Siirry sisältöön
Uutiset

Helsingissä myydään yksiöitä jo lähes vuodentakaiseen tahtiin


Helsingin asuntomarkkinoilla näyttää tapahtuneen selvä käänne parempaan maaliskuun aikana. Vanhojen asuntojen kauppamäärä kasvoi maaliskuussa 14,3 prosenttia helmikuuhun verrattuna. Suhteellisesti kaikkein eniten on kasvanut yksiöiden myynti. Myös uusien asuntojen kauppoja tehtiin Helsingissä maaliskuussa jo lähes yhtä paljon kuin tammi– ja helmikuussa yhteensä.

– Näyttää siltä, että Helsinki on toipumassa ja nousemassa asuntokaupan kuopasta ensimmäisenä pk-seudun kaupungeista. Kauppamäärät ovat lähteneet Helsingissä maaliskuussa hienoiseen kasvuun sekä vanhojen että uusien asuntojen osalta, vaikkakin uudiskohteiden kauppamäärät ovat yhä hyvin alhaisella tasolla, kertoo Sp-Kodin toimitusjohtaja Jukka Rantanen.

– Tammi–helmikuussa Helsingissä myytiin vanhoja asuntoja 40,1 prosenttia vähemmän kuin vastaavana ajankohtana viime vuonna. Maaliskuussa ero vuodentakaiseen kaventui jo 30,8 prosenttiin. Sen sijaan Espoossa ja Vantaalla ei ole vielä maaliskuussa ollut kauppamäärissä nähtävissä muutosta parempaan suuntaan.

Markkinat ovat toipuneet nopeimmin yksiöiden myynnissä

Ensiasunnon ostajien aktivoituminen ja sijoittajien kiinnostuksen uudelleen herääminen näkyvät Helsingin asuntomarkkinoilla yksiöiden kauppamäärien nopeana kasvuna maaliskuussa. Yksiökauppoja tehtiin viime kuussa vain 15 prosenttia vähemmän kuin maaliskuussa 2022.

– Helsingissä asuntomarkkinoiden toipuminen näyttää nyt alkaneen yksiöiden myynnin selvänä vilkastumisena. Yksiöiden kauppamäärät ovat kasvaneet suhteellisesti kaikkein eniten eri asuntotyypeistä. Ensiasunnon ostajien lisäksi niitä hankkivat nyt myös flippaamisesta kiinnostuneet sijoittajat, sanoo Rantanen.

– Sijoittajien aktivoituminen Helsingin asuntomarkkinoilla ja heidän tekemiensä kauppojen määrän kasvu kertoo siitä, että yksiöiden kohdalla näyttää nyt uusi järkevä hintataso löytyneen. Yksiöistä kiinnostuneille on myös runsaasti vaihtoehtoja tarjolla Helsingissä tällä hetkellä, toisin kuin isommista perheasunnoista, joita myös monet asiakkaamme etsivät, kertoo Nooa Säästöpankin liiketoimintajohtaja Tommi Grönlund.

Lähde: KVKL:n Hintaseurantapalvelu

Ota meihin yhteyttä, jos haluat jutella aiheesta lisää:

Jukka Rantanen
Toimitusjohtaja, Sp-Koti Oy
050 341 1391, jukka.rantanen@spkoti.fi

Tommi Grönlund
Liiketoimintajohtaja, Nooa Säästöpankki
040 575 1969, tommi.gronlund@saastopankki.fi