Kohteen kuvaus
Kangasalan Havisevalta tarjolla viehättävä tilakokonaisuus pienelle perheelle. Tämä kohde omaa kauniin ja rauhallisen pihapiirin hedelmäpuineen sekä ulkorakennuksineen. Myös lasten, tai vaikkapa aikuisten pihapeleille ja leikeille riittää lääniä. Talo itsessään myydään "tyydyttävä" kuntoisena vaikka onkin täysin muuttovalmis ja sisätiloiltaan siisti. Luonnollisesti seuraavalla asukkaalla vielä riittää tekemistä esimerkiksi julkisivun, ja halutessaan kunnallistekniikkaan liittymisen kanssa. Liittymiskohta löytyy onneksi tontin rajalta. Päälämmitysmuodoksi on merkitty sähkö, mutta kolmen tulisijan ansiosta säästäväisempi talollinen pystyy pitämään kulutuksen erittäin maltillisena. Haviseva on tunnettu todella aktiivisesta kyläyhteisöstään, joka järjestää kaiken ikäisille asukkailleen todella monipuolisia liikunta- ja harrastus mahdollisuuksia. Keskeisenä paikkana uimarannan lisäksi on tietysti kyläkoulu. Myös luonto on täällä asujaansa lähellä. Tähän kohteeseen ja sen tarjoamiin mahdollisuuksiin kannattaa ehdottomasti tulla tutustumaan, ja ihastumaan paikalle. Varaa siis oma esittelyaikasi pian! Myynti ja lisätiedot: Toni Suhonen. Sp-Koti p.040 354 5266 toni.suhonen@spkoti.fi
Perustiedot
- Kohdenumero
- 80425483
- Kohteen tyyppi
- Omakotitalo
- Huoneistoselitelmä
- 3h,k,s,ph,erill.wc,terassi
- Huoneluku
- 3
- Katuosoite
- Mäkikyläntie 113
- Kerrosnumero
- 1
- Kerroksia
- 2
- Kaupunginosa/kylä
- Haviseva
- Postinumero
- 36120
- Kaupunki
- Suinula
- Kunta/kaupunki
- Kangasala
- Maakunta
- Pirkanmaa
- Maa
- Suomi
- Valmistumisvuosi
- 1952
- Käyttöönottovuosi
- 1952
- Kunto
- Tyydyttävä
- Asuinpinta-ala
- 110 m²
- Muiden tilojen pinta-ala
- 32 m²
- Kokonaispinta-ala
- 142 m²
- Pinta-ala on tarkistusmitattu
- Ei
- Lisätietoja pinta-alasta
- Pinta-alat suuntaa-antavia.
- Kohde vapautuu
- Muu ehto
- Kiinteistötunnus
- 211-405-5-45
Hinnat ja kustannukset
Hintatiedot
- Myyntihinta
- 139 000 €
- Velaton hinta
- 139 000 €
- Lisätietoja maksuista
- https://pohjois-kangasalanvesiosuuskunta.yhdistysavain.fi/
- Tiemaksut
- 250 € / vuosi
Kohteen lisätiedot
- Parveke
- Kyllä
- Parvekkeen tyyppi
- Ulostyönnetty
- Terassi
- Kyllä
- Asunnossa sauna
- Kyllä
- Kiinteistöllä sijaitsee kauppaan kuuluvia muita rakennuksia
- Kyllä
- Lisätietoja muista rakennuksista
- Ulkorakennukset vaatimattomassa kunnossa. Peltirakenteinen talli ei kuulu kauppaan.
- Asbestikartoitus
- Ei
- Kattotyyppi
- Harjakatto
- Katemateriaali
- Pelti
- Tien tyyppi
- Sora
- Kokonaissähkön kulutustiedot (kWh / vuosi)
- 8000
- Sähköliittymä siirtyy
- Kyllä
- Viemäriputkiston uusimisvuosi
- Kyllä
- Käyttövesiputkiston uusimisvuosi
- Kyllä
- Rakennukseen tehdyt korjaukset/remontit
- Yläkertaan tehty korvausilmaräppänät kuin myös parvekkeen oveen sekä kellariin. Piipunhattu laitettu sekä piippu/talon ikkunapokat/kaikki ovet maalattu. Ylä/alakerrassa kaikki seinäpinnat maalattu/tapetoitu. Lattiat/listat vaihettu laminaattiin kaikkialla muualla paitsi yläkerrassa. Ovien listat myös vaihdettu. Suihkun katto tms puuosat maalattu ja sauna käsitelty öljyllä. Lämminvesivaraaja uusittu -23. Ilmalämpöpumppu -21. Sähköt ulos terassille sekä varastorakennukseen vikavirtasuojalla. Terassi/kate/portaat tehty. Salaojitus sekä, sokkelin eristys tehty talon päätyyn. Olohuoneenlattia uusittu alapohjaan asti. Keittiön välitilan laatat maalattu kaakelimaalilla. Keittiön katto maalattu.
- Lämmitysjärjestelmä
- Sähkö, puu ja ilmalämpöpumppu
- Onko kohteesta olemassa energiatodistusta?
- Ei lain edellyttämää energiatodistusta
Tontti ja kaavoitus
- Tontin omistus
- Oma
- Tontin kokonaispinta-ala
- 2 170 m²
- Lisätietoja tontista
- Rinne / tasamaa.
- Kiinteistön tyyppi
- Tila
- Tie perille
- Kyllä
- Kiinteistövero
- 159,28 € / vuosi
- Kaavoitustiedot
- Kangasalan kaupunki
- Kaavoitus
- Yleiskaava
Tilat ja materiaalit
- Liesi
- Induktioliesi, valurautaliesi ja leivinuuni
- Työtasot
- Laminaatti
- Keittiön varusteiden lisätiedot
- Jääkaappipakastin, astianpesukone ja liesituuletin
- Keittiön seinämateriaali
- Tapetti ja maali
- Keittiön lattiamateriaali
- Laminaatti
- Makuuhuoneiden lukumäärä
- 2
- Makuuhuoneen seinämateriaali
- Maali ja tapetti
- Makuuhuoneen lattiamateriaali
- Muovimatto
- Olohuoneen seinämateriaali
- Maali ja tapetti
- Olohuoneen lattiamateriaali
- Laminaatti
- WC-tilojen lukumäärä
- 1
- WC-tilojen seinämateriaali
- Kaakeli, tapetti ja maali
- WC-tilojen lattiamateriaali
- Laatta
- Erillinen WC:n varusteiden lisätiedot
- WC-istuin, peili, allaskaappi, pesuallas ja bidee-suihku
- Kylpyhuoneen seinämateriaali
- Kaakeli
- Kylpyhuoneen lattiamateriaali
- Laatta
- Pesuhuoneen varusteet
- Pesukoneliitäntä ja suihku
- Saunan lattiamateriaali
- Laatta
- Saunan seinämateriaali
- Paneeli
- Varustus
- Sähkökiuas
- Rakennus- ja pintamateriaalit
- Puu ja betoni
Toni Suhonen
Kiinteistönvalittäjä LKV, KiAT
Sp-Koti Kangasala | Keyhouse Oy, 2634013-4
Lainat kohteillemme hoituvat kätevästi Säästöpankin kautta
Hae asuntolainaa Säästöpankista ilman verkkopankkitunnuksia täyttämällä sähköinen asuntolainahakemus.
Hae lainatarjousLainalaskurin antama tieto on suuntaa antava. Huomioithan, että lopullisen lainasi tiedot voivat poiketa hiukan laskurin antamista tiedoista.
Kiinnostuitko tästä kohteesta?
Kysy lisätietoja kohteesta, varaa esittelyaika tai pyydä minut arviokäynnille omaan kotiisi.
"*" näyttää pakolliset kentät
Muita kohteita
Toivontie 6
158 000 €
91 m²
Suomi Luopioinen Luopioisten kylä
Omakotitalo 1939 3h, k, tk, ph, s, kuisti,
Märventie 2
78 000 €
51,5 m²
Suomi Kangasala Nattari
Kerrostalo 1975 2h,kk,ph,vh