Kohteen kuvaus
Hieno, vapaa rt-päätyasunto Soukanrannassa, joka on vastikään kunnostettu muuttovalmiiksi. Myynnissä vapaa ja muuttovalmis rivitalon päätyasunto Kilvoituksentiellä. Ensimmäisessä kerroksessa ovat makuuhuone, tyylikäs keittiö ja avara olohuoneen ja ruokailutilan yhdistelmä, josta aukeavat esteettömät näkymät puistoon ja osittain merellekin. Ruokailutilasta on pääsy huoneiston toiselle lasitetulle parvekkeelle ja olohuoneesta on käynti isolle avoterassille. Toisessa kerroksessa sijaitsevat kaksi makuuhuonetta sekä huoneiston kylpyhuone/saunaosasto. Suuremman makuuhuoneen voi helposti jakaa kahdeksi pienemmäksi makuuhuoneeksi väliseinällä. Edustavan suuren makuuhuoneen yhteydessä on asunnon toinen lasitettu parveke. Tästä makuuhuoneesta aukeavat myös asunnon parhaat näköalat meren suuntaan, jonka takana siintää Suvisaaristo. Vuonna 2015 rakennettu Asunto Oy Soukanniemen Hohde on yhtiönä mitä parhain; oma tontti eikä yhtiöllä ole lainkaan velkaa. Osakkaille kuuluu automaattisesti yksi latausvalmiudella varustettu katospaikka ja taloyhtiöllä on useita asukkaille vuokrattavia autopaikkoja edulliseen hintaan. Huoneistoon kuuluu myös kaksi suurta kellarivarastoa, minkä lisäksi yhteistiloista löytyy aito askarteluhuone, jossa esimerkiksi pyörien ja suksien huoltaminen sujuu mukavasti. Sijaintina Kilvoituksentien merenläheisyys kiehtoo varmasti monia. Rantaraitti ja erilaiset merenrantapalvelut kutsuvat puoleensa varsinkin kesäaikana. Läheiseltä bussipysäkiltä pääsee myös helposti nauttimaan Espoonlahden alueen kattavista palveluista kauppakeskusten tai Espoonlahden upean urheilupuiston yhteyteen. Samaiselta alueelta löytyvät sopivat suomen- ja ruotsinkieliset koulut kaikenikäisille kuten metroasematkin. Varaa nyt yksityisesittely. Myyntiä hoitaa Matti Soini, 0500 443 449, matti.soini@spkoti.fi
Perustiedot
- Kohdenumero
- 80439343
- Kohteen tyyppi
- Rivitalo
- Omistusmuoto
- Oma
- Huoneistoselitelmä
- 4h+k+kph/s+kph+2 x las.p+terassi (Yj:n mukaan 4-5h+k+s)
- Huoneluku
- 4
- Katuosoite
- Kilvoituksentie 2
- Rappu
- A
- Kerrosnumero
- 1-2
- Kerroksia
- 2
- Kaupunginosa/kylä
- Soukanniemi
- Postinumero
- 02360
- Kaupunki
- Espoo
- Kunta/kaupunki
- Espoo
- Maakunta
- Uusimaa
- Maa
- Suomi
- Valmistumisvuosi
- 2015
- Käyttöönottovuosi
- 2015
- Kunto
- Hyvä
- Asuinpinta-ala
- 109 m²
- Muiden tilojen pinta-ala
- 0 m²
- Kokonaispinta-ala
- 109 m²
- Pinta-alan peruste
- Isännöitsijäntodistuksen mukainen ja yhtiöjärjestyksen mukainen
- Pinta-ala on tarkistusmitattu
- Ei
- Lisätietoja pinta-alasta
- Ei tarkistusmitattu. Pinta-ala voi siis olla edellä mainittua pienempi tai suurempi.
- Kohde vapautuu
- Heti
- Lunastusoikeus yhtiöllä
- Ei
- Lunastusoikeus osakkailla
- Ei
Hinnat ja kustannukset
Hintatiedot
- Myyntihinta
- 540 000 €
- Velkaosuus
- 0 €
- Velaton hinta
- 540 000 €
Kohde on yhtiölainoitettu. Taloyhtiölainasta on vastuussa jokainen osakas. Jos lainaa koskevia pääomavastikkeita ei saada joidenkin asuntojen osalta muutoin perittyä, maksuvelvollisuus voi langeta viime kädessä muille osakkaille.
Vastikkeet
- Hoitovastike
- 512,30 € / kk
- Yhtiövastike yhteensä
- 512,30 € / kk
- Autopaikkamaksu
- 15 € / kk
- Vesimaksu
- 22 € / kk
Kohteen lisätiedot
- Huoneistoon kuuluu yhtiöjärjestyksen mukaan autopaikka
- Autokatospaikka sähköpistokkeella
- Parveke
- Kyllä
- Parvekkeen tyyppi
- Lasitettu ja ulostyönnetty
- Parvekkeen ilmansuunta
- Koillinen ja kaakko
- Terassi
- Kyllä
- Lisätietoja terassista
- Kaksi lasitettua parveketta ja terassi, joista kaikista puisto- ja osittainen merinäkymä
- Asunnossa sauna
- Kyllä
- Takkatiedot
- Hormivaraus
- Kohteen säilytystilat
- Kellarikomero ja kellarikomeroita/varastoja on 2 kpl.
- Lisätietoja säilytystiloista
- Kellarikomeroita/varastoja on 2 kpl.
- Ikkunat
- Sälekaihtimet
- Näkymät huoneistosta
- Puisto- ja osittainen merinäkymä
- Kohteessa on satelliittiantenni
- Ei
- Kohteessa on antenni
- Ei
- Kohde on liitetty tietoliikenneverkkoon
- Kyllä
- Kattotyyppi
- Harjakatto
- Katemateriaali
- Rivipeltikate
- Autokatokset
- 29 kpl
- Piha-autopaikat
- 10 kpl
- Lisätietoja huoneiston autopaikasta
- Yhtiökokouksen tiedote 12.06.2025: Yhtiökokouksessa päätettiin hankkia Energiavahti Oy:n tarjoama latausratkaisu, jotta osakkaille voidaan turvata yhdenvertaiset mahdollisuudet lataamiselle. Latausratkaisu perustuu nykyiselle sähkökapasiteetille, jota tasataan kuormantasauksella. Uusi latausratkaisu edellyttää uusia latausasemia, koska kuormantasaus toimii langattomasti latausasemien välillä. Uusi latausratkaisu tarkoittaa myös, että lataussopimukset tulevat päivitettäväksi. Lataussopimusmalli hyväksyttiin yhtiökokouksessa
- Energialuokka
- C2018
- Energiatodistuksen voimassaoloaika
- 15.06.2020
- Rakennukseen tehdyt korjaukset/remontit
- Kulkuväylien asfaltointi 2020, IV-kanavien nuohous ja säätö 2022, kiinteistöautomaation ohjaimen vaihto, sähköjärjestelmien korjaukset 2023, kattojen pesu, salaojien huuhtelu ja kuvaus 2024
- Tiedossa olevat tulevat korjaukset/remontit
- Hallituksen selvitys kunnossapitotarpeesta on esitetty yhtiökokouksessa 6.5.2024. Tavanomaisia huolto- ja korjaustöitä. Lisäksi parannetaan autopaikkojen latausominaisuuksia. Yhtiökokouksen tiedote 12.06.2025: Yhtiökokouksessa päätettiin hankkia Energiavahti Oy:n tarjoama latausratkaisu, jotta osakkaille voidaan turvata yhdenvertaiset mahdollisuudet lataamiselle. Latausratkaisu perustuu nykyiselle sähkökapasiteetille, jota tasataan kuormantasauksella. Uusi latausratkaisu edellyttää uusia latausasemia, koska kuormantasaus toimii langattomasti latausasemien välillä. Uusi latausratkaisu tarkoittaa myös, että lataussopimukset tulevat päivitettäväksi. Lataussopimusmalli hyväksyttiin yhtiökokouksessa
- Lämmitysjärjestelmä
- Kaukolämpö
- Onko kohteesta olemassa energiatodistusta?
- Kyllä
- Taloyhtiöön / Kiinteistöön kuuluu
- Talovarasto
- Kiinteistönhoidosta vastaa
- Huoltoyhtiö
Palvelut ja liikenneyhteydet
- Palvelut
- Alepa Soukka n. 1.8 km, K-Supermarket Soukka n. 2.0 km, Skärgårdsbutiken. nykyään ravintola n. 1.9 km, Lippulaivan palvelut n. 3.5 km, Iso-Omenan palvelut n. 6.5 km.
- Koulut
- Soukan ala-aste, Espoonlahdessa yläaste ja lukio, Storängens skola (1.-9.lk)
- Päiväkoti
- Soukassa ja Espoonlahdessa useita suomenkielisiä, ruotsinkielinen Storängens skolan ala-asteen yhteydessä.
- Lisätietoja liikenneyhteyksistä
- Soukanniementiellä bussipysäkki, josta suora yhteys Soukan metroasemalle
Tontti ja kaavoitus
- Tontin omistus
- Oma
- Tontin kokonaispinta-ala
- 7 619 m²
- Kaavoitus
- Asemakaava
- Lisätietoja kaavoituksesta
- Espoon kaupunki vaihde 09 8162 5000 Huomioi Soukanniemen kaavahanke, jossa Soukanniemen pientaloalueelle suunnitellaan lisärakentamista alueen kulttuuriympäristö ja luontoarvot huomioiden. Soukanniemen virkistysalueita ja rantaraittiin liittyviä ulkoilureittejä kehitetään.
Tilat ja materiaalit
- Liesi
- Induktioliesi ja erillisuuni
- Työtasot
- Kivi
- Keittiön varusteiden lisätiedot
- Astianpesukone, erillisuuni, liesituuletin, liesi, jääkaappi ja erillinen pakastin
- Keittiön seinämateriaali
- Maali
- Keittiön lattiamateriaali
- Parketti
- Makuuhuoneiden lukumäärä
- 3
- Makuuhuoneen seinämateriaali
- Maali
- Makuuhuoneen lattiamateriaali
- Parketti
- Olohuoneen seinämateriaali
- Maali
- Olohuoneen lattiamateriaali
- Parketti
- Kylpyhuoneen kuvaus
- 1.krs. kph: suihku, suihkuseinämahdollisuus, pesukoneliitäntä, wc-istuin, bidee, peilikaappi, kaapistot, lattialämmitys. Kauttaaltaan laatoitettu. 2. krs. kph/sauna: 2 x suihku, 2 x suihkuseinä, peilikaappi, wc-istuin, kaapistot, lattialämmitys, saunassa sähkökiuas. Kauttaaltaan laatoitettu, saunassa puupanelointi.
- Rakennus- ja pintamateriaalit
- teräsbetoni
Taloyhtiö
- Taloyhtiön nimi
- Asunto Oy Espoon Soukanniemen Hohde
- Isännöitsijän nimi
- Elliott Paula
- Isännöitsijätoimisto
- Braleva Kiinteistöpalvelut Oy
- Isännöitsijän postinumero
- 00210
- Isännöitsijän kaupunki
- Helsinki
- Isännöitsijän osoite
- Heikkiläntie 7
- Isännöitsijän puhelinnumero
- 09 801 3044 (toimisto), 0103276429
- Isännöitsijän sähköposti
- paula.elliott@braleva.fi
- Asuinhuoneistot
- 19
- Taloyhtiössä on
- Kellarikomero (x 2), urheiluvälinevarasto, väestönsuoja, kuivaushuone, askarteluhuone ja kaapeli-tv
- Lisätietoja taloyhtiön autopaikoista
- Katospaikan vastike sisältyy hoitovastikkeeseen. Avopaikan voi vuokrata 15/kk hinnalla. Tällä hetkellä jonossa on yksi osakas.
- Kunnossapitotarveselvitys tehty
- 2024
Matti Soini
Kiinteistönvälittäjä LKV, kaupanvahvistaja
Sp-Koti Urbaanit | Asuntohorisontti Oy, 3532645-7
Lainat kohteillemme hoituvat kätevästi Säästöpankin kautta
Hae asuntolainaa Säästöpankista ilman verkkopankkitunnuksia täyttämällä sähköinen asuntolainahakemus.
Hae lainatarjousLainalaskurin antama tieto on suuntaa antava. Huomioithan, että lopullisen lainasi tiedot voivat poiketa hiukan laskurin antamista tiedoista.
Kiinnostuitko tästä kohteesta?
Kysy lisätietoja kohteesta, varaa esittelyaika tai pyydä minut arviokäynnille omaan kotiisi.
"*" näyttää pakolliset kentät
Muita kohteita
Kaupunginkalliontie 7
435 000 €
120 m²
Suomi Espoo Kaupunginkallio
Erillistalo 2013 4h+k+kph/s+kph/wc+vh+at+vsto+autokatos
Hakolahdenkuja 4
219 000 €
30 m²
Suomi Helsinki Myllykallio, Lauttasaari
Luhtitalo 1960 1h+k