Siirry sisältöön
Uutiset

Asuntojen hintojen lasku on pysähtynyt isoissa kaupungeissa Suomessa


Sp-Kodin toimitusjohtaja Jukka Rantanen uskoo asuntokauppojen määrän lähtevän nousuun viimeistään syksyn aikana, kun patoutunut kysyntä alkaa purkautua koronnostojen loputtua ja korkotason tasaantuessa. Asuntomarkkinoiden positiivista kehitystä tukevat nyt monet talouden mittarit. Isoissa kaupungeissa vanhojen kerrostaloasuntojen hinnat ovat jo kääntyneet hienoiseen nousuun.

– Venäjän hyökkäyssodan aiheuttama talouden taantuma on iskenyt Suomessa kaikkein voimakkaimmin asuntomarkkinoihin. Asuntokauppa pysähtyi yllättäen kuin seinään koko maassa viime syksynä. Kun katsomme kauppamäärissä ja asuntojen hinnoissa tapahtuneita muutoksia, voimme puhua asuntomarkkinoiden romahduksesta. Kauppamäärät ovat laskeneet rajusti koko Suomessa. En muista kokeneeni vastaavaa romahdusta urani aikana kuin kahdesti aikaisemmin, sanoo Sp-Kodin toimitusjohtaja Jukka Rantanen.

– Ensimmäisiä orastavia piristymisen merkkejä on alkanut näkyä markkinoilla kevään kynnyksellä. Välittäjiemme mukaan ihmisiä on ollut mukavasti liikkeellä asuntonäytöillä ja kyselyjä kohteista on tullut enemmän. Ostopäätöksen suhteen ihmiset ovat kuitenkin olleet hyvin varovaisia. Markkinatilanteen ja asuntojen hintojen kehitystä seurataan nyt hyvin tarkalla silmällä.

– Vaikka toukokuusta näyttääkin tulevan vuoden tähän asti paras asuntokauppakuukausi, oletan monien lähtevän tositarkoituksella asuntokaupoille vasta EKP:n lopetettua koronnostot. Ymmärrettävästi oman talouden suunnittelun ja maksukyvyn varmistamisen kannalta on tärkeää tietää, mille tasolle korko asettuu, jatkaa Rantanen.

– EKP nostanee tulevina kuukausina vielä pari kertaa ohjauskorkojaan. Eli korkojen nousu jatkuu vielä hetken. Euriborien odotetaan asettuvan syksyllä noin neljän prosentin tuntumaan. Viimeistään ensi vuoden alusta korkojen odotetaan kuitenkin jälleen lähtevän laskuun. Viime vuosien täysin poikkeukselliseen nollakorkoaikaan ei silti ole enää paluuta, sanoo Säästöpankkiryhmän pääekonomisti Henna Mikkonen.

Päivitetty asuntomarkkinaennuste vuodelle 2023

– Asuntomarkkinoiden kehityksen ennustaminen on ollut lähes mahdotonta viime vuosina. Markkinatilanteet muuttuvat yhdessä hetkessä suuntaan tai toiseen riippuen mediauutisoinnista, toteaa Rantanen.

– Viime syksynä ennustimme Henna Mikkosen kanssa, että vanhojen asuntojen kokonaiskauppamäärä laskee tänä vuonna 5–10 prosenttia, uusien asuntojen 20 prosenttia ja loma-asuntojen 5–10 prosenttia. Valitettavasti sekä uusien että vanhojen asuntojen kauppamäärät ovat pudonneet huomattavasti enemmän. Esimerkiksi uusien asuntojen kauppamäärä on laskenut tammi–huhtikuussa 72,7 prosenttia vuodentakaisesta ja vanhojen asuntojen 33,7 prosenttia. Väitän, ettei kukaan olisi osannut ennakoida näin hurjia pudotuksia.

– Nyt haluamme korjata ennustettamme. Vaikka uskomme asuntokaupan piristyvän kesäkuukausien ja syksyn aikana, tulemme jäämään tänä vuonna vanhojen asuntojen kokonaiskauppamäärässä 20 prosenttia viime vuodesta. Uusien asuntojen kauppa laskee tänä vuonna peräti 60 prosenttia ja loma-asuntojen kauppakin 20 prosenttia vuodesta 2022, ennustavat Rantanen ja Mikkonen.

– Vanhojen asuntojen hintakehityksen suhteen pysymme edelleen viime syksyn ennusteessamme. Vanhojen asuntojen hinnat laskevat tänä vuonna Suomessa 4–6 prosenttia. Nythän jo on nähtävissä, että hintojen lasku on isoissa kaupungeissa pysähtynyt ja asuntojen hinnat ovat olleet maaliskuusta lähtien hienoisessa nousussa. Vanhojen kerrostalojen hinnat nousivat huhtikuussa isoissa kaupungeissa 0,7 prosenttia ja pk-seudullakin 0,8 prosenttia maaliskuuhun verrattuna, kertoo Rantanen.

– Asuntojen hintojen laskun pysähtyminen on hyvä merkki markkinoille. Samoin se, että kuluttajien luottamus on noussut selvästi pohjistaan ja kuluttajien asunnonostoaikeiden laskukin vaikuttaa tasaantuneen. Tämä kaikki indikoi asuntomarkkinoiden nousun kuopasta olevan alkamassa, toteaa Mikkonen.

– Suomen talous on pärjännyt odotettua huomattavasti paremmin alkuvuonna. Taantuma näyttää jääneen onneksi lyhytkestoiseksi ja lieväksi. Mikäli talouskehitys jatkuu Suomessa positiivisena, on mahdollista, että asuntojen hinnat lähtevät vuoden viimeisellä kvartaalilla maltilliseen nousuun koko maassa.

Asuntojen tarjontamäärä on lisääntynyt 15 prosenttia vuodentakaisesta

– Markkinatilanne on muuttunut siinäkin mielessä, että nyt myynnissä on selvästi enemmän asuntoja kuin vuosi sitten. Huhtikuussa Etuovessa oli myynnissä 15 prosenttia enemmän asuntoja kuin vuoden 2022 huhtikuussa. Asunnonostajille ja -vaihtajille on nyt runsaasti vaihtoehtoja tarjolla pienistä asunnoista isoihin perheasuntoihin, kertoo Rantanen.

– Asuntojen tarjontamäärä lähti nousuun viime vuonna. Tällä hetkellä kolmioita ja niitä suurempia perheasuntoja on tarjolla yli tuplaten verrattuna esimerkiksi viiden vuoden takaiseen tilanteeseen. Ja vaikka tarjontaa on paljon, oikein hinnoitellut kohteet käyvät suhteellisen nopeasti kaupaksi. Hinnoittelulla voi erottautua massasta, vinkkaa Rantanen.

Lähteet: KVKL:n Hintaseurantapalvelu ja Etuovi.comin Asuntomarkkinoiden tietopalvelu

Ota yhteyttä, niin keskustellaan aiheesta lisää:

Jukka Rantanen

Toimitusjohtaja, eMBA, LKV

+358 50 341 1391

jukka.rantanen@spkoti.fi

Henna Mikkonen

Pääekonomisti, Säästöpankkiryhmä

+358 40 564 7918

henna.mikkonen@saastopankki.fi

Muita uutisia