Kohteen kuvaus
Tervetuloa tutustumaan tähän upeaan paritalokotiin, jonka sijainti tarjoaa mm. paljon mahdollisuuksia luonnossa liikkumiseen. Sijainti on rauhallinen, mutta kuitenkin lähellä palveluita. Valoisan olohuoneen isot ikkunat ja tavallista korkeampi huonekorkeus luovat avaran ja modernin tunnelman. Kodin tilat ovat muunneltavissa moneksi, esimerkiksi alakerran hulppeat varastotilat soveltuvat vaikka toimistotilaksi. Asunnon yläkerran wc on uusittu vuonna 2020. Sähkölämmityksen lisänä asunnon lämmitystä ja viilennystä on hoidettu ilmalämpöpumpulla. Energiatehokkuusluku on B2018. Asunto Oy Tuusulan Kirkkotie 19 on kahden paritalon kokonaisuus, joka on valmistunut vuonna 1997. Jokaiselle huoneistolle kuuluu autokatos- ja pihapaikka autolle. Viimeisimpänä yhtiöön on suoritettu B-rakennuksen salaoja- ja sadevesijärjestelmän kunnostus, myös vesikattoa on huollettu vuosina 2023-2022. Tiiliverhous julkisivuna on helppohoitoinen ja aikaa kestävä. Loistava sijainti! Hyrylän kattavat palvelut vain reilun 10 minuutin kävelymatkan päässä. Hyökkälän koulu ja useampi päiväkoti puolen kilometrin säteellä. Ulkoilumaastot ja puistot sekä Tuusulanjärvi äärellään. Helsingin keskustaan matkaat omalla autolla reilussa puolessa tunnissa ja bussilla noin tunnissa. Tervetuloa tutustumaan! Lisätiedot ja esittelyt: Sp-Koti, Hanna-Kaisa Malmberg puh. 045 168 9699 (myös WhatsApp) hanna-kaisa.malmberg@spkoti.fi Facebook: @hkmalmberg Instagram: hanna_kaisa.malmberg
Perustiedot
- Kohdenumero
- 20826390
- Sijainti
- Kajomäentie 2 C , 04310 Tuusula
- Tyyppi
- paritalo
- Omistusmuoto
- oma
- Huoneistoselitelmä
- 4h+k+s+aputilat
- Huoneita
- 4 Huonetta
- Asuintilojen pinta-ala
- 105 m²
- Muiden tilojen pinta-ala
- 32 m²
- Kokonaispinta-ala
- 137 m²
- Lisätietoja pinta-alasta
- Lämpimiä varasto- / askartelutiloja yhteensä 32 m2.
- Kerrokset
- 1
- Asuinkerrosten määrä
- 2
- Rakennusvuosi
- 1997
- Käyttöönottovuosi
- 1997
- Vapautuminen
- sopimuksen mukaan
Hinnat ja kustannukset
Hintatiedot
- Myyntihinta
- 319 000,00 €
- Velaton hinta
- 319 000,00 €
- Neliöhinta
- 3 038,10 €/m²
Vastikkeet
- Hoitovastike
- 388,50 €/kk
- Yhtiövastike yhteensä
- 388,50 €/kk
Muut maksut
- Vesimaksu
- 10,00 € / hlö / kk
- Vesimaksutyyppi
- henkilöluvun mukaan
Asunnon lisätiedot
- Asuntoon kuuluu
- oma sauna
- Lisätietoja 2
- sälekaihtimet/rullaverhot, verhotangot, naulakko, kiinteät valaisimet, lämminvesivaraaja, ilmalämpöpumppu, huoneistokohtainen ilmanvaihtokone
- Pysäköinti
- autokatospaikka
- Varaston käyttö
- ulkovarasto myyjän käytössä
- Energialuokka
- D2018
- Energialuokan lisätiedot
- Voimassa 03.02.2033 asti.
- Yleiskunto
- tyydyttävä
- Lämmitysjärjestelmä
- sähkö, Ilmalämpöpumppu
- Tulisija
- muu
- Tulisijan muu kuvaus
- Avotakka
- Tehdyt remontit
- Yläkerran wc uusittu 2020.
- Muut kaupan kannalta merkittävät tiedot
- Huoneiston postiosoite on Kajomäentie 2 C, 04310 Tuusula. Yhtiöjärjestyksessä ja isännöitsijäntodistuksessa huoneisto merkitty numerolla B1.
Tilat ja materiaalit
- Rakennus- ja pintamateriaalit
- puu, tiili, betoni
- Kattotyyppi
- Harjakatto
- Kattomateriaali
- Tiilikate
- Olohuoneen lattia
- laminaatti
- Olohuoneen seinät
- tapetti
- Keittiön tasot
- laminaatti
- Keittiön lattia
- laminaatti
- Keittiön seinät
- kaakeli, tapetti, muu, lasikuitutapetti
- Keittiön varusteet
- astianpesukone, liesituuletin / hormi
- Liesi
- keraaminen
- Jääkaappi ja pakastin
- jääkaappi/pakastin
- Makuuhuoneiden määrä
- 3
- Makuuhuoneen lattia
- laminaatti
- Makuuhuoneen seinä
- maalattu, tapetti
- Kylpyhuoneen lattia
- laatta
- Kylpyhuoneen seinät
- kaakeli
- Kylpyhuoneen varustus
- suihkuseinä, lattialämmitys, wc-istuin, suihku, peilikaappi
- WC:n lattia
- laatta
- WC:n seinät
- kaakeli, lasikuitutapetti
- WC:n varusteet
- peilikaappi, bidee-suihku
- WC:n määrä
- 2
- Saunan lattia
- laatta
- Saunan seinät
- puu
- Saunan kiukaan tyyppi
- sähkökiuas
- Kodinhoitohuoneen lattia
- laatta
- Kodinhoitohuoneen seinä
- lasikuitutapetti
- Kodinhoitohuoneen varusteet
- pesukoneliitäntä, lattialämmitys, lattiakaivo, pyykkikaapit, pöytätaso
Tontti ja kaavoitus
- Tontin koko
- 2390 m²
- Tontin omistus
- oma
- Kaavoitustilanne
- Asemakaava
- Yhtiön tontin kaavoitustiedot
- Tuusulan kunta p. 09 87181
Taloyhtiö
- Taloyhtiön nimi
- Asunto Oy Tuusulan Kirkkotie 19
- Isännöitsijän yhteystiedot
- Mer-yhtiöt Oy / Mer-Isännöinti Ari Syysmäki p. 040 848 4731 / ari.syysmaki@mer-yhtiot.fi
- Huolto
- asukkaat
- Tiedot taloyhtiön parkkipaikoista
- Jokaiselle huoneistolle kuuluu yksi katospaikka, sekä yksi pihapaikka.
- Tehdyt remontit
- 2023 harjatiilten tiivistys ja korjaus, 2022 sammaleen poisto vesikatolta, 2021 katon aluskatteiden osittaisia korjauksia, 2021 B-talon salaoja- ja sadevesijärjestelmä kunnostettu, 2020 piipun pellitykset korjattu, 2020 IV-kanavat säätö ja nuohous, 2019 B-talon sisääntulopuolen pihakiveyksien oikaisu ja painumien täyttö, 2019 puupintojen ja ikkunoiden ulkopintojen sekä autokatosten huoltomaalaus, 2014 A-talon salaojat korjattu.
- Tulevat remontit
- - Takapihojen väliaitojen maalaus ja korjaaminen - Välipohjan lisäeristys - Ulkovalaisimet alkavat olla teknisen käyttöiän päässä - Sähköauton latauspisteiden hankinta lähivuosina - Palovaroittimet uusitaan 2025
Palvelut ja liikenneyhteydet
- Palvelut
- Hyrylän kattavat palvelut noin 1 km K-Supermarket Hyrrä noin 1,1 km Terveysasema noin 1,1 km
- Koulut
- Hyökkälän koulu noin 500 m Kirkonkylän koulu noin 1,8 km Lukio noin 1,5 km
- Päiväkoti
- Norlandia Päiväkoti Sympaatti noin 300 m Tuusulan Montessorileikkikoulu Pikkulukkari noin 350 m Steinerpäiväkoti Pohjantähti noin 450 m Vuoropäiväkoti Maininki noin 600 m
![](/wp-content/uploads/2023/05/Hanna-Kaisa-Malmberg-480x640.jpg)
Hanna-Kaisa Malmberg
Kiinteistönvälittäjä LKV, KiLAT, KED, osakas
Sp-Koti | Jannen Koti Oy LKV, 2892708-6
Lainat kohteillemme hoituvat kätevästi Säästöpankin kautta
Hae asuntolainaa Säästöpankista ilman verkkopankkitunnuksia täyttämällä sähköinen asuntolainahakemus.
Hae lainatarjousLainalaskurin antama tieto on suuntaa antava. Huomioithan, että lopullisen lainasi tiedot voivat poiketa hiukan laskurin antamista tiedoista.
Kiinnostuitko tästä kohteesta?
Kysy lisätietoja kohteesta, varaa esittelyaika tai pyydä minut arviokäynnille omaan kotiisi.
"*" näyttää pakolliset kentät
Muita kohteita
![](https://d372r717gpt3jp.cloudfront.net/600x400/kivimedia/images/realty/27473/4157769/1716453139947-56945.jpg)
Naavankierto 10 A
178 000 €
76 m²
Suomi Tuusula Paijala
rivitalo 1999 3h+k+s
![](https://d372r717gpt3jp.cloudfront.net/600x400/kivimedia/images/realty/27473/4168595/1708065853904-29708.jpg)
Kymenmaankatu 11-15 F
189 000 €
82.5 m²
Suomi Järvenpää Isokytö
rivitalo 1979 3h+k+s