Unelmana itse rakennettu koti
Kesällä monet omakotitalojen rakennushankkeet käynnistyvät – onhan ajankohta mitä parhain niin tonttinäytöillä kiertämiseen kuin rakennustöiden aloittamiseenkin. Vaikka suunnitelmat olisivat vasta aluillaan, ei vielä ole myöhäistä hyödyntää lämmintä vuodenaikaa taloprojektin edistämiseen. Kun rahoituskeskustelut avaa kesällä, ehtivät nopeimmat aloittelemaan tontillaan pohjatöitä vielä sulan maan aikaan.

Oman kodin rakennus alkaa talouden luvuista
Huolella laadittu kustannuslaskelma ja oikein mitoitettu rahoitus ovat onnistuneen rakennushankkeen perusta. Rakennuslainaa kannattaa hakea jo siinä vaiheessa, kun alustavat suunnitelmat alkavat konkretisoitua.
Lainahakemusta varten tarvitset arvion rakennuskustannuksista. Mikäli aikeissasi on rakentaa talo itse, voit käyttää rakennuskustannusten arviointiin kätevää uudisrakennettavan omakotitalon kustannuslaskuria(Siirryt toiseen palveluun). Mikäli valitset toteutustavaksi talopaketin, saat tarkan arvion talotoimittajalta.
– Lainaneuvottelussa tarkastelemme asiakkaan taloutta kokonaisvaltaisesti ja autamme mitoittamaan rakennuslainan oikein. Hyvään kustannusarvioon jätetään tilaa myös odottamattomille käänteille, jolloin asiakkaan talous kestää mahdolliset budjetin ylitykset, Länsi-Uudenmaan Säästöpankin asiakkuusjohtaja Jarno Oksanen toteaa.
Hyvin tehdyt taloudelliset pohjatyöt takaavat, että oma koti valmistuu, vaikka matkaan tulisi mutkia. Esimerkiksi elämäntilanteen muutokset, työn viivästyminen tai materiaalimuutokset voivat tuoda budjettiin odottamattomia lisäkustannuksia.
Vaikuttaako tontin sijainti asunnon arvoon?
Kustannusten arvioinnin ja lainaneuvottelun jälkeen tiedät, minkä suuruisen rakennuslainan voit saada ja minkälaisista kustannuksista talon rakennusprojekti koostuu. Tontin etsiminen ja suunnitelmien viimeistely voi vihdoin alkaa!
Tontin sijainnilla on suuri merkitys tietysti asumismukavuuteen, mutta myös tulevan valmiin asunnon arvoon. Talon rakentaminen on saman hintaista kaikkialla Suomessa, mutta sijainti määrittelee itseasiassa suuren osan valmiin kohteen arvosta. Sp-Koti Valoan toimitusjohtaja Janne Vermasheinä tietää, mikä asiaan vaikuttaa läntisen Uudenmaan alueella.
Espoossa ja Kauniaisissa rakennettujen kohteiden arvo on selvästi korkeampi kuin muissa läntisen Uudenmaan kunnissa ja kaupungeissa, joissa arvonmuodostukseen vaikuttaa merkittävästi esimerkiksi liikenneyhteydet sekä palveluiden saatavuus ja monipuolisuus.
Sijainnin lisäksi tontin valinnassa on tärkeää selvittää myös maaperän laadun ja perustamisolosuhteiden vaikutukset rakentamiseen. Maaperätutkimuksesta selviää, millaisia perustustöitä tontilla tarvitaan, ja auttaa arvioimaan rakentamisen kustannuksia. Kiinteistönvälittäjältä ja rakennusliikkeeltä saat neuvoa tonttiin liittyvässä dokumentaatiossa ja tarvittavien toimenpiteiden selvittämisessä.
Miten rakennettavaa kohdetta rahoitetaan?
Kun tontti on valittu, suunnitelmat viimeistelty ja rakennuslupa saatu, voidaan pankissa tehdä lopullinen lainalaskelma. Rakennuslainaa nostetaan vaiheittain valmiusastetodistusta vastaan. Usein hankkeen alkuvaiheessa lainalle tarvitaan lisävakuuksia, kuten nykyinen omistusasunto tai sijoitusvarallisuutta.
Kohteen vakuusarvo kasvaa, kun talon rakennus etenee. Kiinteistönvälittäjän kirjallinen arvio voi olla tärkeä työkalu rakennusprojektin rahoituksessa.
– Välittäjän kirjallinen arvio tarjoaa pankille puolueettoman näkemyksen kiinteistön käyvästä arvosta. Kun rakentaminen on edennyt riittävästi ja omaisuuden arvo on noussut, arvion avulla voidaan vapauttaa aiemmin käytettyjä lisävakuuksia muuhun käyttöön, Vermasheinä kertoo.
Oman kodin rakentaminen on noin vuoden kestävä projekti, jonka eri vaiheissa henkilökohtaisesti palvelevan pankin ja välitysliikkeen tuki on rakentajalle korvaamatonta. Säästöpankin rahoituksen asiantuntijat suunnittelevat kanssasi hankkeen rahoituksen kokonaistaloutesi huomioiden, ja Sp-Kodin välittäjät puolestaan auttavat rakentamiseen liittyvässä dokumentaatiossa ja vanhan kotisi myynnissä.

Janne Vermasheinä
Toimitusjohtaja, kiinteistönvälittäjä LKV