Kohteen kuvaus
Viehättävä heti vapaa rapattu rintamamiestalo päättyvän kadun varrella lapsiperheiden suosimalla Kuusimäen alueella! Kiinteistö on siirtynyt nykyiselle omistajalleen sen alkuperäiseltä rakennuttajalta. Tätä taloa on vaalittu huolella. Rakennukseen on tehty viime vuosina mittavasti remontteja niin energiajärjestelmän nykyaikaistamiseen ja ekologisuuteen pyrkien, kuin taloteknisten uusimistarpeidenkin osalta. Katolta löytyy myös 12 kappaletta aurinkopaneeleja. Keittiö on uusittu nykyaikaiseksi sekä toiminnalliseksi samalla, kun uudistus on tehty talon aikakautta kunnioittaen, osin vanhoja kaapistoja hyödyntäen. Olohuoneessa on alkuperäiset kalanruotoparketit ja muissa asuinhuoneissakin puulattiat. Olohuoneen tulisijassa on kätevä haudutusuuni esim. aamuisia uunipuuroja ajatellen. Talon ympärillä on ihastuttava, aidattu puutarha, jossa on runsaasti hedelmä- ja marjapuita sekä -pensaita (mm. tyrni, kriikuna, kirsikka, omena, päärynä, pensasmustikat) sekä muutoinkin monipuolinen puusto. Suojaisa tasainen nurmipiha sopii niin lasten leikkeihin, kuin haluamiisi viljelyksiin. Kourulan keskuksesta pienen kävelylenkin päästä löytyy niin lähikaupat, postipalvelut kuin urheilumahdollisuudetkin ja päiväkoti on vain 5 minuutin kävelymatkan päässä. Saimaan rantaan pääsee nopeasti, ja siellä odottaa oma, tälle kiinteistölle kiinnitetty venepaikka. Keskustaan maltillinen 3km matka! Olisiko tämä sinun ja perheesi tuleva koti? Ota yhteyttä ja sovi oma yksityisesittelysi LKV Iines Suninen, 0407791017, iines.suninen@spkoti.fi.
Perustiedot
- Kohdenumero
- 20786348
- Sijainti
- Petäjäkatu 6, 53810 Lappeenranta
- Tyyppi
- omakotitalo
- Omistusmuoto
- oma
- Huoneistoselitelmä
- 4h+k+2xwc+khh+kuisti+s+ph
- Huoneita
- 4 Huonetta
- Asuintilojen pinta-ala
- 106 m²
- Muiden tilojen pinta-ala
- 72 m²
- Kokonaispinta-ala
- 178 m²
- Kerrokset
- 3
- Asuinkerrosten määrä
- 3
- Rakennusvuosi
- 1950
- Käyttöönottovuosi
- 1950
- Vapautuminen
- muu ehto
Hinnat ja kustannukset
Hintatiedot
- Myyntihinta
- 160 000,00 €
- Velaton hinta
- 160 000,00 €
- Neliöhinta
- 1 509,43 €/m²
Muut maksut
- Kiinteistövero
- 322,97 €
- Lisätietoja maksuista
- Öljyä kuluu noin 1000l vuodessa käyttöveden ja pakkaspiikkien lämmittämiseen.
Asunnon lisätiedot
- Asuntoon kuuluu
- oma sauna, tie perille, kaapeli-tv, kuntotarkastus tehty, sähköliittymä siirtyy, kulku suoraan ulos, venepaikka mantereella
- Lisätietoja 2
- sälekaihtimet/rullaverhot, ilmalämpöpumppu, pyykinkuivausteline, jätesäiliö
- Energiatodistus
- Ei lain vaatimaa energiatodistusta
- Yleiskunto
- hyvä
- Lämmitysjärjestelmä
- muu
- Lämmitysjärjestelmän lisätiedot
- VILP & ILP 2019, Varaava takka 2016, Öljykattila uusittu 2015.
- Tulisija
- muu
- Tulisijan muu kuvaus
- Tulikiven varaava Lentua”-takka haudutusuunilla
- Lisätietoa lämmitysjärjestelmästä
- Päälämmitysjärjestelmä on vesi-ilmalämpöpumppu ja lisäksi varaava takka ja ilmalämpöpumppu. Ölyllä voi tarvittaessa lämmittää käyttöveden ja kovimmat pakkaspiikit.
- Ilmanvaihto
- painovoimainen
- Vesijohto
- kunnan
- Viemäri
- kunnan
- Siirtyvät liittymät
- Vesi- ja viemäriliittymät
- Tehdyt remontit
- REMONTIT: ikkunat (noin) 1995 keittiön viemäriputken halkeamisesta vesivahinko 2001 (erill. selonteko) saunan katto ja lauteet uusittu 2001 keskikerrokseen rakennettu kph 2007 öljykattila uusittu 2015 öljysäiliö tarkistettu viimeisimmäksi 2019 ja 2022 alakerran mh seiniin lisäeristys 25mm, v. ? käyttövesiputki talosta kaupungin verkkoon uusittu, v. ? sähkökiuas asennettu 2012 kuntotarkastus 2016 (raportti saatavissa paperisena halutessa) öljypiipun sisään asennettu haponkestävä teräsputki 2017 keittiö kodinkoneineen uusittu 2017 käyttövesiputket ja patterien termostaatit 2017 sisäpinnat alakerta 2017 sisäpinnat yläkerta 2019 sähköt 2017-2018 lähes kauttaaltaan uusittu yläpohjan lisäeristys puhallusvillalla, kulkusillat + uusi tiilikate 2018 vesimittari vaihdettu 2018 (vaihto 10v välein) Ilmalämpöpumppu 2019 vesi-ilmalämpöpumppu 2019 ikkunoiden tiivisteitä osin uusittu 2019-2020 uudet ulko-ovet 2020 yläkertaan vesipiste-kaapit ja taso (minikeittiö-varaus) 2020 lumiesteet 2021 kellarin kodinhoitohuoneessa pesukoneesta vedet sisään kodinhoitohuoneeseen, koska pesukoneen poistoputki irronnut (vahinkosaneeraus: Polygon) 2021 yläkerran porraskäytävän katto osin ja portaat 2021 viimeisin nuohous kesä 2022 öljykattilan polttimen ja VILPin huolto 2021 lumiesteet 2021 kellarin portaat ja lattia maalattu 2022 aurinkopaneelit katolle 2022, keittiön ja makuuhuoneen ulkoseinä 2024
Tilat ja materiaalit
- Rakennus- ja pintamateriaalit
- puu
Rakennusmateriaali: Puurakenteinen, julkisivupinnoite rappaus. - Kattotyyppi
- Harjakatto
- Kattomateriaali
- Tiilikate
- Olohuoneen lattia
- parketti
- Olohuoneen seinät
- maalattu
- Keittiön kuvaus
- Puulattia, seinät lasikuitutapettia sekä maalattu. Välitila laatta. Keittiö ja kodinkoneet uusittu 2016.
- Keittiön tasot
- laminaatti
- Keittiön lattia
- lauta
- Keittiön seinät
- maalattu, lasikuitutapetti
- Keittiön varusteet
- astianpesukone, liesituuletin / hormi
- Liesi
- induktio, erillisuuni
- Jääkaappi ja pakastin
- jääkaappi/pakastin
- Makuuhuoneen kuvaus
- Yläkerran lautalattiat hiottu ja maalattu 2017.
- Makuuhuoneiden määrä
- 3
- Makuuhuoneen lattia
- lauta
- Makuuhuoneen seinä
- maalattu, tapetti
- Kylpyhuoneen lattia
- laatta
- Kylpyhuoneen seinät
- kaakeli
- Kylpyhuoneen varustus
- suihkuseinä, lattialämmitys, wc-istuin, suihku, peilikaappi
- WC:n lattia
- muovi
- WC:n seinät
- lasikuitutapetti
- WC:n varusteet
- peilikaappi, bidee-suihku
- Saunan lattia
- laatta
- Saunan seinät
- puu
- Saunan kiukaan tyyppi
- sähkökiuas, puukiuas
- Kodinhoitohuoneen lattia
- betoni
- Kodinhoitohuoneen seinä
- maalattu, muu
- Kodinhoitohuoneen varusteet
- pesukoneliitäntä
- Muiden säilytystilojen kuvaus
- vinttikomero, muu erillinen varasto
- Muut tilat
- Lasitettu kuisti.
- Muuta kauppaan kuuluvaa
- Sähkön omaan tuotantoon valjastettu 12 aurinkopaneelia (yht. 4,56 kWP), joilla saa sähkökustannukset plussalle huhtikuusta elokuuhun
Tontti ja kaavoitus
- Tontin koko
- 1044 m²
- Rakennukset
- autotalli
- Tontin rakennusoikeus
- Yhteensä 400m2 rakennusoikeutta.
- Tontin tyyppi
- Tasamaatontti
- Kiinteistötunnus
- 405-63-15-3
- Tontin omistus
- oma
- Kaavoitustilanne
- Asemakaava
- Tontin kaavoitustiedot
Lappeenrannan kaupunki
- Lisätietoa muista rakennuksista
- Autotalli 1986 24m2.
- Pihan kuvaus
- Paljon istutuksia, paljon vanhoja perennoja (mm.pioneja), runsaasti satoa tuottavia hedelmä- ja marjapuita (omena 3kpl, kriikuna 3kpl, hapankirsikka 3kpl, 1kpl päärynä), pensaita (punaherukka 2kpl, mustaherukka 5kpl ja valkoherukka 1kpl, karviainen 1kpl, tyrni 3kpl, pensasmustikka 2kpl), keskellä pihaa kaunis nuorehko tammi, hiekkalaatikko, paikka riippumatolle pihan perällä.
![](/wp-content/uploads/2023/05/Iines-Suninen-480x640.jpg)
Iines Suninen
Kiinteistönvälittäjä LKV
Sp-Koti Lappeenranta | JR Marketing Oy, 1848663-5
Lainat kohteillemme hoituvat kätevästi Säästöpankin kautta
Hae asuntolainaa Säästöpankista ilman verkkopankkitunnuksia täyttämällä sähköinen asuntolainahakemus.
Hae lainatarjousLainalaskurin antama tieto on suuntaa antava. Huomioithan, että lopullisen lainasi tiedot voivat poiketa hiukan laskurin antamista tiedoista.
Kiinnostuitko tästä kohteesta?
Kysy lisätietoja kohteesta, varaa esittelyaika tai pyydä minut arviokäynnille omaan kotiisi.
"*" näyttää pakolliset kentät
Muita kohteita
![](https://d372r717gpt3jp.cloudfront.net/600x400/kivimedia/images/realty/23431/4177352/1717406247395-98800.jpg)
Sahatie 9
165 000 €
107 m²
Suomi Luumäki Taavetti
omakotitalo 1993 3mh+oh+k+s+khh+2xwc
![](https://d372r717gpt3jp.cloudfront.net/600x400/kivimedia/images/realty/23431/4205850/1720172821534-201664.jpg)
Imatrantie 1
118 000 €
65 m²
Suomi Lappeenranta Kimpinen
kerrostalo 1965 2+kk