Siirry sisältöön
Sp-Koti Valoa

Laskevat korot innostavat asuntokaupoille


Julkaistu:

Asuntomarkkinoilla on havaittavissa positiivista liikehdintää! Korkojen kääntyminen laskuun ja aiempaa positiivisemmalta näyttävät talouden ennusteet alkavat houkutella asunnonvaihdosta jo pitkään haaveilleita takaisin selaamaan kiinnostavia kohteita. Länsi-Uudenmaan Säästöpankin ja Sp-Koti Valoan arjessa tämä näkyy jo nyt lisääntyneinä lainahakemusten ja toteutuneiden asuntokauppojen määrinä.

Asuntomarkkinoiden padon purkautuminen on alussa

Kun pitkään jatkunut nollakorkojen aikakausi kaksi vuotta sitten päättyi, moni suomalainen laittoi unelmansa uudesta kodista jäähylle. Pitkään korkealla pysytellyt korkotaso sekä epävakaa talouden tilanne loivat padon asuntomarkkinoille – asuntoa ei uskallettu ostaa, vaikka tarve olisi ollut kovakin.

Keväällä 2024 valmistuneessa Sp-Kodin Mistä sinä haaveilet? -kyselytutkimuksessa ilmeni, että yli puolet vastanneista täysikäisistä suomalaisista ei ole valmis ottamaan asuntolainaa ennen kuin korkotasot laskevat. Yli kolmannes kuitenkin haaveili asunnon ostosta, ja lähes yhtä moni oli valmis ottamaan maksimimäärän lainaa sopivan kodin löytyessä.

Nyt noususuhdanteinen korkotilanne on vihdoin taittunut. 12 kk Euribor on laskenut yli 4 % huipustaan ensimmäistä kertaa lähes kahteen vuoteen alle 3 % tasolle. Monissa kotitalouksissa luottamus omaan talouteen jälleen kasvussa ja kotiunelmia uskalletaan taas toteuttaa.

Valmistaudu asunnon ostoon – hae asuntolainatarjous ajoissa

Asuntolainatarjous(Siirryt toiseen palveluun) kannattaa kysyä jo ennen kuin aktiivinen asunnon etsintä on alkanut. Lainalupaus ei sido asiakasta mihinkään, mutta se antaa suuntaviivat oikeanlaisen asunnon etsintään ja varmistaa valmiudet kauppoihin heti sopivan kodin löydyttyä. Länsi-Uudenmaan Säästöpankin asiakkuusjohtaja Jarno Oksanen muistuttaakin, miksi lainatarjousta kannattaa kartoittaa hyvissä ajoin.

Meillä on nyt tuoreessa muistissa se, miten korot nousivat – se voi tapahtua nopeasti. Länsi-Uudenmaan Säästöpankista saa neuvotteluajan parhaimmassa tapauksessa jopa muutamassa arkipäivässä.

Korkotasojen vaihteluun ja elämän yllätyksiin kannattaa varautua. Lainaneuvotteluissa oman pankin kanssa voi aina keskustella myös lainan turvaamisen(Siirryt toiseen palveluun) ja säästämisen(Siirryt toiseen palveluun) vaihtoehdoista, jotta talous pysyy tasapainossa lainaa lyhentäessäkin.

Sp-Koti ja Säästöpankki ovat ketteriä kumppaneita asuntokaupoille

Länsi-Uudenmaan Säästöpankin ja Sp-Koti Valoan kanssa asuntokaupat käyvät ketterästi. Tehokas tiedonkulku pankin ja välittäjän kesken tekee asioinnista vaivatonta ja huoletonta – jotta sinä voit keskittyä tärkeimpään, eli tulevaan kotiisi.

Kokonaistaloutesi ja asumiseen liittyvät tarpeesi tuntevat asiantuntijat voivat yhdessä tehdä matkastasi uuden asunnon omistajaksi helpompaa ja sujuvampaa. Oksanen muistuttaa, että asunnonvaihto on hyvä hetki pohtia kokonaisasiakkuuden siirtämistä Säästöpankkiin.

Välittäjät ottavat jo alussa asiakkaan rahoitustarpeen puheeksi ja kysyvät luvan Säästöpankin yhteydenotolle. Asunnonvaihto on hyvä hetki myös siirtää asiakkuus kokonaan Säästöpankkiin: kun kokonaisuus on yhdessä pankissa, voimme tarjota paremmat edut palveluiden kokonaisuudelle – myös asuntolainalle!

Anna Sp-Kodin välittäjän etsiä kanssasi toiveesi täyttävä koti ja kysy taloutesi tasapainon säilyttävää rahoitusratkaisua Säästöpankistasi!


Muita julkaisuja samalta kirjoittajalta