Siirry sisältöön
Uutiset

Asuntoesittelyissä kävijöiden määrä on kasvussa Helsingissä – ensiasunnon ostajia on liikkeellä enemmän kuin vuosiin


Asuntoesittelyissä kävijöiden määrä on ollut viime viikkoina selvässä kasvussa Helsingissä. Myös ensiasunnon ostajia on liikkeellä enemmän kuin aikoihin. Vaikka asuntonäytöillä on ollut vilkasta, uutta kotia etsivät odottavat talousnäkymien selkiytymistä ennen ostopäätöstä ja tarjouksen jättämistä.

– Asuntoesittelyissä on parin viime viikon aikana alkanut käydä selvästi aiempaa enemmän väkeä Helsingissä. Mielenkiinto eri asuntotyyppejä kohtaan on lisääntynyt ja näytöillä riittää kiinnostunutta porukkaa. Ihmiset eivät kuitenkaan ole tässä tilanteessa valmiita tekemään ratkaisuja, vaan he haluavat nähdä, mihin suuntaan maailmantilanne, talous ja asuntomarkkinat kehittyvät ennen ostopäätöksen tekoa. Ratkaisuja tehdään hyvin hitaasti, kertoo Sp-Koti Urbaanien toimitusjohtajana 1.12.2022 aloittanut Janne Paasimies.

– Se, että ihmisiä kiertää tällä hetkellä paljon asuntonäyttelyissä, on poikkeuksellista ottaen huomioon asuntomarkkinoiden tilanne. Yleensä silloin, kun asuntokaupassa eletään alavireistä aallonpohja-aikaa, näytöilläkään ei näy väkeä. Nyt myös ensiasunnon ostajia on kiertänyt asuntoesittelyissä aiempaa selvästi enemmän.

– Tarjonnan määrän lisääntyminen vaikuttaa tähän. Uutta kotia etsivillä on nyt enemmän valinnanvaraa. Helsingissä oli viime viikonloppuna 800 asuntoesittelyä eri puolilla kaupunkia, kertoo Paasimies. – Suurin kysyntä kohdistuu tällä hetkellä kaksioihin, kolmioihin sekä neljän huoneen ja keittiön asuntoihin. Omakotitaloja kysytään nyt vähemmän. 

– Nousseiden kustannusten vuoksi nyt haetaan optimikokoisia asuntoja tarpeeseen. Isojen lukaalien ja turhien neliöiden suosion aika on nyt ohi, sanoo Nooa Säästöpankin liiketoimintajohtaja Tommi Grönlund.

Hiljainen loppuvuosi kasvattaa patoutuvaa kysyntää Helsingin asuntomarkkinoilla

– Asuntokaupassa on shokkivaihe päällä. Poikkeuksellisen nopeasti nousseet korot ja epävarmuus korkojen nousun jatkumisesta ovat säikäyttäneet asunnonostoa ja -vaihtoa suunnittelevat ihmiset. Tilanne rauhoittunee vasta siinä vaiheessa, kun EKP ilmoittaa koronnostojen olevan ainakin toistaiseksi ohi, uskoo Sp-Kodin toimitusjohtaja Jukka Rantanen.

– Ja kun tilanne rauhoittuu, saatamme hyvinkin nähdä pk-seudun asuntomarkkinoilla samantyyppisen samppanjapulloefektin kuin touko–kesäkuun vaihteessa vuonna 2020. Asuntoihin kohdistuu nyt patoutuvaa mielenkiintoa, ja kun kauppa alkaa taas käydä, se voi alkaa hyvinkin vilkkaasti, pohtii Rantanen. – Lokakuu oli asuntomarkkinoilla kauppamäärältään ylivoimaisesti alhaisin kymmeneen vuoteen. Marraskuu ei tuonut muutosta tähän. Patoutumaa syntyy väkisinkin.

– Nyt on hyvä hetki ostaa ja vaihtaa asuntoa, jos tarvetta on. Vaihtoehtoja on tarjolla enemmän. Nyt on myös hyvä hetki myydä. Jos asunto on oikein hinnoiteltu ja se sijaitsee halutulla alueella, sille löytyy varmasti ostaja, painottaa Paasimies. – Asuntojen hintojen on ennustettu laskevan Helsingissäkin. Omasta kodista voi hyvinkin nyt saada paremman hinnan kuin vuoden päästä.

– Nykyinen markkinatilanne tarjoaa ensiasunnon ostajille erinomaisia mahdollisuuksia päästä kiinni omistusasumiseen. Heidän ei tarvitse taistella yksiöistä ja kaksioista sijoittajien kanssa, vaan he voivat kierrellä ja vertailla asuntoja rauhassa sekä hankkia ensimmäisen oman kotinsa haluamaltaan alueelta. Pieniä asuntoja on myös nyt sen verran paljon tarjolla, että hinnoissakin on eri tavalla neuvotteluvaraa.

– Olemme ennustaneet Säästöpankkiryhmän pääekonomisti Henna Mikkosen kanssa asuntojen hintojen laskevan ensi vuonna 2–4 prosenttia. Hintataso ei tule romahtamaan, mutta korjausliikettä hintojen suhteen tapahtuu, sillä sen verran rajusti pk-seudullakin hinnat nousivat kesästä 2020 viime vuoden loppuun, sanoo Rantanen.

– Myös meillä pankissa näkyy, että ihmiset pohtivat omaa asumistaan ja suunnittelevat talouttaan aktiivisesti tällä hetkellä. Nooan talouden valmentamisen palveluiden ja asiakkaidemme oman talouden hallintaan tarkoitettujen eri työkalujen kysyntä ja käyttö ovat lisääntyneet syksyn aikana merkittävästi. Myös lyhennysvapaiden hyödyntäminen ja lyhennystapojen muutokset ovat olleet kasvussa, kertoo Grönlund.