Kohteen kuvaus
Kappale kauneinta Suomea! Mikä harvinainen mahdollisuus hankkia vapaa-ajan asunto suuren vesistön ääreltä. Myös rakennusoikeutta jäljellä. Kallaveden maisemissa muutaman minuutin venematkan päässä Kuopion satamasta komeilee tämä ihana hirsirakennusten rypäs. Toki myös tietä pitkin pääset perille saakka joutuisasti. Tilavan päärakennuksen lisäksi tontilta löytyy mm. aitta, kesäkeittiö, savu- ja rantasaunat, pari laituria, joista toiseen pääsee isommallakin veneellä, sekä upea uudehko talousrakennus. Talousrakennuksessa on wc-istuimen lisäksi suihkukaappi suihkuineen, sekä astian- ja pyykinpesukoneet. Niinpä näissä mökkimaisemissa viihtyy koko perhe ja arkiaskareet sujuvat vaivattomasti. Aikaa jää rentoutumiseen, yhdessäoloon ja monenlaisiin aktiviteetteihin. Täällä mahtuu yöpymään ystävät ja sukulaiset, ja pihassa on tilaa useammallekin autolle ja asuntovaunulle. Rakennuksista on pidetty erittäin hyvää huolta ja mm. päärakennukseen on vuonna 2020 uusittu katon huopapaanu, ikkunat ja ovet, sekä vuonna 2015 keittiö edellisten omistajien aikaan. Sisäpintoja on myös kohenneltu monella tapaa ja valoisuutta tuotu tummien ulkoseinien vastapainoksi. Tuvassa kelpaa istuskella ja ihailla suurista ikkunoista vuoden aikojen mukaan vaihtuvaa järvimaisemaa. Päärakennuksen takka on muutettu varaavaksi, joten se lämmittää kotoisaa huvilaa myös viileinä syysiltoina. Sisätiloista löytyy myös Biolanin kompostoiva kuivakäymälä, joten perusmukavuudet on huomioitu tässä kohteessa. Tuntuuko siltä, kuin olisit juuri löytänyt unelmiesi paikan?
Perustiedot
- Kohdenumero
- 21161064
- Sijainti
- Hirvolanmäki 34, 70900 Toivala
- Tyyppi
- mökki tai huvila
- Huoneistoselitelmä
- 2h+tupa+keittiö
- Huoneita
- 3 Huonetta
- Asuintilojen pinta-ala
- 80 m²
- Kokonaispinta-ala
- 80 m²
- Kerrokset
- 1
- Asuinkerrosten määrä
- 1
- Rakennusvuosi
- 1965
- Käyttöönottovuosi
- 1965
- Vapautuminen
- sopimuksen mukaan
Hinnat ja kustannukset
Hintatiedot
- Myyntihinta
- 189 000,00 €
- Velaton hinta
- 189 000,00 €
- Neliöhinta
- 2 362,50 €/m²
Muut maksut
- Kiinteistövero
- 435,03 €
- Tiemaksu
- 77€/v.
- Lisätietoja maksuista
- Vesimaksuennakko 100€/v. Käytön mukaan laskutus. Vuonna 2023 sähkönkulutus ollut noin 405€ ja perusmaksu 420€.
Asunnon lisätiedot
- Asuntoon kuuluu
- oma sauna, tie perille, sähköliittymä siirtyy, antenni
- Lisätietoja 2
- sälekaihtimet/rullaverhot
- Energiatodistus
- Ei lain vaatimaa energiatodistusta
- Yleiskunto
- hyvä
- Lämmitysjärjestelmä
- puu, sähkö
- Tulisija
- takka
- Tulisijan muu kuvaus
- muutettu varaavaksi 2020. Nuohottu syksy/2023.
- Ilmanvaihto
- painovoimainen
- Vesijohto
- vesiosuuskunta
- Viemäri
- vesiosuuskunta
- Tehdyt remontit
- Ikkunat ja ovet uusittu 2020 (ikkunoissa tuuletusikkunat ja isossa ikkunassa turvalasi), katon huopapaanu uusittu 2015, antenni (rasia olohuoneessa) uusittu 2020, kesähuone rakennettu 2020, päärakennuksen sisäpintoja uusittu 2020.
Tilat ja materiaalit
- Rakennus- ja pintamateriaalit
- hirsi
- Kattotyyppi
- Harjakatto
- Kattomateriaali
- Huopakate
- Olohuoneen lattia
- vinyylikorkki
- Olohuoneen seinät
- puu
- Keittiön kuvaus
- Keittiö remontoitu 2015. Keittiöön tulee vesiosuuskunnan vesi + erillinen pieni lämminvesivaraaja.
- Keittiön lattia
- vinyylikorkki
- Keittiön seinät
- puu
- Keittiön varusteet
- liesituuletin, mikroaaltouuni
- Liesi
- muu, induktio
- Jääkaappi ja pakastin
- jääkaappi/pakastin
- Makuuhuoneiden määrä
- 2
- Makuuhuoneen lattia
- vinyylikorkki
- Makuuhuoneen seinä
- puu
- Kylpyhuoneen kuvaus
- Pesutilat ovat kivirakenteisessa talousrakennuksessa, jossa on vesiosuuskunnan vesi.
- Kylpyhuoneen lattia
- laatta
- Kylpyhuoneen varustus
- suihkukaappi, pesukone, pesukoneliitäntä, lattialämmitys, wc-istuin, suihku
- WC-tilojen kuvaus
- Päärakennuksessa Biolan-kompostoiva kuivakäymälä.
- Saunan kuvaus
- Aito-kiuas.
- Saunan seinät
- puu
- Saunan kiukaan tyyppi
- puukiuas
- Muut tilat
- Vinyylikorkki asennettu 2022. Sen alla on puunvärinen "lankkulattia". Seinät paneloitu 2022 (puukuitulevy, entiset pyöröhirret koolattu).
Tontti ja kaavoitus
- Tontin koko
- 5360 m²
- Rakennukset
- aitta, talousrakennus, varasto
- Tontin rakennusoikeus
- Kiinteistön kokonaisrakennusoikeus on enintään 300 m2 josta vähintään 30 % on varattava talousrakennusten rakentamista varten. Kuopion kaupunki / Alueellinen rakennusvalvonta Suokatu 42, 70110 Kuopio 044 718 5179, niko.karvonen(at)kuopio.f
- Tontin tyyppi
- Rinnetontti
- Kiinteistötunnus
- 297-433-17-37
- Tontin omistus
- oma
- Kaavoitustilanne
- Yleiskaava
- Lisätietoa muista rakennuksista
- Saunarakennus, aitta, muita rakennuksia. Rantasauna pa.n.20 k-m2 (1963). Saunaan tulee vesiosuuskunnan vesi. Kesähuone 2020. Talousrakennus n.9m2 (2015), savusauna n.8m2 (1982). Varastorakennus (2008) ja grillikatos/kesäkeittiö (2007).
- Ranta
- ranta, oma ranta
Kallavesi
Rantaviivaa n.130 metriä, osittain hiekkaranta.
Hanna Timonen
Myyntineuvottelija, KiAT
Sp-Koti | Kallaveden Kiinteistöasiantuntijat Oy LKV, 2617334-8
Lainat kohteillemme hoituvat kätevästi Säästöpankin kautta
Hae asuntolainaa Säästöpankista ilman verkkopankkitunnuksia täyttämällä sähköinen asuntolainahakemus.
Hae lainatarjousLainalaskurin antama tieto on suuntaa antava. Huomioithan, että lopullisen lainasi tiedot voivat poiketa hiukan laskurin antamista tiedoista.
Kiinnostuitko tästä kohteesta?
Kysy lisätietoja kohteesta, varaa esittelyaika tai pyydä minut arviokäynnille omaan kotiisi.
"*" näyttää pakolliset kentät
Muita kohteita
Musikantintie 7 B
268 000 €
103 m²
Suomi Siilinjärvi Panninniemi
paritalo 2017 4h+k+khh+s+ak
Koppelontie 5
139 000 €
159 m²
Suomi Siilinjärvi Räisälä
omakotitalo 1973 5h,k,s