Kohteen kuvaus
Espoon Leppävaaran alueelta myynnissä muuttovalmis saunallinen kolmio. Kyseessä on hyvästä taloyhtiöstä oleva 68,5 neliön erinomaisen pohjaratkaisun omaava koti. Tämä ensimmäisen kerroksen asunto ei ole maantasalla ja parvekkeelta sekä olohuoneen ikkunoista avautuu poikkeuksellisen hyvät näkymät talojen välistä lounaan suuntaan. Keittiö on värimaailmaltaan hyvin aikaa kestävä ja lasku- sekä säilytystilaa on riittävästi. Ruokailuryhmän sijoittaminen keittiön yhteyteen onnistuu vaivattomasti. Kylpyhuone ja sauna on remontoitu vuonna 2018 yhtiön laajan saneerauksen yhteydessä vastaamaan nykyajan vaatimustasoa. Kodin lasitettuparveke on muodoltaan ja pinta-alaltaan viisaasti toteutettu. Parvekkeen käyttöarvo sekä kalustusmahdollisuudet ovatkin näin ollen normaalia paremmat. Makuuhuoneita asunnossa on kaksi, joista toinen on olohuoneen yhteydessä avatulla väliseinällä. Mikäli tähän makuuhuoneeseen halutaan kiinteä seinä ja ovi, onnistuu muutostyö helposti ja asunto voidaan luovuttaa uudelle omistajalla myös tällä kokoonpanolla. Toisen makuuhuoneen yhteydessä on vaatehuone, joten myös säilytykseen varatut tilat ovat tässä kodissa huippuluokkaa. Asunto Oy Savelportti on omalle tontille vuonna 1989 valmistunut kerrostaloyhtiö. Yhtiön sijainti on Leppävaaran sykkeestä sopivasti sivussa ja upealla korkealla paikalla tarjoten asukkailleen rauhan palveluiden ääreltä. Yhtiöön kuuluu 48 asuinhuoneistoa sekä 3 autotallia. Korjauksia on toteutettu vuosien saatossa kattavasti. Esimerkiksi vesikatto, ikkunat, parvekkeet ja huoneistojen märkätilat on saneerattu vuosien 2013-2023 aikana. Esittelemme asuntoa yksityisesittelyin. Varaa oma esittelysi välittäjältä. Tämänkin muuttovalmiin kodin myyntiä hoitaa: Janne Toivonen (LKV, LVV, KiAT, Yhteistyöyrittäjä), P. 044 533 6387, E-mail: janne.toivonen@spkoti.fi tai Facebook: Janne Toivonen LKV / Ig: jannetoivonenlkv
Perustiedot
- Kohdenumero
- 21170426
- Sijainti
- Armas Launiksen katu 8, 02650 Espoo
- Tyyppi
- kerrostalo
- Omistusmuoto
- oma
- Huoneistoselitelmä
- 3h+k+s
- Huoneita
- 3 Huonetta
- Asuintilojen pinta-ala
- 68.5 m²
- Kokonaispinta-ala
- 68.5 m²
- Kerrokset
- 1
- Asuinkerrosten määrä
- 6
- Rakennusvuosi
- 1989
- Käyttöönottovuosi
- 1989
- Vapautuminen
- sopimuksen mukaan
Hinnat ja kustannukset
Hintatiedot
- Myyntihinta
- 264 000,00 €
- Velaton hinta
- 264 000,00 €
- Neliöhinta
- 3 854,01 €/m²
Vastikkeet
- Hoitovastike
- 345,00 €/kk
- Yhtiövastike yhteensä
- 345,00 €/kk
Muut maksut
- Vesimaksu
- 24,00 € / hlö / kk
- Vesimaksutyyppi
- henkilöluvun mukaan
- Autopaikkamaksu
- 15,00 €/kk
- Lisätietoja maksuista
- Hallituksella valtuudet periä tai jättää perimättä 2 kuukauden hoitovastike yhtiön taloudellisen tilanteen niin vaatiessa.
Asunnon lisätiedot
- Parvekkeen tyyppi
- lasitettu
- Parvekkeen ilmansuunta
- lounas
- Lisätietoja
- laajakaista
- Asuntoon kuuluu
- hissi, parveke, oma sauna, kaapeli-tv, oma sopimus
- Lisätietoja 2
- sälekaihtimet/rullaverhot
- Energialuokka
- F2013
- Yleiskunto
- hyvä
- Lämmitysjärjestelmä
- kaukolämpö
- Tehdyt remontit
- Keittiöremontti vuonna 2007-2008. Erillinen wc remontoitu vuonna 2017.
Tilat ja materiaalit
- Rakennus- ja pintamateriaalit
- betoni
- Kattotyyppi
- Harjakatto
- Kattomateriaali
- Huopa
- Olohuoneen lattia
- parketti
- Olohuoneen seinät
- maalattu, tapetti
- Keittiön tasot
- puu
- Keittiön lattia
- parketti
- Keittiön seinät
- maalattu
- Keittiön varusteet
- liesituuletin, astianpesukone, kiinteät valaisimet
- Liesi
- keraaminen
- Jääkaappi ja pakastin
- jääkaappi/pakastin
- Makuuhuoneiden määrä
- 2
- Makuuhuoneen lattia
- parketti
- Makuuhuoneen seinä
- maalattu, tapetti
- Kylpyhuoneen lattia
- laatta
- Kylpyhuoneen seinät
- kaakeli
- Kylpyhuoneen varustus
- suihkuseinä, pesukoneliitäntä, lattialämmitys, wc-istuin, suihku, peilikaappi, kiinteät valaisimet, kylpyhuonekaapisto
- WC:n lattia
- laatta
- WC:n seinät
- kaakeli, maalattu
- WC:n varusteet
- peilikaappi
- WC:n määrä
- 1
- Saunan lattia
- laatta
- Saunan seinät
- puu
- Saunan kiukaan tyyppi
- sähkökiuas
- Muiden säilytystilojen kuvaus
- kellarikomero
Tontti ja kaavoitus
- Tontin koko
- 3304 m²
- Tontin omistus
- oma
Taloyhtiö
- Taloyhtiön nimi
- Asunto Oy Sävelportti
- Isännöitsijän yhteystiedot
- MTR-Isännöinti Oy Hannele Hanén Neilikkatie 17 01300 Vantaa 09 8387 250 asiakaspalvelu@mtr.fi
- Huolto
- huoltoyhtiö
- Taloyhtiöön kuuluu
- kuivaushuone, urheiluvälinevarasto, väestönsuoja, kaapeli-tv, Huoneistokohtaiset varastot
- Taloyhtiön autopaikat
- Parkkipaikkoja: 30
- Taloyhtiön autotalleja
- 3
- Tiedot taloyhtiön parkkipaikoista
- Autotallit 3 kpl osakkeina.
- Tehdyt remontit
- Yhtiön korjaushistoria kunnossapitotarveselvityksessä on vuosilta 1994-2023. Tässä listaus vuosien 2013-2023 aikana tehdyistä korjauksista: 2013 Parvekkeet (toteutus): Parvekkeiden etukaiteiden ja pieliseinien ulkopuoliset huoltomaalaustyöt sekä parvekkeiden sisäpuoliset maalaustyöt. Korjaustyöt parvekkeiden vesivuotojen ehkäisemiseksi. Elementtisaumojen uusiminen. 2015 A-porrashuoneen IV-poiston muuttaminen koneelliseksi: B- ja C-portaan tarkastus ja huolto 2015 Katto (toteutus): Huopakatteen uusiminen. 2015 Kylmiön laitteiston huolto: A-talon kellarin kylmävaraston jäähdytyslaitteiden huolto 2015 Leikkipaikan turvatarkastus: Taloyhtiön leikkipaikan ja -laitteiden tarkastus EU-direktiivin mukaisesti 2016 Leikkipaikan kunnostus uusien leikkilaitteiden hankinta 2016 Märkätilojen kuntokartoitus 2016 Jätevesiviemäreiden huuhtelu ja kuvaus: Pohjat ja pystyt 2016 Ikkunoiden ja parvekeovien kuntokartoitus 2017 Sokkelien huoltomaalaus 2017 2018 Märkätilojen peruskorjauksen suunnittelu, valmistelu ja yhtiökokouksen hankepäätös 2018 Märkätilojen peruskorjauksen toteutus (valmistuu 8/2018) 2019 Ikkunoiden ja parvekeovien uusiminen 2019 Kahden huoneiston vesivahingon korjaus 2020 IV-kanavien puhdistus, mittaus ja säätö 2020 Ulkoseinien kosteusvaurioiden syiden selvittely ja korjaus 2020 Kylpyhuoneiden 2-vuotis takuukorjaukset 2020 Väestönsuojan tiiveyskoe ja yhtiön palokatkojen kunnostus 2020 Selvitettiin yhtiön valmius sähköautojen lataukseen 2021 Yleistentilojen valaistuksen uusiminen liiketunnistimella toimiviksi 2021 Käyttövesiputkiston kuntotutkimus 2021 Porraskäytävien ovien maalaaminen ja kunnostus 2022 Linjasulkuventtileiden uusiminen 2022 Salaojien kuvaus ja huuhtelun sekä korjaus 2022 Huoneistojen A4 ja A 9 seinien kosteusvaurioiden korjaus 2022 Sadevesijärjestelmien huuhtelu ja kuvaus ja korjaus 2022 Ulkoseinien kosteusvaurioiden syiden selvittely ja korjaus
- Tulevat remontit
- Kiinteistön korjaustarvesuunnitelma (KTS): 2023-2026 Julkisivujen kuntotutkimus 2023 Energiaselvitys 2024-2026 Piha (toteutussuunnittelu, toteutus): Pihan viher- ja asfalttialueiden kunnostustyöt
![](/wp-content/uploads/2023/05/Janne-Toivonen-480x640.jpg)
Janne Toivonen
Kiinteistönvälittäjä LKV, KiAT, yhteistyöyrittäjä
Sp-Koti | Janne Toivonen LKV Oy, 3106722-4
Lainat kohteillemme hoituvat kätevästi Säästöpankin kautta
Hae asuntolainaa Säästöpankista ilman verkkopankkitunnuksia täyttämällä sähköinen asuntolainahakemus.
Hae lainatarjousLainalaskurin antama tieto on suuntaa antava. Huomioithan, että lopullisen lainasi tiedot voivat poiketa hiukan laskurin antamista tiedoista.
Kiinnostuitko tästä kohteesta?
Kysy lisätietoja kohteesta, varaa esittelyaika tai pyydä minut arviokäynnille omaan kotiisi.
"*" näyttää pakolliset kentät
Muita kohteita
![](https://d372r717gpt3jp.cloudfront.net/600x400/kivimedia/images/realty/27771/4203311/1721217314707-17958.jpg)
Paristokatu 7
258 000 €
125 m²
Suomi Järvenpää Pajala
rivitalo 1974 5h+k+s+vh
![](https://d372r717gpt3jp.cloudfront.net/600x400/kivimedia/images/realty/27771/4194270/1718012276298-125051.jpg)
Annikinkatu 3
90 000 €
30.5 m²
Suomi Kerava Kaleva
kerrostalo 1980 1h+kk+p