Kohteen kuvaus
Arkkitehdin suunnittelemasta tasokkaasta, vuonna 2011 valmistuneesta taloyhtiöstä laadukas suuri kolmio myynnissä. Järvinäkymällä ja hulppean kokoisella lasitetulla parvekkeella varustettu avara ja valoisa koti kätkee sisäänsä tilaa, toimivan pohjaratkaisun, sekä helppoa asumista. Talokuitu mahdollista hyvin myös etätyöskentelyn. Neliöt pitävät sisällään mm. näyttävän olohuoneen, johon avokeittiö ja ruokailutila sulautuvat, sekä kaksi suurta makuuhuonetta runsaine säilytystiloineen. Normaalia korkeampi huonekorkeus luo entisestään avaruutta ja tilan tuntua. Puunlatvan korkeudella sijaitsevasta asunnosta voit ihailla järvimaisemia kodin jokaisesta huoneesta ja valtava valoa tulviva upean iso ja lasitettu parveke tarjoaa mahdollisuuksia erilaisille harrastuksille ja ylimääräiseksi lisähuoneeksi . Aivan keskustassa, rinnetontilla sijaitseva kerrostalo on Pälkäneen parhaalla paikalla. Talo sijaitsee aivan palveluiden ytimessä ja samalla täysin omassa rauhassa pururadan ja uimarannan vieressä. Koko taloyhtiö on laadukas ja hyvin hoidettu. Hissillä pääsee kotiovelle suoraan ulko-ovelta ja huoneistoon kuuluu 11 m²:n varasto ja häkkikomero. Lisäksi talosta löytyy mm. urheiluväline- ja pyörävarasto, sekä asukkaiden yhteinen kuntosali. Autohalli ja -tallipaikan voi ostaa erillishintaan. Myös katospaikoista voi tiedustella vapaita paikkoja tai sitten pitää autoansa tolppapaikalla pihalla. Tampereelle ja Hämeenlinnaan matka taittuu reilussa puolessa tunnissa (esim. Taysiin tasan 30 min), ja Lahteen reilussa tunnissa. Helsinkiin ja Helsinki-Vantaan lentokentälle ajoaikakin on vain 1,5 h. Asunto sijaitsee siis lähes kaiken keskiössä. Tämä koti on enemmän kuin muut, paikanpäällä ymmärrät syyn. Tervetuloa ihastumaan!
Perustiedot
- Kohdenumero
- 20443051
- Sijainti
- Tervalepiköntie 1 A 4 , 36600 Pälkäne
- Tyyppi
- kerrostalo
- Omistusmuoto
- oma
- Huoneistoselitelmä
- 3h+k+khh+s+kph+wc+iso lasitettu parveke
- Huoneita
- 3 Huonetta
- Asuintilojen pinta-ala
- 134.5 m²
- Kokonaispinta-ala
- 134.5 m²
- Kerrokset
- 1
- Asuinkerrosten määrä
- 3
- Rakennusvuosi
- 2011
- Käyttöönottovuosi
- 2011
- Vapautuminen
- sopimuksen mukaan
Hinnat ja kustannukset
Hintatiedot
- Myyntihinta
- 286 461,50 €
- Velkaosuus
- 2 538,50 €
- Velaton hinta
- 289 000,00 €
- Neliöhinta
- 2 148,70 €/m²
Vastikkeet
- Hoitovastike
- 543,38 €/kk
- Rahoitusvastike
- 84,17 €/kk
- Yhtiövastike yhteensä
- 627,55 €/kk
- Lisää tietoa vastikkeista
- Hoitovastike: asunto 470,75 €/kk, autohalli 36,75 €/kk, autotalli 35,875 €/kk = 543,38 €/kk. Rahoitusvastike: asunto = 77,41€/kk, AT+AH = 6,76€/kk , yhteensä 84,17€/kk.
Muut maksut
- Vesimaksu
- 4,23 € / hlö / kk
- Vesimaksutyyppi
- oma mittari
- Lisätietoja maksuista
- Autopistokepaikka 7 €/kk. sähkölasku ollut n. 85€/kk Vesi kulutuksen mukaan + perusmaksu 4,23 €/kk/huoneisto. Kylmä vesi 6,16€/m3, lämmin vesi 10,88€/m3. Autohallipaikan voi ostaa erillishintaan 2000€ ja autotallipaikan hintaan 8000€.
Asunnon lisätiedot
- Parvekkeen tyyppi
- ulostyönnetty
- Asuntoon kuuluu
- hissi, parveke, oma sauna, oma sopimus, antenni
- Lisätietoja 2
- sälekaihtimet/rullaverhot, kiinteät valaisimet, lämminvesivaraaja, ilmalämpöpumppu, huoneistokohtainen ilmanvaihtokone
- Energiatodistus
- Ei lain vaatimaa energiatodistusta
- Yleiskunto
- hyvä
- Lisätietoa kunnosta
- Asunto on todella laadukkailla materiaaleilla tehty ja hyvässä kunnossa. Paljon peiliovikaappitilaa ja osassa huoneista liukuovet.
- Lämmitysjärjestelmä
- kaukolämpö
- Näkymät
- Koko asunnosta upeat näkymät Mallasvedelle
- Tehdyt remontit
- Huoneiston parkettilattiat öljytty ja seinäpintoja käsitelty 2021
Tilat ja materiaalit
- Rakennus- ja pintamateriaalit
- puu, betoni
- Kattotyyppi
- Harja
- Kattomateriaali
- Huopa
- Olohuoneen kuvaus
- Iso avara ja valoisa olohuone, jossa isot ikkunat järvellepäin ja käynti koko seinän pituiselle lasitetulle parvekkeelle. Lattiassa parketti, seinissä maali. Olohuoneesta käynti isolle lasitetulle parvekkeelle.
- Olohuoneen lattia
- parketti
- Keittiön kuvaus
- Tyylikäs avokeittiö, jossa jääkaappi ja pakastin, astianpesukone, liesituuletin, keraaminen liesi saarekkeessa, erillisuuni, mikroyhdistelmäuuni. Tasot kiveä, lattiassa parketti, välitilassa lasi. Mm. tiskikoneen sijoituksessa ajateltu hyvää ergonomiaa.
- Keittiön tasot
- kivi
- Keittiön lattia
- parketti
- Keittiön seinät
- maalattu
- Makuuhuoneen kuvaus
- Kaksi isoa makuuhuonetta, joista toisessa kaksi vaatehuonetta ja toisessa liukuovikaapisto. Lattioissa parketti, seinissä maali.
- Makuuhuoneiden määrä
- 2
- Kylpyhuoneen kuvaus
- Kylpyhuoneessa kaksi suihkua, asunnon toinen wc-istuin, pesuallas ja peili, ikkuna, kylpyhuone täysin laatoitettu, lattiassa laatta lattialämmityksellä.
- Kylpyhuoneen lattia
- laatta
- Kylpyhuoneen seinät
- kaakeli
- WC-tilojen kuvaus
- WC täysin laatoitettu, wc-istuin, pesuallas ja allaskaappi, sekä peilikaappi, lattiassa laatta. Toinen wc-istuin kylpyhuoneessa.
- WC:n varusteet
- bidee-suihku
- WC:n määrä
- 1
- Saunan kuvaus
- Saunassa sähköinen monitoimikiuas, tervaleppäpanelointi seinissä ja katossa, lattiassa laatta lattialämmityksellä.
- Saunan seinät
- puu
- Kodinhoitohuoneen kuvaus
- Kodinhoitohuoneessa paljon kaappi- ja laskutilaa, kivitasot, välitilassa lasi, seinissä maali/tapetti, lattiassa laatta. Kiukaan käyttöpaneeli. Pesutornille paikka.
- Kodinhoitohuoneen varusteet
- lattialämmitys, pyykkikaapit, pöytätaso
- Säilytystilojen kuvaus
- Vaatehuone, peiliovikaapistot, erilliset häkkikomero, sekä varastotila
- Muiden säilytystilojen kuvaus
- vaatehuone, kellarikomero
- Muut tilat
- Avarassa asunnossa kaksi makuuhuonetta, olohuone ja ruokailutila on yhtenäistä isoa tilaa, avokeittiö, khh, sauna ja erillinen wc, sekä iso lasitettu parveke.
- Muuta kauppaan kuuluvaa
- Sälekaihtimet ja parvekkeen lamelliverhot, sekä laadukas Mitsubishin ilmalämpöpumppu, joka asennettu 2021.
Tontti ja kaavoitus
- Tontin koko
- 2946 m²
- Tontin omistus
- oma
- Kaavoitustilanne
- Asemakaava
- Ranta
- ei rantaa
- Pihan kuvaus
- Piha-alue hyvin hoidettu, asfaltoitu ja istutuksia
Taloyhtiö
- Taloyhtiön nimi
- As Oy Pälkäneen Onkkaalan Helmi
- Isännöitsijän yhteystiedot
- CL-Isännöinti, Christer Lind, Kaltintie 10, 36600 Pälkäne puh. 0400-838832
- Huolto
- huoltoyhtiö
- Lisätietoja huollosta
- Pälkäneen Rakennus ja Kiinteistö Oy, Teppo Matula, Kutojantie 6, 36600 Pälkäne puh. 045-149 1495
- Taloyhtiöön kuuluu
- kellarikomero, urheiluvälinevarasto, väestönsuoja, kaapeli-tv, Huoneistokohtaiset varastot
- Taloyhtiön autopaikat
- Autopistokepaikkoja: 6
- Taloyhtiön hallipaikat
- 6
- Taloyhtiön autopaikkojen määrä
- 5
- Taloyhtiön autotalleja
- 5
- Tiedot taloyhtiön parkkipaikoista
- Autopaikat jonotuslistan mukaan. Autopaikat vain taloyhtiön asukkaille. Autopaikkoja yhteensä 27 kpl.
- Tehdyt remontit
- IV-kanavien nuohous 2018, pihan vihertyöt 2018, rappukäytävävalot led-tekniikalle 2018, ulkovalot katoissa ja seinissä led-tekniikalle 2018, pesuhuoneiden kosteusmittaukset 2019, kiinteistön lämpöjen säätö 2020, rappukäytävän seinien uudelleen maalaus 2021, kiinteistön puuosien maalaus 2022, asuntojen silikonisaumausten uusinta 2024.
- Tulevat remontit
- 5-vuoden korjaussuunnitelma: betoniosien maalus, asfaltin ja sokkelin välisen sauman tarkastus, korjauksia tarpeen mukaan.
- Remonteista päätetty
- Kyllä
- Taloyhtiössä muuta
- Taloyhtiössä paljon varastotilaa, sekä mm. yhteinen kuntosali.
Palvelut ja liikenneyhteydet
- Palvelut
- Keltainen Talo ja -kahvila tien toisella puolella, S-Market n. 400m, K-market n. 500m, apteekki ja terveyskeskus n. 500m. mm pankit, pizzeria, konditoria/kahvila, liikuntahalli 600-700m. Pururata ja valaistut hiihtoladut lähtee tien toiselta puolen.
- Lisätietoa palveluista
- Pälkäneeltä löytyvät peruspalveluiden lisäksi vireä yritysverkosto, sekä monipuoliset palvelut kuten mm. Hesburger, Kotipizza, Jukusushi, ravintoloita, Löytötex, K-rauta, Tokmanni. Paikkakunnalla myös tilamyymälöitä mm. Niittyseppälä, Suttisen Marjatila, Heikkilän Juustotila, Katajan Liha, Rönnvikin Viinitila. Se mitä Pälkäneeltä ei löydy, sitä ei tarvitse. :)
- Liikenneyhteydet
- Lähin bussipysäkki tien toisella puolella, bussi- ja taksiasemalle n. 500m
- Koulut
- Onkkaalan ala-aste n. 600m ja yläaste / lukio n. 800m
- Päiväkoti
- Viirikukon päiväkoti n.500m
![](/wp-content/uploads/2023/05/Erika-Pohjola-480x640.jpg)
Erika Pohjola
Yrittäjä, kiinteistönvälittäjä LKV, sisustussuunnittelija
Sp-Koti | Design Pohjola, 2760539-2
Lainat kohteillemme hoituvat kätevästi Säästöpankin kautta
Hae asuntolainaa Säästöpankista ilman verkkopankkitunnuksia täyttämällä sähköinen asuntolainahakemus.
Hae lainatarjousLainalaskurin antama tieto on suuntaa antava. Huomioithan, että lopullisen lainasi tiedot voivat poiketa hiukan laskurin antamista tiedoista.
Kiinnostuitko tästä kohteesta?
Kysy lisätietoja kohteesta, varaa esittelyaika tai pyydä minut arviokäynnille omaan kotiisi.
"*" näyttää pakolliset kentät
Muita kohteita
![](https://d372r717gpt3jp.cloudfront.net/600x400/kivimedia/images/realty/27806/4206245/1720684744222-3611.jpg)
Mutaskulmantie 297
75 000 €
40 m²
Suomi Pälkäne Rautajärvi
mökki tai huvila 1969 3h+kk+alkovi+pihas+ulkowc
![](https://d372r717gpt3jp.cloudfront.net/600x400/kivimedia/images/realty/27806/4202217/1718822355164-161635.jpg)
Lemmittyläntie 15 A 1
72 500 €
61.5 m²
Suomi Pälkäne Aitoo
rivitalo 1990 2h+k+kph+wc+s