Kohteen kuvaus
Perheasuntojen aatelia! Ihastuttavalla - ja voisi sanoa melkeinpä salaisella - vehreällä pientaloalueella neljän perheen rivitaloyhtiö, jossa rakennuksen julkisivun rytmitys todella kiinnittää huomion: arkkitehti on onnistunut työssään erinomaisesti. Asunnon tilat kahdessa kerroksessa suovat asumisväljyyden, jollaista harvassa tämän päivän rivitaloasunnossa kohtaa. Ensimmäisen kerroksen huonetilat taipuvat perheen kulloisenkin tarpeen mukaan moneksi. Alakerran huoneita voi hyödyntää makuuhuoneina, työhuoneina tai askartelutiloina. Avotakka syksyn hämyisiä iltoja varten saa melkein odottamaan syyspimeitä. Mutta sitä ennen pääsee nauttimaan upeimmasta pihasta, jota kuvitella saattaa. Takkahuoneen isojen ikkunoiden kautta aukeava pihanäkymä on henkeäsalpaavan kaunis. Iso aidattu piha on lapsiperheen ja koiranomistajan taivas. Laajat terassipatiot houkuttelevat viettämään kesäisen joutilasta aikaa perheen kanssa grillaten - ja mukavaahan tänne on kutsua myös ystävät nauttimaan kesäillasta. Pihan perällä on pieni mökki, joka toimii kesäaikaan vaikka vierasmajoituksena ja tietenkin lasten leikkimökkinä. Astellaan toiseen kerrokseen leveitä 70-luvun tunnelmaa henkiviä portaita. Ylhäällä eteen avautuu olohuone, jonka edessä nykyisen perheen sydämet sulivat. Vaikuttavan väljää tilaa, ikkunaa koko pitkän seinän leveydeltä ja huumaava valo! Sisustamista rakastava perheen rouva kertookin, että täällä on ollut ihanaa pyöritellä huonekaluja! Monen harras toive on saada mahtumaan iso ruokapöytä, jonka ääreen saa koko suvun ja vielä ystävätkin. Kertokaa vain, kuinka pitkän pöydän haluatte. Tänne mahtuu. Lasitettu parveke sadepäiviä varten on varmasti myös jokaisen mieleen. Saunaosasto on alakerrassa. Rakennuksen päädyssä on jokaisella asunnolla autotallipaikat ja niiden edessä sähköauton latauspisteet. Omatonttinen, hyvin hoidettu yhtiö on kaukolämmössä ja asuminen on edullista. Parinsadan metrin säteellä on kaksi päiväkotia. Ala-asteelle on matkaa noin kilometri. Hyvät julkisen liikenteen yhteydet Kamppiin, Haagaan ja Munkkiniemeen sekä bussiyhteys myös Pitäjänmäen asemalle. Liikunnasta pitävä ei myöskään pety: lenkkipolut, kuntosalit ja urheilupuisto ovat lähellä. Myös Talin monipuoliseen liikuntapuistoon fillaroit tästä varttitunnissa. Tätä kotia on mahdotonta purkaa kokonaan paperille. Nähtävähän tämä on - siispä tervetuloa. Anne Korkeakoski Kiinteistönvälittäjä, LKV 040 934 1111 anne.korkeakoski@spkoti.fi
Perustiedot
- Kohdenumero
- 20945968
- Sijainti
- Äestäjäntie 7, 00390 Helsinki
- Tyyppi
- rivitalo
- Omistusmuoto
- oma
- Huoneistoselitelmä
- Yk:K,3h,wc 113m2.Ak:Tkh,s,2h,wc 80m2, yht.193 m2. Lasitettu parveke ja iso, aidattu piha. Yj: 4 h+k.
- Huoneita
- 5 Huonetta
- Asuintilojen pinta-ala
- 193 m²
- Kokonaispinta-ala
- 193 m²
- Lisätietoja pinta-alasta
- Asunnon huoneistoala on asunnon yläkerrassa oleva yhtiöjärjestyksessä ja isännöitsijäntodistuksessa mainittu 113 m2. Muut tilat 80 m2 ovat asunnon alakerran asumista palvelevat tilat sekä lämmin varastohuone (käynti etupihan puolelta), joita ei lasketa huoneistoalaan. Helsingin kaupungin epävirallisessa rakennus- ja huoneistorekisteriotteessa on mainittu kokonaisala 193 m2. Yhtiö on valmistunut ennen vuotta 1992, jolloin asuinpinta-aloja ei ole laskettu nykyisin käytössä olevan standardin mukaan. Huoneiston todellinen asuinpinta-ala saattaa siis olla pienempi tai suurempi kuin yhtiöjärjestyksessä, isännöitsijäntodistuksessa ja esitteessä mainittu eikä myyjä vastaa ilmoitettujen pinta-alojen oikeellisuudesta. Kauppahinta ei ole pinta-alaperusteinen.
- Kerrokset
- 1-2
- Asuinkerrosten määrä
- 2
- Rakennusvuosi
- 1971
- Käyttöönottovuosi
- 1971
- Vapautuminen
- muu ehto
- Vapautumisen lisätiedot
- 3 kk kaupasta
Hinnat ja kustannukset
Hintatiedot
- Myyntihinta
- 539 000,00 €
- Velaton hinta
- 539 000,00 €
- Neliöhinta
- 2 792,75 €/m²
Vastikkeet
- Hoitovastike
- 556,00 €/kk
- Yhtiövastike yhteensä
- 556,00 €/kk
- Lisää tietoa vastikkeista
- Vastike on 4,00 €/jm2. Huoneiston jyvitetty pinta-ala on 139 m2.
Muut maksut
- Vesimaksu
- 31,00 € / hlö / kk
- Vesimaksutyyppi
- henkilöluvun mukaan
- Lisätietoja maksuista
- Yhtiö on kaukolämmössä -> lämmitys sisältyy vastikkeeseen. Jokaisen osakkaan sähköautonlatauspiste on kytketty osakkaan omaan sähköön. Yhtiön hallinnassa olevat kaksi ulkopaikkaa 6 euroa/kk.
Asunnon lisätiedot
- Parvekkeen tyyppi
- lasitettu
- Parvekkeen ilmansuunta
- itä, etelä, kaakko
- Lisätietoja
- laajakaista
- Asuntoon kuuluu
- parveke, oma sauna, oma sopimus, antenni, kuntotarkastusta ei ole tehty
- Lisätietoja 2
- sälekaihtimet/rullaverhot, verhotangot, naulakko, keskuspölynimuri
- Varaston käyttö
- kellarikomero myyjän käytössä
- Energialuokan lisätiedot
- Kulutustiedot vuosi 2023: - rakennuksen lämmönkulutus 117,2 MWh/vuosi - sähkönkulutus 1 418 kWh/vuosi - vedenkulutus 121,23 l/asukas/vrk
- Yleiskunto
- tyydyttävä
- Lämmitysjärjestelmä
- kaukolämpö, muu
- Tulisija
- takka
- Lisätietoa lämmitysjärjestelmästä
- painovoimainen ilmanvaihto
- Näkymät
- Huoneiston näkymät omalle, suojaisalle ja vehreälle piha-alueelle sekä pientaloalueelle.
- Tehdyt remontit
- Olohuoneeseen ja keittiöön uusittu parketti 2023. Takapihan aidat maalattu 2023. Yläkerran wc/kylpyhuone remontoitu 2012 ja vaihdettu myös putket. Iso osa huoneiston remontista tehty vuonna 2013: - Alakerran sauna ja kylpyhuone remontoitu 2013. - Eteinen remontoitu: väliseinä poistettu ja uudet kaapistot, lattia uusittu. - Yläkerran makuuhuoneisiin laitettu uudet kaapistot. - Alakerran huonetiloihin ja takkahuoneeseen asennettu laminaattilattiat. - Pihaan rakennettu isot terassit ja pihamökki, johon tulee sähköt. - Sisäovet uusittu, seinät ja katot maalattu.
- Muut kaupan kannalta merkittävät tiedot
- Takan hormi nuohottu viimeksi keväällä 2024.
Tilat ja materiaalit
- Rakennus- ja pintamateriaalit
- puu, tiili
- Kattotyyppi
- Harjakatto
- Kattomateriaali
- Muovipinnoitettu pelti
- Olohuoneen kuvaus
- Olohuoneen ja keittiön parketit 2023.
- Olohuoneen lattia
- parketti
- Olohuoneen seinät
- maalattu
- Keittiön tasot
- puu, laminaatti
- Keittiön lattia
- parketti
- Keittiön seinät
- maalattu, osalaatoitus
- Keittiön varusteet
- astianpesukone, liesituuletin / hormi
- Liesi
- keraaminen
- Jääkaappi ja pakastin
- jääkaappi
- Makuuhuoneen kuvaus
- Yläkerran makuuhuoneiden lattiamateriaali korkki.
- Makuuhuoneiden määrä
- 4
- Makuuhuoneen seinä
- maalattu
- Kylpyhuoneen kuvaus
- Yläkerran wc/kylpyhuone on remontoitu vuonna 2012.
- Kylpyhuoneen lattia
- laatta
- Kylpyhuoneen seinät
- kaakeli
- Kylpyhuoneen varustus
- suihkuseinä, lattialämmitys, wc-istuin, suihku, peili, kiinteät valaisimet
- WC:n lattia
- laatta
- WC:n seinät
- kaakeli
- WC:n määrä
- 2
- Saunan kuvaus
- Saunaosasto remontoitu täysin 2013. Vesikiertoinen lattialämmitys.
- Saunan lattia
- laatta
- Saunan seinät
- puu
- Saunan kiukaan tyyppi
- sähkökiuas
- Säilytystilojen kuvaus
- Rakennuksen päädystä on käynti yhtiön tekniseen tilaan sekä varastotiloihin, joissa on yhteisvarasto esim. autonrenkaiden ja pyörien säilytystä varten sekä jokaisen oma säilytysvarasto.
- Muut tilat
- Alakerran eteisaulassa laatta. Alakerran huonetiloissa laminaattilattiat.
Tontti ja kaavoitus
- Tontin koko
- 2034 m²
- Tontin omistus
- oma
- Kaavoitustilanne
- Asemakaava
- Yhtiön tontin kaavoitustiedot
- Helsingin kaupunki, asemakaavoitus 09 310 1691, kartta.hel.fi->aineistot->kaavoitus- ja liikennesuunnittelu->voimassa oleva asemakaava
- Pihan kuvaus
- Jokaisella asunnolla on hallinnassaan aidattu, iso takapiha sekä etupihan puolella sisäänkäynnissä oleva piha-alue. Jokainen osakas huolehtii oman piha-alueensa hoidosta ja siisteydestä. Asunnon takapihan pääilmansuunta on kaakkoon (idän ja etelän väliin) ja etupihan puoli on luoteeseen. Takapihalla on upean isot terassialueet sekä nurmikkoa. Pihan takaosassa on pieni pihamökki, jossa on sähköt.
Taloyhtiö
- Taloyhtiön nimi
- Asunto-Oy Äestäjäntie 7
- Isännöitsijän yhteystiedot
- Taloyhtiössä on kiertävä isännöinti kahden vuoden vuoroissa. Isännöitsijä Yrjö Tuominen Äestäjäntie 7 B
- Huolto
- asukkaat
- Lisätietoja huollosta
- Kiinteistönhoito, siivous ja lumityöt hoidetaan yhdessä taloyhtiön osakkaiden toimesta. Isännöitsijän toimenkuvaan kuuluu yhteisen alueen ruohonleikkaus, mutta apua saa tarvittaessa.
- Taloyhtiöön kuuluu
- urheiluvälinevarasto, Huoneistokohtaiset varastot
- Taloyhtiön autopaikat
- Autopistokepaikkoja: 2
- Taloyhtiön autotalleja
- 4
- Tiedot taloyhtiön parkkipaikoista
- Autotallipaikat kahden auton talleissa. Kunkin autotallin edessä osakashallinnassa oleva sähköauton latauspisteellä varustettu paikka. Lisäksi taloyhtiön hallinnassa on kaksi sähköpistokkeellista paikkaa.
- Tehdyt remontit
- 2023 Ilmanvaihtokanavien nuohous sisältäen liesituulettimilta lähtevät kanavat, Suomen Vesitekniikka. Takapihan aitojen maalaus. 2022 Sähköautonlatausinfra/laturit: sähkökeskuksesta asuntokohtainen kaapelointi ja latauslaitteet autotalliseinustalle, Vantaan Sähköasentajat. 2021 Jätekatoksen peruskunnostus: laajennus kahdelle jäteastialle (sekajäte, muovi, kartonki, metalli ja lasi) ja katon lisäys. Viemäreiden sukitus: viemäriverkoston valurauta- ja muoviputkiston kunnostus, sukitus Masterpipe. 2018 Piha-asfaltoinnin uusiminen ja pihatyöt: pihakäytävän maanpoisto ja päällysteen uusinta sekä autopaikkojen päällysteen uusinta. 2016 Antennihuollot. Lämmitystolpat pihan autopaikoille. 2015 Yhtiön kevyt varastorakennus. Ikkunat sekä terassin ja parvekkeen ovet uusittu. 1999 Kattomuodon muutos harjakatoksi. Kaukolämpökeskuksen perusparannus. Jätepisteen aitaus. Piha-aitojen uusiminen.
- Tulevat remontit
- Kunnossapitotarveselvitys 2024-2027 2024-25 Valokuidun asentaminen kiinteistöön ja antenniverkon korjaus. 2025-28 Lämmitys- ja vesijohtoputkiston remontti (sisältäen asuntokohtaiset vesimittarit). Lämmitys- ja vesijohdot voidaan tehdä joko yhtäaikaisesti tai erikseen: vesijohtoremontti suunniteltu alustavasti vuodelle 2026 ja lämmitysputkisto vuodelle 2028. Vuosittain varaudutaan tekemään pienempiä huoltotöitä ja ennakoimattomia korjauksia. Maalämpöpumppuinvestoinnista keskusteltu mutta ainakaan toistaiseksi ei ole päätetty toteuttaa.
- Taloyhtiössä muuta
- Yhtiön pihavarasto.
Palvelut ja liikenneyhteydet
- Palvelut
- Kauppakeskus Ristikko Ajomiehentie, n. 1,4 km: K-Supermarket, apteekki, kiipeilyareena, kuntosali, useita ravintoloita sekä Lidl kadun toisella puolella. S-Market Konala Hankasuontie 2, n. 1,7 km. Pitäjänmäen kirjasto Jousipolku 1, n. 1,5 km. Pitäjänmäen terveysasema, Tanelintie 7, n. 1,2 km.
- Lisätietoa palveluista
- Hienot puistoalueet ja lenkkimaastot ympärillä. Vihdintien toisella puolella Malminkartanon täyttömäessä Helsingin pisimmät kuntoportaat.
- Liikenneyhteydet
- Bussit läheltä Konalantietä Kamppiin, 30, 53 ja 59. Bussilla myös Pitäjänmäelle junalle.
- Koulut
- Konalan ala-aste Riihipellonkuja 2, 1 km. Lähin yläasteen koulu on Pitäjänmäellä Viinenkuja 6, n. 1,5 km. Yläasteen kouluja on myös Munkkiniemessä ja Pohjois-Haagassa, joihin on Konalasta hyvät bussiyhteydet. Ruotsinkielinen peruskoulu (1-9 lk) Hoplaxskolan Solnantie 18, bussilla n. 30 min Ranskalais-suomalainen koulu Munkkivuoressa Raumantie 4, n. 30 min bussilla. Englantilaisen koulun luokat 7-9 ja lukio Pitäjänmäessä Valimotie 17-19, bussilla n. 20 min.
- Päiväkoti
- Ruotsinkielinen päiväkoti Daghemmet Sockenstugan Konalantie 13, 600 m. Ympärivuorokautinen Päiväkoti Karhi Äestäjäntie 17, 120 m. Luontopainotteinen Päiväkoti Norlandia Lumi Kyntäjäntie 3, 160 m.
![](/wp-content/uploads/2023/05/Anne-Korkeakoski-480x640.jpg)
Anne Korkeakoski
Kiinteistönvälittäjä LKV
Sp-Koti | Urbaanit Kodit Oy, 2922954-6
Lainat kohteillemme hoituvat kätevästi Säästöpankin kautta
Hae asuntolainaa Säästöpankista ilman verkkopankkitunnuksia täyttämällä sähköinen asuntolainahakemus.
Hae lainatarjousLainalaskurin antama tieto on suuntaa antava. Huomioithan, että lopullisen lainasi tiedot voivat poiketa hiukan laskurin antamista tiedoista.
Kiinnostuitko tästä kohteesta?
Kysy lisätietoja kohteesta, varaa esittelyaika tai pyydä minut arviokäynnille omaan kotiisi.
"*" näyttää pakolliset kentät
Muita kohteita
![](https://d372r717gpt3jp.cloudfront.net/600x400/kivimedia/images/realty/27574/4203509/1719469578854-176687.jpg)
Reiherintie 2
398 000 €
101.5 m²
Suomi Helsinki Laajasalo
rivitalo 1977 5h, k, s
![](https://d372r717gpt3jp.cloudfront.net/600x400/kivimedia/images/realty/27574/4190715/1715263859907-9639.jpg)
Heinätie 7 määräala 726 m2
172 000 €
Suomi Helsinki Töyrynummi
omakotitalotontti