Kohteen kuvaus
Suuri perheasunto parhaalla paikalla Tontunmäessä! Nyt myynnissä halutusta yhtiöstä iso rivitalon päätyasunto Urheilupuiston metroaseman tuntumassa. Myytävässä asunnossa on nyt neljä makuuhuonetta, mutta yhden lisämakuuhuoneen pystyy rakentamaan helposti- Tilat on järjestetty erittäin sujuvasti, niin että asukkaille saadaan omia rauhallisia tiloja opiskeluun, työntekoon ja lepäämiseen. Huonejako on kuitenkin suunniteltu oivallisesti palvelemaan myös perheen yhteistä aikaa. Yläkertaa hallitsee olohuoneen, ruokailutilan ja osittaisen avokeittiön yhdistelmä, jonne mahtuu perheenjäsenten lisäksi suurikin joukko vieraita nauttimaan yhdessäolosta. Alakerran katseenvangitsijana toimii suuri varaava takka, mikä toimii mielihyvän ja nautinnon lisäksi energiatehokkuuden kannalta positiivisesti. Alakerrassa on myös tilavat sauna- ja pesutilat ja erillinen wc sekä kaksi makuuhuonetta ja erityisesti isolle perheelle hyödyllinen kodinhoitohuone. Huoneiston eteläpiha on helppohoitoinen, mutta oikein tyylikäs. Piha kokonaan aidattu, jota koiraihmiset varmasti arvostavat. Pohjoispuolella on sisääntulopiha, jonka yhteydessä on kaksi autopaikkaa; katos- ja avopaikka. Taloyhtiö on rakennettu vuonna 2001. Talo on harkkoperusteinen vankka kivitalo, jonka huoneistojen väliseinätkin on betonia, jolloin yksityisyys ja oma rauha on taattu, Sijainniltaan tämä Tontunmäentien varressa ja Haltijatontuntien päässä oleva rivitalo on täydellinen! Erinomaiset liikenneyhteydet parin minuutin kävelymatkat päässä, huikeat liikuntamahdollisuudet näköetäisyydellä ja lähialueelta löytyy useampikin aivan uusi koulu koulutiensä aloittaville. Varaa nyt yksityisesittely tähän harvinaiseen suureen rivitaloon! Myyntiä hoitaa Matti Soini, 0500 443 449, matti.soini@spkoti.fi
Perustiedot
- Kohdenumero
- 21727987
- Sijainti
- Haltijatontuntie 39, 02200 Espoo
- Tyyppi
- rivitalo
- Omistusmuoto
- oma
- Huoneistoselitelmä
- 6h+k+ruok+s+ph+khh+takkah+2wc+vh+var
- Huoneita
- 6 Huonetta
- Asuintilojen pinta-ala
- 178.4 m²
- Kokonaispinta-ala
- 178.4 m²
- Lisätietoja pinta-alasta
- Yhtiöjärjestyksen mukainen pinta-ala on 87,4 m2 + 91 m2. Espoon kaupungin rakennus- ja huoneistorekisteriotteen mukainen huoneistoala on 88 m2. Rakennusaikaisten asiakirjojen mukainen huoneistoala on 90 m2, kellarin ala 93,40 m2 ja kellari + huoneistoala yhteensä 183,40 m2, kerrosala 105 m2 sekä kokonaisala 205,30 m2.
- Kerrokset
- 1-2
- Asuinkerrosten määrä
- 2
- Rakennusvuosi
- 2001
- Käyttöönottovuosi
- 2001
- Vapautuminen
- sopimuksen mukaan
Hinnat ja kustannukset
Hintatiedot
- Myyntihinta
- 750 000,00 €
- Velaton hinta
- 750 000,00 €
- Neliöhinta
- 4 204,04 €/m²
Vastikkeet
- Hoitovastike
- 250,00 €/kk
- Yhtiövastike yhteensä
- 250,00 €/kk
Muut maksut
- Vesimaksu
- 15,00 € / hlö / kk
- Vesimaksutyyppi
- oma mittari
- Lisätietoja maksuista
- Vedenkulutus tasataan vuosittain tammikuussa. Sähkönkulutus 26.000Kwh/vuosi. Kulutus perustuu 2-3 aikuisen ihmisen sähkönkäyttöön. Nykyinen omistaja käyttää saunaa lähes päivittäin. Sähkönkulutus voi olla enemmän tai vähemmän riippuen perheen koosta, ikärakenteesta ja kulutustottumuksista. Yhtiön hallituksella oikeus periä kaksi ylimääräistä hoitovastiketta yllättävien korjaustarpeiden varalta ja lainanoton välttämiseksi.
Asunnon lisätiedot
- Asuntoon kuuluu
- oma sauna, antenni
- Lisätietoja 2
- sälekaihtimet/rullaverhot, keskuspölynimuri
- Pysäköinti
- ulkoautopaikka, sähköpistoke
- Varaston käyttö
- ulkovarasto myyjän käytössä
- Energiatodistus
- Ei lain vaatimaa energiatodistusta
- Yleiskunto
- tyydyttävä
- Lämmitysjärjestelmä
- sähkö
- Tulisija
- takka
- Muut kaupan kannalta merkittävät tiedot
- Lainaus yhtiökokouksen 03.04.204 pöytäkirjasta: "Hallitus kertoi työn alla olevasta yhtiöjärjestyksen päivityksestä, jossa huoneistojen kunnossapitovastuita siirretään yhtiöltä osakkaille. Hallitus on valmistellut uutta vastuunjakoa yhdessä Kiinteistöliiton asiantuntijoiden kanssa ja siitä päätetään syksyllä ylimääräisessä yhtiökokouksessa."
Tilat ja materiaalit
- Rakennus- ja pintamateriaalit
- kivi, betoni
- Kattotyyppi
- Harja/pulpetti
- Kattomateriaali
- Tiilikate
- Olohuoneen lattia
- parketti
- Olohuoneen seinät
- maalattu
- Keittiön kuvaus
- Parila, kaasuliesi, sähköliesi, uuni astianpesukone, täysikorkeat jääkaappi ja pakastin. Lattia laattaa, seinät maalattu, välitila kaakelia.
- Makuuhuoneiden määrä
- 4
- Makuuhuoneen lattia
- laatta, parketti
- Makuuhuoneen seinä
- maalattu
- Kylpyhuoneen lattia
- laatta
- Kylpyhuoneen seinät
- kaakeli
- Kylpyhuoneen varustus
- suihkukaappi, lattialämmitys, wc-istuin, suihku, peilikaappi, kylpyhuonekaapisto
- WC:n lattia
- laatta
- WC:n seinät
- kaakeli
- WC:n varusteet
- lattialämmitys, peilikaappi
- Saunan lattia
- laatta
- Saunan seinät
- puu
- Saunan kiukaan tyyppi
- heti valmis -sähkökiuas
- Kodinhoitohuoneen lattia
- laatta
- Kodinhoitohuoneen seinä
- maalattu
- Kodinhoitohuoneen varusteet
- pesukoneliitäntä, lattialämmitys, pyykkikaapit
- Muiden säilytystilojen kuvaus
- ulkovarasto
Tontti ja kaavoitus
- Tontin koko
- 1652 m²
- Tontin omistus
- oma
- Kaavoitustilanne
- Asemakaava
- Yhtiön tontin kaavoitustiedot
- Espoon kaupunki vaihde 09 8162 5000. Huomioi naapurikorttelin kaavamuutos nimeltä Metsätonttu.
- Pihan kuvaus
- Pääilmansuunnat etelä-pohjoinen. Oleskelupiha aukeaa etelään.
Taloyhtiö
- Taloyhtiön nimi
- Asunto Oy Espoon Kesäsarka
- Isännöitsijän yhteystiedot
- Hallituksen puheenjohtaja John Aalto, Haltijatontuntie 39 B, 02200 Espoo
- Huolto
- asukkaat
- Taloyhtiön autopaikat
- Parkkipaikkoja: 5 / Autopistokepaikkoja: 5
- Tiedot taloyhtiön parkkipaikoista
- Jokaisella osakkaalla yksi katospaikka ja yksi avopaikka
- Tehdyt remontit
- Aidan uusiminen, v. 2014 Kattotiilien huoltomaalaus v. 2019 E-päädyn pihakivetyksen ja sokkelimuurin korjaus v.2023 Jätevesipumppaamon sähköjen ja pumpun uusinta v. 2023
- Tulevat remontit
- Hallituksen kunnossapitotarveselvitys 2024-2029, 19.03.2024: - aidan korjaus/uusiminen 2024, (päätetty) -sokkelirappausten paikoittainen korjaus -rännien korjaus tai uusiminen, räystäslautojen maalaus 2024 (päätetty), kattotiilien vaihto (tarpeen mukaan) ja katon korjaus talon länsipäädyssä 2024 (päätetty), katon puhdistus ja huoltomaalaus - lämminvesivaraajien uusiminen -ilmanvaihtojärjestelmän puhdistus 2024 (päätetty) - ikkunakarmien huoltomaalaus (tarpeen mukaan) - keskustellaan kiinnostuksesta muuntaa lämmitystolpat sähköautojen latauspisteiksi - piharakennuksen ulko-oven korjaus
Palvelut ja liikenneyhteydet
- Palvelut
- Lähikauppa Alepa Tapiolan Urheilupuiston metroasemalla 200 m, Esport Center 300 m, nykytaidemuseo Emma n. 1,2 km
- Liikenneyhteydet
- Erinomaiset 200 m; metro ja Espoon bussien poikittaislinjat 200 m
- Koulut
- Useita ala- ja yläkouluja lähiympäristössä turvallisten koulumatkojen päässä
- Päiväkoti
- Useita lähiympäristössä
![](/wp-content/uploads/2023/05/Matti-Soini-480x640.jpg)
Matti Soini
Kiinteistönvälittäjä LKV, kaupanvahvistaja
Sp-Koti | Urbaanit Kodit Oy, 2922954-6
Lainat kohteillemme hoituvat kätevästi Säästöpankin kautta
Hae asuntolainaa Säästöpankista ilman verkkopankkitunnuksia täyttämällä sähköinen asuntolainahakemus.
Hae lainatarjousLainalaskurin antama tieto on suuntaa antava. Huomioithan, että lopullisen lainasi tiedot voivat poiketa hiukan laskurin antamista tiedoista.
Kiinnostuitko tästä kohteesta?
Kysy lisätietoja kohteesta, varaa esittelyaika tai pyydä minut arviokäynnille omaan kotiisi.
"*" näyttää pakolliset kentät
Muita kohteita
![](https://d372r717gpt3jp.cloudfront.net/600x400/kivimedia/images/realty/27574/4200719/1718350769136-142477.png)
Niittykummuntie 3
249 000 €
82 m²
Suomi Espoo Niittykumpu
kerrostalo 1964 4h+k+kph+parveke (Yj:n mukaan 4h+k+kph+pv)
![](https://d372r717gpt3jp.cloudfront.net/600x400/kivimedia/images/realty/27574/4193839/1716536818304-62172.jpg)
Siltavahdintie 2A
329 000 €
76.5 m²
Suomi Espoo Saunalahti
paritalo 1998 3h+k+kph/s+vsto+ulkovsto