Siirry sisältöön
Uutiset

Tarjonnan vähäisyys tulppaa vapaa-ajan asuntojen kauppaa Suomessa


Kesämökkien ja vapaa-ajan asuntojen kauppamäärissä ollaan Suomessa kaukana lähivuosien huippulukemista. Kuluva vuosi on ollut mökkikaupassa kaikkein hiljaisin vuosikymmeneen. Tammi–toukokuun aikana kauppamäärät ovat laskeneet 55,4 prosenttia ennätysvuoden 2021 vastaavasta ajankohdasta. Yksi syy tähän on tarjonnan vähäisyys. Myyntikohteista on pulaa monilla paikkakunnilla.

– Mökkien ja vapaa-ajan asuntojen kaupassa on Suomessa otettu reippaasti takapakkia. Tammi–toukokuussa on tänä vuonna tehty mökki- ja vapaa-ajan asuntokauppoja kaikkein vähiten kymmenen vuoden tarkastelujaksolla, kertoo Sp-Kodin toimitusjohtaja Jukka Rantanen.

– Välittäjiemme mukaan mökkejä kuitenkin kysytään ja käydään katsomassa todella paljon ja ostajia riittäisi monilla paikkakunnilla. Valitettavasti vain myytävää on aivan liian vähän. Uskon, että vapaa-ajan asuntojen kauppamäärät olisivat selvästi korkeammat, jos vain saisimme lisää kohteita myyntiin.

Suosituimmat mökkimaakunnat ovat Etelä-Savo, Uusimaa ja Pohjois-Pohjanmaa

– Kaikkein eniten mökkien ja vapaa-ajan asuntojen kauppoja on tehty tämän vuoden tammi–toukokuussa Etelä-Savossa, jossa sijaitsevat suomalaisten suosimat perinteiset mökkipaikkakunnat Mikkeli, Kuopio ja Savonlinna, kertoo Rantanen. – Etelä-Savossakin kauppamäärä on kuitenkin laskenut 42,5 prosenttia ja hinnat 12,3 prosenttia tammi–toukokuusta 2021. Tänä vuonna kauppoja on tehty 77 kappaletta, kun vuonna 2021 niitä tehtiin 134. Myytyjen kohteiden velaton keskihinta on tänä vuonna ollut 109 000 euroa.

– Toiseksi eniten kauppoja on tehty Uudellamaalla, jossa sijaitsevat pääkaupunkiseutulaisten suosimista merellisistä mökki- ja kakkoskotipaikkakunnista muun muassa Raasepori, Hanko ja Loviisa. Uudellamaalla kauppoja on tehty alkuvuoden aikana 82, kun vastaavana ajankohtana vuonna 2021 kauppoja tehtiin 169. Vapaa-ajan asuntojen kauppamäärä on laskenut vertailuajankohdasta 51,5 prosenttia ja hinnat 30,5 prosenttia. Tammi–toukokuussa 2021 myytyjen kohteiden velaton keskihinta oli 186 282 euroa, kun se tänä vuonna on ollut 130 000 euroa.

– Kolmanneksi eniten loma-asuntoja on myyty Pohjois-Pohjanmaalla, johon kuuluvat muun muassa Kalajoki, Oulu ja Kuusamo. Kalajoki on ollut viime vuodet erityisen suosittu ja vetovoimainen paikkakunta uusien vapaa-ajan asuntojen markkinassa, kertoo Rantanen. – Pohjois-Pohjanmaalla on tehty tammi–toukokuun aikana 76 kauppaa, kun vastaavana ajankohtana 2021 kauppoja tehtiin 168. Myytyjen kohteiden velaton keskihinta on tänä vuonna ollut 154 000 euroa ja vuonna 2021 172 840 euroa.

– Pohjois-Pohjanmaalla myytiin tammi–toukokuussa 2021 uusia vapaa-ajan asuntoja 21. Tänä vuonna niitä on myyty kymmenen, eli laskua kauppamäärissä on 52,4 prosenttia. Uusien vapaa-ajan asuntojen velattomat keskihinnat ovat kuitenkin nousseet vertailuajankohdasta 4 prosenttia.

Kauppamäärät ovat laskeneet eniten Varsinais-Suomessa ja Pohjois-Karjalassa

– Vapaa-ajan asuntojen kauppamäärät ovat laskeneet eniten Varsinais-Suomessa, jossa tämän vuoden tammi–toukokuussa kauppoja on tehty 62,8 prosenttia vähemmän kuin vastaavana ajankohtana 2021. Hinnoissa nousua on sen sijaan ollut 10,4 prosenttia. Tämä selittynee osaltaan sillä, että myytyjen kohteiden joukossa on myös uusia luksushuviloita, toteaa Rantanen.

– Myös Pohjois-Karjalassa kauppamäärät ovat laskeneet roimasti. Tänä vuonna mökkikauppoja on tehty toukokuun loppuun mennessä maakunnassa vain seitsemän, kun vuonna 2021 kauppoja tehtiin 44. Miinusta kahden vuoden takaisiin lukuihin on peräti 84,1 prosenttia. Hinnoissa laskua on ollut 1,4 prosenttia.

– Tällä hetkellä vapaa-ajan asunnon keskihinta on Suomessa 126 000 euroa ja keskimääräinen myyntiaika 150 vuorokautta. Kysyntää ja ostajia kaikentasoisille ja -hintaisille mökeille ja vapaa-ajan asunnoille riittää eri puolilla Suomea.

Lähde: KVKL hintaseurantapalvelu

Ota yhteyttä, niin keskustellaan aiheesta lisää:

Jukka Rantanen

Toimitusjohtaja, eMBA, LKV

+358 50 341 1391

jukka.rantanen@spkoti.fi

Muita uutisia