Nuorekasta välitystä täydellä sydämellä
Olen koulutukseltani yritysjuridiikan tradenomi ja työskentelen tällä hetkellä unelma-ammatissani kiinteistönvälittäjänä. Suoritin LKV-tutkinnon vuonna 2022 ja pyrin jatkuvasti kehittämään ja kouluttamaan itseäni eteenpäin alan vaatimusten ja uuden lainsäädännön mukaisesti. Minulta löytyy kokemusta myös sisustussuunnittelun opinnoista ja teenkin työkseni myös asuntovalokuvauksia- ja stailauksia, joten osaan tuoda myynnissä asuntosi parhaat puolet esiin. Saan asiakkailta eniten kiitosta aktiivisuudestani, sujuvasta yhteydenpidosta sekä asiakaslähtöisestä ja ystävällisestä palvelusta. Asuntojen parissa työskentely on minulle intohimo ja haluankin tarjota sinulle parasta mahdollista palvelua, oli sitten kyseessä asunnon myynti, osto tai vuokraus!
Miksi valita minut
Tunnen hyvin Lappeenrannan ja sen lähialueet
Saat parhaat mahdolliset myyntikuvat asunnostasi
Minulta löytyy positiivista asennetta ja ammattitaitoa
Kouluttaudun ja kehitän itseäni jatkuvasti
Kaikki arvostelut
Yhteydenpito välittäjän kanssa.
Yhteydenpito välittäjän ja myyjien kesken. Pysyttiin hyvin ajantasalla.
Hyvä tuki ensi OK-Talon ostajalle.
Hyvin sujui kauppat
Kaikki toimi erittäin hyvin ja erityisesti kiitokset Iines Suniselle.
Täydellisesti hoidettu paketti. Hienoa ja Kiitos.
— Ismo Pentti
kodin katselmus myyntiin laitettaessa ja hinnan määritys
Kaikki. Napakkaa, selkeää ja asiallisen asian tuntevaa, joutuisaa toimintaa.
Yhteydenpito ja viesteihin vastattiin nopeasti ja kaupanteko oli myös napakka ja sujuva prosessi.
Erittäin hyvä palvelualttius ja vuorovaikutustaidot.
Kokonaisuus!
Iines oli erittäin ammattitaitoinen ja ihmisläheinen välittäjä!
Yleensä kokonaisuus
Asuntomme myynti sattui aikaan, jolloin asuntomarkkinat valtakunnan laajuudessa romahtivat olemattomiin ja myyntiajat pitenivät ennennäkemättömän pitkiksi. Asunnon myynnistä vastannut Iines piti meidät omistajat hyvin tilanteen tasalla – raportoi näytöistä, niistä saadusta palautteesta ostajakandidaateilta liittyen esim. asunnon kuntoon, saaduista tarjouksista jne. Vaikka myyntiaika venyi pitkäksi, olimme koko ajan tietoisia, että Sp-Koti teki hartiavoimin työtä asunnon myymiseksi. Tämä oli meidän kannaltamme tärkeää.
Kaikki meni joustavasti ja ammattitaidolla.-
Uusi vuokralainen löytyi erittäin nopeasti. Iineksen englannin kielen taito on myös todella hyvää.
Koko asuntokauppa sujui erinomaisesti.
Koko asiakaspalvelu ja entisen asunnon myynti ja uuden asunnon osto, molemmat onnistuivat erinomaisesti.
— Helena
Tiedon saanti oli nopeaa.
Hienosti Iines hoiti koko jutskan🤗
Olen tyytyväinen ,sain uusinta esittelyn asuntoon,sovitut aikataulut pitivät.
Sp-koti toimisto ja pankki olivat kävelymatkan päässä toisistaan.
Kiitos Iines,kohtasit asiakkaasi hyvin.Hillitty asiallinen palvelu miellytti minua.
Iines oli mukava ja hoiti kaupat hienosti! Oli hienoa, että hän piti alkuperäisen tarjouksen mielessä ja otti yhteyttä kuukausien jälkeen!
Asiantuntemus ja yhteydenpito.
Iineksen kanssa asiointi oli todella miellyttävää.
Iines oli todella joustava ja huomioonottava. Yhteydenpito oli helppoa ja nopeaa. Näyttö onnistui meidän aikataulujemme mukaan ja Iines piti huolta siitä, että saimme kaiken tarvitsemamme tiedon. Vuokrasopimuksen kirjoitus tapahtui nopealla aikataululla ja pyytämämme lisäykset hoituivat välittömästi. Iso suositus Iineksen kanssa asioinnille!
— Maisa Nororaita
Kohteen esittely ja yhteydenpito eri vaiheissa aina myyntiin asti oli ammattimaista ja luontevaa.
Yhteydenpito, sujuvuus
Yhteydenpito oli helppoa ja sujuvaa. Iines piti hyvin ajantasalla siitä, mitä tapahtuu ja milloin. Kaiken huipuksi asunto meni kaupaksi odotettua nopeammin eli olen enemmän kuin tyytyväinen välittäjään ja hänen ammattitaitoonsa!
Hyvä välittäjä, joka hoiti asiat huolella ja viesti erinomaisesti asioiden etenemisestä.
Kaikki sujui erittäin hyvin ja palvelu oli ystävällistä.
— Auli Heikkilä
Kommunikaatio oli mutkatonta ja kohteen vuokraus sujui odotettua nopeammin. Mahtavaa!
Kokonaisuus. Iloinen ja pirteä välittäjä.
Asiakaspalvelu on ystävällistä ja joustavaa.
Tiedon kulku välittäjän ja myyjän välillä sekä yhteistyö välittäjän kanssa! Todella näyttävät ja houkuttelevat myyntikuvat.
Kaikki sujui hyvin hankalasta tilanteesta huolimatta.
Kaikki sujui jälleen niin hyvin alusta loppuun!
Ystävällistä ja ammattitaitoista palvelua.
Kaikki sujui alusta alkaen todella hyvin ja mallikkaasti! Suosittelen lämpimästi 🙂
Ammatillinen ja ystävällinen
— Julia
Kaikki toimi sujuvasti,kun laitoin asunnon myynnin kilpailutukseen,niin kiinnostus tuli teidän puolelta👍👍…ja nykyään nuo ilmakuvat ovat loistava lisä myyntiin..ja vielä Iinekselle täydet propsit kaikesta🤗
— Juha Saarinen
Asiallisuus ja mukava lepponen asiointi kahvikupposten kanssa
Anattilaisesti ja ystävällisesti toimii
— Julia
Kaikki asiaan liittyvä sujui moitteettomasti.
Myyntineuvottelija Iines Suninen toimi joustavasti ja asiantuntevasti sekä tiedotti säännöllisesti ”missä mennään”. Iines oli helposti tavoitettavissa, ja hänen kanssaan saattoi käyttää nykytekniikan tarjoamia eri yhteydenpitomuotoja.
Hintapyyntöarviot olivat hyvin määritellyt, ja suuremman asunnon hinnoittelua muutettiin joustavasti hyvässä hengessä.
Nopea kommunikointi.
— Arto Lappalainen
Asiallinen, ystävällinen, selkeä
Nopeus, asuantuntemus, ystävällusyys
Nopea ystävällinen toiminta.
Asiointi Iineksen kanssa oli todella sujuvaa alusta loppuun.
Iines selvitti esiintulleet asiat (esim. lunastuslauseke) ripeästi ja vastaukset kysymyksiin tuli tosi nopeasti.
Huipputyyppi!
Kaupat sujui helposti ja välittäjä piti huolen että asioista ollaan perillä
Yhteydenpito ja kaupan järjestelyt.
Kaikki sujui hyvin ja tärkein, että talo saatiin myytyä.
Hyvä ja asiallinen palvelu. Sujuva kaupanteko. Yhteydenpito välittäjään Iines Suninen ollut helppoa.
Yhteydenpito oli erinomaista! Näytössä oli mukavasti omaa tilaa miettiä.
Yhteydenpito välittäjän kanssa oli sujuvaa ja kaupantekotilaisuus sujui selkeästi.
Yleensä koko prosessi sujui loistavasti ja palvelu oli ystävällistä.
Kaikki sujui hyvin.
Asiakaspalvelu oli kohteliasta ja huomioivaa.Nopeat vastaukset kysymyksiin.Asiantunteva palvelu.
— Helena
Kaikki kauppaan liittyvät sopimusasisat, kauppakirjan laadinta, yhteydenpito asiakkaisiin, asiakirjojen esittely ja läpikäynti, sekä tarjousten ja vastatarjousten hallinta ostajan ja myyjien välillä kaupanteon loppuvaiheessa, sekä tästä tiedottaminen asiakkaille. Myös tilannekatsausten anto oli hyvällä tolalla.
Kommunikointi sujui sujuvavasti ja kaikkiin kysymyksiin etsittiin mahdollisuuksien mukaan vastauksia.
Nopea, sujuva yhteistyö välittäjän ja myyjän kanssa. Hurjan nopeasti sai kaikki lisätiedot mitä pyysi, välittäjä erittäin joustava aikatauluissa. Välittäjällä asiantunteva ote alueeseen, kohteeseen ja alan käytäntöihin ylipäätään.
Kommunikointi, ja mielestäni kaikki sujui hyvin välittäjän kanssa, ei valitettavaa.
Kaikki meni mukavasti.
Hyvä yhteydenpito, Iines on myös erittäin joustava ja häneltä saa kokonaisvaltaista palvelua.
Iines hoiti oma osuutensa erinomaisesti vaikka toimeksianto ei päättynytkään vuokrasopimukseen. Vuokranantaja ei suostunut tekemään kanssani sopimusta. Syy jäi epäselväksi.
Iines teki paljon töitä asuntokaupan eteen ja oli erittäin hyvin tavoitettavissa sekä vastasi nopeasti kysymyksiin. Ammattitaitoinen, kiva, helposti lähestyttävä, avoin ja antoi heti luotettavan kuvan.
— Tiina Sihvo
palvelun nopeus ja erittäin ystävällistä palvelua
Asioiden sujuvuus.
Kaupantekopäivä oli onnistunut. Kaikki oli hyvin järjesteltyä ja selkeää. Välittäjä piti hyvin yhteyttä varsinkin loppuvaiheessa.
Välittäjän aktiivisuus ja avuliaisuus.
Kaupanteko tilaisuus
Asiantunteva ja sujuva asioiden hoito.
Sujuvat esittelyt ja reipas yhteydenpito.
Näyttöajat saatiin sovittua jouhevasti.
Näyttö ja kaupankäyntijärjestelyt sujuivat hyvin.
oli ensi puhelusta alkaen –että tämän firman valitsen—-anto väliaika tietoja—-ei haukkunut asuntoa niin kuin eräs välittäjä teki——selosti hyvin että ymmärsin kun olen vanhempi ihminen
Kommunikointi, kysymyksiin vastaaminen
Välittäjä oli aktiivinen, piti yhteyttä minuun. Ohjeisti kaupanteon eri vaiheissa aktiivisesti.
Piilota arvostelut