Kohteen kuvaus
VAPAA NÄKÖALAKAKSIO ISON OMENAN LÄHELLÄ! Myynnissä valoisa kaksio yhtiön 6.kerroksessa! Huoneiston pohjaratkaisu soveltuu erinomaisesti esimerkiksi opiskelijaparille tai muuten vain eri aikoihin eläville asukkailleen. Huoneiston yhteistilat sijaitsevat kätevästi huoneiden välissä ja ovat helposti ja muita häiritsemättä käytettävissä kaikkina vuorokauden aikoina. Huoneiston iso lasitettu parveke näköaloineen antaa lisätilaa lämpimämpinä vuodenaikoina. Lisäksi huoneiston varasto on sijoitettu samaan kerrokseen asunnon kanssa. Yhtiönä Asunto Oy Anjankuja 3 on täysin ainutlaatuinen: osakkailla ja vuokralaisilla on käytettävissään mm. kunnon punttisali ja uimahalli, josta voi varata myös yksityisvuoroja asukkaiden yleiskäytön lisäksi. Korkealla A-talon katolla 15.kerroksessa on tilaussaunakin, jos näköaloja kaipaa saunan yhteyteen. Yhtiöltä on myös mahdollisuus vuokrata lisää säilytystilaa, jos omat tilat eivät riitä. Autonomistajilla on mahdollisuus vuokrata autopaikka joko parkkihallista tai Elsankujan avoparkkipaikoilta Yhtiötä on peruskorjattu vuosien aikaan säännöllisesti ja hyvin suunniteltuna. Kun viimeiset peruskorjaukset saadaan maaliin lähivuosina, niin tulevaisuus näyttää hyvältä sekä sijoituksena, että turvallisena kotina omistusasujalleen. Sijaintina Anjankuja toimii hyvin monessakin mielessä. Kaikki mahdolliset palvelut löytyvät Isosta Omenasta ja liikkuminen julkisilla kulkuvälineillä onnistuu mainiosti samasta paikasta. Urheilu- ja liikuntapaikat ovat vieressä Matinkylän urheilupuistossa. Rantaraitti ja sen varrella olevat palvelut sijaitsevat mukavan kävelyetäisyyden päässä. Huomio! Kuvamateriaalissa on digistailatut kuvat olo- ja makuuhuoneesta. Varaa nyt esittelyaika! Myyntiä hoitaa Matti Soini, 0500 443 449, matti.soini@spkoti.fi
Perustiedot
- Kohdenumero
- 20040073
- Sijainti
- Anjankuja 3, 02230 Espoo
- Tyyppi
- kerrostalo
- Omistusmuoto
- oma
- Huoneistoselitelmä
- 2h+k+kph+vh+lasitettu parveke (Yj:n mukaan 2h+k)
- Huoneita
- 2 Huonetta
- Asuintilojen pinta-ala
- 53 m²
- Kokonaispinta-ala
- 53 m²
- Kerrokset
- 6
- Asuinkerrosten määrä
- 15
- Rakennusvuosi
- 1975
- Käyttöönottovuosi
- 1975
- Vapautuminen
- heti
Hinnat ja kustannukset
Hintatiedot
- Myyntihinta
- 158 942,49 €
- Velkaosuus
- 10 057,51 €
- Velaton hinta
- 169 000,00 €
- Neliöhinta
- 3 188,68 €/m²
Vastikkeet
- Hoitovastike
- 312,70 €/kk
- Rahoitusvastike
- 231,08 €/kk
- Yhtiövastike yhteensä
- 543,78 €/kk
Muut maksut
- Vesimaksutyyppi
- sisältyy vastikkeeseen
- Autopaikkamaksu
- 10,00 €/kk
- Saunamaksu
- 10,00 €/kk
- Lisätietoja maksuista
- Halliautopaikka 35€/kk, autopaikka 10€/kk, kylmä autopaikka 6€/kk. Yhtiökokous 06.05.2024: - myönnettiin hallitukselle valtuudet enintään kahden kuukauden ylimääräisen hoitovastikkeen perimiseen tai perimättä jättämiseen, taloudellisen tilan sitä edellyttäessä tai sen salliessa sekä määrittämään rahoitusvastikkeiden taso korontarkistuspäivän mukaisesti - päätettiin kartuttaa lainanlyhennysrahastoa enintään tilikauden aikana suoritettujen kertasuoritusten, lainanlyhennysten ja osakassuoritus määrällä Ylimääräinen yhtiökokous 24.04.2024: - hyväksyttiin julkisivu- ja parvekeremontin hankesuunnitelma. Hankesuunnitelma on esitetty erillisessä osakasinfotilaisuudessa 11.04.2024. Budjetti hankesuunnitelman mukaan
Asunnon lisätiedot
- Parvekkeen tyyppi
- lasitettu, sisäänvedetty
- Parvekkeen ilmansuunta
- lounas
- Lisätietoja
- valokuitu, laajakaista
- Asuntoon kuuluu
- hissi, parveke, kaapeli-tv
- Varaston käyttö
- muu erillinen varasto myyjän käytössä
- Energialuokka
- D2018
- Yleiskunto
- tyydyttävä
- Lämmitysjärjestelmä
- kaukolämpö
- Näkymät
- Esteettömät näkymät lounaaseen ja länteen. Merikin pilkottaa puiden lomasta.
Tilat ja materiaalit
- Rakennus- ja pintamateriaalit
- elementti, betoni
- Kattotyyppi
- Tasakatto
- Kattomateriaali
- kumibitumimatto, huopakate
- Olohuoneen lattia
- korkki
- Olohuoneen seinät
- maalattu
- Keittiön kuvaus
- Koneet elinkaarensa päässä. Myyjällä ei asuntokauppalain mukaista vastuuta niiden toimivuudesta.
- Keittiön lattia
- laminaatti
- Keittiön seinät
- maalattu
- Keittiön varusteet
- liesituuletin
- Liesi
- sähköliesi
- Jääkaappi ja pakastin
- jääkaappi/pakastin
- Makuuhuoneiden määrä
- 1
- Makuuhuoneen lattia
- laminaatti
- Makuuhuoneen seinä
- maalattu
- Kylpyhuoneen lattia
- laatta
- Kylpyhuoneen seinät
- kaakeli
- Kylpyhuoneen varustus
- pesukoneliitäntä, wc-istuin, suihku, peilikaappi
- Säilytystilojen kuvaus
- Huoneistovarasto asuinkerroksessa, ei alakerrassa.
Tontti ja kaavoitus
- Tontin koko
- 6624 m²
- Tontin omistus
- oma
- Kaavoitustilanne
- Asemakaava
- Yhtiön tontin kaavoitustiedot
- Espoon kaupunki vaihde, 09 8162 5000
Taloyhtiö
- Taloyhtiön nimi
- Asunto Oy Anjankuja 3
- Isännöitsijän yhteystiedot
- Matinkylän Huolto Oy ISA/ Juha Korpi Gräsantörmä 2, 02200 Espoo 09 804631, juha.korpi@matinkylanhuolto.fi
- Huolto
- talonmies
- Taloyhtiöön kuuluu
- sauna, uima-allas, mankeli, jäähdytetty kellari, urheiluvälinevarasto, askarteluhuone, kaapeli-tv, Huoneistokohtaiset varastot
- Taloyhtiön autopaikat
- Parkkipaikkoja: 7 / Autopistokepaikkoja: 14
- Taloyhtiön hallipaikat
- 20
- Tulevat remontit
- Katso yhtiön korjaustarvesuunnitelma tarkemmin. Merkittävimmät korjaukset 2024 -2033: 2024: julkisivujen uusimisen ja parvekkeiden peruskorjauksen toteutussuunnittelu, palovaroittimien asennus 2025-2028: hissien peruskorjaus tai uusiminen, klinkkeri- ja betonipintaisten julkisivujen lämmöneristeiden purkaminen ja uusiminen, parvekkeiden peruskorjaus huonokuntoisten parvekkeiden osalta, yleisten tilojen ikkunoiden (234 kpl) uusiminen, Elsankujan paikoitusalueen peruskorjaaminen (yhteishanke)
- Remonteista päätetty
- Kyllä
- Omien asuntojen määrä
- 1
- Omien asuntojen pinta-ala
- 76,0 m²
- Liiketilojen määrä
- 2
- Liiketilojen pinta-ala
- 232,0 m²
- Taloyhtiössä muuta
- Kuntosali
Palvelut ja liikenneyhteydet
- Palvelut
- Ison Omenan palvelut n. 500 m, terveysasema n. 400m
- Liikenneyhteydet
- Erinomaiset, bussi Matinkyläntieltä ja metro Isossa Omenassa
- Koulut
- Useita kouluja lähialueella
- Päiväkoti
- Useita lähialueella
Matti Soini
Kiinteistönvälittäjä LKV, kaupanvahvistaja
Sp-Koti | Urbaanit Kodit Oy, 2922954-6
Lainat kohteillemme hoituvat kätevästi Säästöpankin kautta
Hae asuntolainaa Säästöpankista ilman verkkopankkitunnuksia täyttämällä sähköinen asuntolainahakemus.
Hae lainatarjousLainalaskurin antama tieto on suuntaa antava. Huomioithan, että lopullisen lainasi tiedot voivat poiketa hiukan laskurin antamista tiedoista.
Kiinnostuitko tästä kohteesta?
Kysy lisätietoja kohteesta, varaa esittelyaika tai pyydä minut arviokäynnille omaan kotiisi.
"*" näyttää pakolliset kentät
Muita kohteita
Lönnrotinkatu 43a
219 000 €
28.5 m²
Suomi Helsinki Kamppi, Hietalahti
kerrostalo 1928 1h+kk+kph (Yj.n mukaan 1h+kt)
Pohjoiskaari 2
528 000 €
88 m²
Suomi Helsinki Lauttasaari
kerrostalo 1985 3h+k+kph/s+wc+terassi/patio (Yj:n mukaan 3h+k+s)