Monipuolista asunto- ja kiinteistökauppaa yli 20 vuoden kokemuksella, monet asiakkaat ovat löytäneet kodin kauttani
Tunnustan: Välittäminen on suurin intohimoni! Työni ehdotonta suolaa ovat asiakkaat ja se, että voin yhdessä heidän kanssa löytää ratkaisuja elämän suuriin asioihin. Hoidan innolla, laadulla ja ammattitaidolla saamani luottamustehtävät alusta loppuun. Pidän sinut aina ajan tasalla! Monet asiakkaat ovatkin löytäneet kodin kauttani ja antaneet työstäni minulle palautetta. Palautteista saan virtaa suorittaa tehtävät entistä paremmin. Kiitos siitä teille rakkaat asiakkaat! Olen suorittanut LKV-tutkinnon ja minulla on kaupanvahvistajan valtuudet. Olen toiminut vuodesta 2000 monipuolisissa kiinteistö- ja asuntokaupan tehtävissä. Minulla on myös metsäalan ammattikoulutus. Hallitsen myös sähköiset kaupankäyntijärjestelmät ja niistä on tullut minulle ja asiakkailleni oivallinen apuväline. Tunnen alueeni ja toimintaympäristöni. Ota rohkeasti yhteyttä minuun, kun tarvitset apua kotisi tai metsätilan kauppaan.
Kaikki arvostelut
Välittäjä oli meille sopiva. Harkitsimme asuntoa useamman kuukauden, hän oli pari kertaa sinä aikana yhteydessä. Jos hän olisi soitellut jatkuvasti, olisimme kokeneet sen painostava. Kaupat toteutuivat lopulta sujuvasti.
Tiedottaminen ja asioiden hoito oli erinomaista. Palvelu erittäin ystävällistä.
Ystävällinen asiakaspalvelu ja asiantuntemus, luottamus-
Kaikki sujui erinomaisesti, kiitos siitä
Ammattitaito ja kokemus näkyi. Kaikki meni sujuvasti ja tiedettiin mitä milloinkin tapahtui.
Ensio Repolan kanssa kaikki sujui!
— Leena Järveläinen
Välittäjä oli asiallinen ja asiantunteva, piti hyvin yhteyttä ja huumorintajukin kohdallaan 😊
Yhteydenpito oli koko ajan ystävällistä ja selkeää. Hän on alan ammattilainen. Etsimme tonttia ja tämä kohde oli merkitty parhaiten monista muista.
Voin todella lämpimästi suositella häntä vältystehtäviin.
— Pekka
Sähköinen kauppaprosessi oli sujuva ja kommunikointi välittäjän kanssa sujui erinomaisesti.
Erittäin miellyttävä ja asiansa osaava välittäjä.
Asuntonäytöt sujuivat erittäin ammattimaisesti. Myynti ja esittelyt olivat luontevia ja kysymyksiin vastattiin kattavasti.
Hei!
Ensio toimi erittäin asiantuntevasti, kaikki meni maaliin mallikkaasti.
— Kaija Palomäki
Sjuvaa kaupantekoa
— Johan Palomäki
Sujuva, ystävällinen ja helppo kokonaisuus. Ammattitaito.
Kävimme katsomassa asuntoa kaksi kertaa ja molemmilla kerroilla palvelu ja neuvonta oli hyvä, saimme kaikki tiedot nopeasti. Koko asunto-osto prosessin ajan Ensio Repola toimi tosi hienosti ja yhteydenpito oli nopea.
Ensio oli loistava esittelijä. Hän piti meidät koko myyntiprosessin ajan aina ajan tasalla. Hän on ystävällinen, empaattinen ja ammattitaitoinen. Hän osaa asettua hyvin myös myyjän asemaan. Saimme oman asuntomme nopeasti kaupaksi ja uudessa remontin alkamaan nopeasti.
Kommunikaatio välittäjän kanssa
Ensio työskenteli koko prosessin ajan todella asiallisesti ja tyylikkäästi. Myös ostajaa palveltiin koko ajan todella hyvin.
Kiinteistövälittäjä oli erittäin osaava, ystävällinen ja tukea antava koko asuntokauppojen ajan.
Kaikki sujui mainiosti
Vaikea eritellä, kun kaikki sujui hyvällä ammattitaidolla. Illat ja viikonloputkaan eivät olleet työn esteenä.
Erittäin sujuva palvelu yhteydenottoineen.
Välittäjä piti hyvin yhteyttä ja oli palveluhenkinen. Kaupanteko sujui kokonaisuudessaan hyvin.
Aktiivinen ja hyvin palveleva välittäjä. Kaikki sujui jouhevasti.
Ystävällinen palvelu.
Ensio Repola on todella ammattitaitoinen sekä erittäin miellyttävä kiiiinteistövälittäjä. Hänen kanssaan kesämökkini myynti onnistui nopeasti ammattitaidolla.
Voin suositella häntä kaikille kiinteistövälittäjää tarvitseville.
— Jorma Ahola
Kaupankäynti onnistui helposti ja ongelmitta
Yhteydenpito, kaupat tehtiin myös nopeasti.
— Marko S.
Kaikki sujui meidän puolesta huolettomasti ja asiakas kohdattiin hienosti sekä heti välittyi fiilis, että välittäjä on oikeasti kiinnostunut myymään asunnon sekä tekemään parhaansa, että meille myyjille jää hyvä fiilis. Ensiasunnon myynti on aina uusi juttu ja se sujui meidän mielestämme oikein vaivattomasti.
Lopputulos oli onnistunut. Väittäjä toimi itsenäisesti.
Esittelyt sujuivat hyvin.
Tarjoukseni käsittely/vastatarjoukset, tonttikaupan allekirjoitustilaisuuden järjestelyt
Repola hoitaa hommat kyllä hyvin.
Piilota arvostelut