Asunto Oy Kaarinan Oskari III
Tämän sivun sisältö
Uudiskohde aivan Kaarinan keskustassa
Kulkuyhteyksien kannalta sijainti on erittäin hyvä, sillä linja-autopysäkki on heti taloyhtiön edustalla ja matka esimerkiksi Turun keskustaan taittuu vaivattomasti. Myös omalla autolla liikkuminen on helppoa ja parkkeeraaminen onnistuu kätevästi korttelin yhteisessä, puolilämpimässä autohallissa sekä ulkona olevilla katutason autopaikoilla. Tälle taloyhtiölle on varattu 33 autohallipaikkaa ja 8 vieraspaikkaa katutasoon. Autohallipaikka maksaa Oskari III:n asukkaalle vain 500 euroa.
Kaikki palvelut lähellä
Asunto Oy Kaarinan Oskari III rakennetaan keskeiselle paikalle Kaarinan keskustassa ja se tuo jatkoa uudelle korttelille, joka nousee Oskarinaukion laidalle. Erinomaisen sijainnin ansiosta kaikki keskustan monipuoliset palvelut ovat vain kävelymatkan päässä. Lähistöltä löytyvät muun muassa päivittäistavarakaupat, kirjasto, apteekkipalvelut ja lounasravintola.
Vaikka taloyhtiön lähikorttelit muodostavat todellisen kaupunkilaisten olohuoneen, pääsee sieltä myös vaivattomasti luonnon rauhaan rentoutumaan. Lähettyvillä on vehreitä puistoja sekä tunnelmallisia retkeilyreittejä, jotka vievät aina meren rantaan asti.
Tasokkaat ja kestävät pintamateriaalit
Tämän kuusikerroksisen ja hissillisen taloyhtiön kodit ovat valoisia ja avaria. Rauhallista ja kodikasta tunnelmaa henkivät kodit on sisustettu tasokkailla ja kestävillä pintamateriaaleilla. Ostajalla onkin hieno mahdollisuus päästä suunnittelemaan itselleen uusi koti juuri omien mieltymysten mukaan. Myös itse pohjaratkaisuihin on mahdollista vaikuttaa isommillakin muutoksilla.
Arvioitu valmistuminen kesällä 2025. Taloyhtiö rakennetaan RS-kohteena ja RS-pankkina on Someron Säästöpankki(Siirryt toiseen palveluun). Ennakkomarkkinointikohde.
Rakentajana toimii Pohjola Rakennus(Siirryt toiseen palveluun), joka on kotimainen perheyritys. Pohjola Rakennuksen ammattilaiset ovat auttamassa Sinua rakennusajan alusta aina avaintenluovutukseen saakka.
Ota yhteyttä, niin kerron mielelläni lisää ja suunnitellaan yhdessä juuri mieleisesi koti!
Juha-Pekka Penttilä
Kiinteistönvälittäjä LKV
Tutustu myyntikohteisiin
Osoite |
Huoneet |
Pinta-ala |
Kerros |
Velaton hinta |
Myyntihinta |
Tila |
|
---|---|---|---|---|---|---|---|
Pyhän Katariinan tie 5 | 3h, kt, s, t | 64,5 m2 | 1/6 | 243 280 € | 97 585 € | Myynnissä | Tutustu kohteeseen Tutustu kohteeseen |
Pyhän Katariinan tie 5 | 1h, kt | 25 m2 | 2/6 | 120 250 € | 48 145 € | Myynnissä | Tutustu kohteeseen Tutustu kohteeseen |
Pyhän Katariinan tie 5 | 2h, kt, p | 43,5 m2 | 4/6 | 200 088 € | 80 298 € | Myynnissä | Tutustu kohteeseen Tutustu kohteeseen |
Pyhän Katariinan tie 5 | 3h, kt, s, terassi | 83 m2 | 1/6 | 323 100 € | 129 555 € | Myynnissä | Tutustu kohteeseen Tutustu kohteeseen |
Pyhän Katariinan tie 5 | 2h, kt, p | 43,5 m2 | 5/6 | 205 588 € | 82 498 € | Myynnissä | Tutustu kohteeseen Tutustu kohteeseen |
Pyhän Katariinan tie 5 | 3h, kt, s, p | 83 m2 | 3/6 | 336 100 € | 134 800 € | Myynnissä | Tutustu kohteeseen Tutustu kohteeseen |
Pyhän Katariinan tie 5 | 3h, kt, s, p | 58,5 m2 | 6/6 | 254 950 € | 102 160 € | Myynnissä | Tutustu kohteeseen Tutustu kohteeseen |
Pyhän Katariinan tie 5 | 3h, kt, p | 53 m2 | 4/6 | 218 675 € | 87 665 € | Myynnissä | Tutustu kohteeseen Tutustu kohteeseen |
Pyhän Katariinan tie 5 | 3h, kt, s, p | 64,5 m2 | 2/6 | 249 280 € | 99 955 € | Myynnissä | Tutustu kohteeseen Tutustu kohteeseen |