemisestä, ja edisti myyntiä
Koko myyntiprosessi sujui hyvin ja tiedotus oli ajanmukaista, koko ajan tiesi missä mennään. Välittäjän paikallistietämys ja tiedot taloyhtiöstä oli ihailtavan tarkkaa.
Kokonaisuus toimi mukavasti.
Jatkuva yhteys myynnin edistymisestä.
Kiinteistön arvon määrittäminen verrattuna muihin asunnonvälittäjiin. Myyntiprosessin kysynnästä tiedottaminen. Ja kaupanteko dokumentteineen. Hyvät esittelykuvat.
Nopea ja vaivatonta. Korona ystävällistä, asiat on hoidettu sähköisesti.
— Karoliina Mäkinen
Välittäjä vastasi hyvin puhelimeen ja otti asian kun asian hoitaakseen, sekä oli hyvin kohtelias. Jäi todella hyvä kuva hänestä.
Tapaamisten järjestely.
Yhteydenpito, nopea reagointi ja asiakaspalvelu
Yhteyden pito välittäjään. Välittäjä piti meitä koko ajan ajan tasalla, mikä oli todella mukavaa varsinkin koska olimme ensiasunnon ostajia.
Asuntokauppa meni sutjakasti ja vaivatta.
Taitava välittäjä!
Yhteydenpito välittäjän kanssa sujui moitteettomasti ja välittäjä hoisi asian moitteettomasti sekä helposti.
Kaikki meni erinomaisesti ja ammattitaidolla alusta loppuun.
Kommunikointi ja aktiivinen näyttöjen pito
Aktiivisuus ja palveluhalukkuus
Ihan hyvin valittajan virkailijan
— Kyllä ja palautteeni saa julkaista nimelläni esimerkiksi verkkosivuilla. Nimeni on
Asioittensa hoito
Välittäjä oli asiallinen ja asiantunteva. Hän oli myös ostajan kannalla niissä asioissa kun oli syytäkin. Myös ostotarjouksen tekemisessä välittäjä auttoi paljon.
Nopeat yhteydenotot ja viesinvälitykset kaikissa talokaupan eri vaiheissa.
Piilota arvostelut