Siirry sisältöön
Vinkit

Ensiasunnon ostajat löytävät unelmakotejaan ympäri Suomen – mitä kannattaa muistaa?


Oman kodin hankinta on suuri päätös ja iso investointi, joka kannattaa tehdä harkiten. Apua ja neuvoja ensiasuntoaan hankkivalle saa helposti omasta pankista sekä tietysti paikallisesta Sp-Kodista kaikkialla Suomessa. Välittäjämme kolmesta eri kaupungista kertovat huomioitaan, mitä he ovat kohdanneet ensiasuntoja välittäessään onnellisille ostajille! Luotettavuus, rehellisyys ja rohkeus kysyä nousevat esiin kaikissa vastauksissa, mutta onko eri puolella Suomea eroja, kun haastattelimme välittäjiä aiheesta Rovaniemeltä, Porista ja Turusta?

Pohjois-Suomi: ”Kun haaveilet ensimmäisestä omasta kodista, mieti miltä alueelta ja millaisen asunnon haluaisit. Säästösummaa voi kerryttää pienemmilläkin tuloilla: pikkuhiljaa pääomaa alkaa kasvaa!” 
  

Ensiasunnon ostaminen on suuri askel ihmisen elämässä. Sp-Koti Rovaniemen myyntipäällikön ja kiinteistönvälittäjän Biritta Lyörin mukaan ostajalle ja välittäjälle syntyy luottamussuhde jo ensitapaamisella. Asuntokaupoille mentäessä myös henkilökemioilla on suuri merkitys.  

– Ensimmäisen asunnon ostaminen on niin iso päätös elämässä, että siitä täytyy jäädä hyvä fiilis. Asiakkaalle ei saa jäädä epävarma olo, ensimmäisessä omassa kodissa täytyy oikeasti viihtyä”, Lyöri linjaa. 

Välittäjän rooli asuntokaupoilla on Lyörin mukaan kokonaisvaltainen. Välittäjä on sekä ostajan että myyjän puolella. 

– Hoidan kokonaisvaltaisesti kaupan. Minun tehtäväni on vastata rehellisesti ja totuudenmukaisesti ja jos en jotain tiedä, niin saan myyjältä tietoa koko ajan. Kaupanteon jälkeen on tärkeää, että molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä. 

Ensiasunnon ostajilla on Lyörin mukaan paljon kysymyksiä. Ostajat ovat aluksi yhteydessä päivittäin, soittelevat ja laittavat sähköpostia, sillä kyseessä on niin jännittävä tilanne.  

– Kaupanteon jälkeenkin voi soittaa välittäjälle, jos tulee jotain mieleen. Ei ole olemassa tyhmiä kysymyksiä, me ammattilaiset osaamme auttaa ja ohjata”, Lyöri sanoo. 

Sp-Koti Rovaniemi tekee yhteistyötä Säästöpankki Optian(Siirryt toiseen palveluun) kanssa. He ohjaavat asiakkaitaan pankin suuntaan, jossa pankkialan ammattilaiset kertovat lisää esimerkiksi laina-asioista. Lyöri kertoo, että yhteistyö toimii täydellisesti. Hän kannustaa nuoria unelmoimaan ja rohkeasti ostamaan ensimmäistä omaa kotiaan. Hän haluaa myös rikkoa myytin siitä, että vain suurituloiset voisivat säästää.  

– Ensiasunnon ostoa kannattaa ehdottomasti miettiä, jos tietää viihtyvänsä jollakin alueella pidemmän aikaa. Oma koti on aina oma koti, ja lainanlyhennykset kartuttavat omaa pääomaa, Lyöri summaa. 

Keski-Suomi: ” Ensiasuntoa hankittaessa tyhmiä kysymyksiä ei olekaan. Sitä enemmän tietoa saa, mitä enemmän kysyy!” 

Kun vatsanpohjassa on jännittävä kutina siitä, että päätös ensiasunnon hankkimisesta on tehty, kannustaa Sp-Koti Porin myyntijohtaja Henna Huhtanen olemaan yhteydessä jo silloin paikalliseen Sp-Kotiin. Yhteydenotto välittäjään varmistaa, että ensiasunnosta haaveilevalle voi vinkata sopivasta kohteesta ennakkoon. 

– Lainatarjous kannattaa pyytää myös etukäteen, jotta voi huoletta tehdä ostotarjouksen, kun kohde löytyy. Toimimme yhteistyössä Aito Säästöpankin(Siirryt toiseen palveluun) kanssa. Yhteistyömme toimii, palvelu on nopeaa ja asiakkaat ovat tyytyväisiä”, Huhtanen kehuu. 

Välittäjän rooli asuntokaupoilla on Huhtasen mukaan tasapuolinen sekä myyjään että ostajaan nähden. Laki sekä Hyvä välitystapa ohjaavat välittäjien toimintaa.  

– Välitystoimeksianto tulee hoitaa ammattitaitoisesti ja huolellisesti niin myyjän kuin ostajankin suuntaan. Hyvä välitystapa ohjaa tekemistä tämän lisäksi muun muassa selonottovelvollisuuden osalta. Meidän täytyy haastatella myyjää ja selvittää asioita tarkasti kohteesta ja sen ominaisuuksista. Kiinteistö vaatii hieman enemmän selvitystyötä kuin osakehuoneisto mutta kummankin kohdalla tarkkuus on valttia, Huhtanen muistuttaa. 

Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto on valinnut Henna Huhtasen vuoden 2024 Hyvän välitystavan lähettilääksi. Hyvän välitystavan lähettiläs on luottamustehtävä alan ammattilaisille. 

– Lähettilyys on upea juttu, vain harvat ja valitut pääsevät lähettiläiksi. Kaikilla lähettiläillä täytyy olla vankka ammattitaito, kokemusta alalta, ja täytyy toimia välittäjänä Hyvän välitystavan mukaisesti. Myös asiakastyytyväisyys täytyy olla korkea ja se syntyy luottamussuhteesta asiakkaan kanssa. Kun asiat on hoitanut hyvin, niin aika usein asiakas on uudelleen yhteydessä, kun kodin vaihdon aika tulee eteen. Onneksi minulle tulee usein tällaisia yhteydenottoja. 

Henna Huhtanen

Etelä-Suomi: ”Ensimmäisen asunnon osto on elämän isoin kauppa, ja se varmasti jännittää jokaista. Välittäjien tehtävä on saada rento, mutta asiantunteva ja luotettava tunne asiakkaalle.” 

Sp-Koti Turun yrittäjä ja kiinteistönvälittäjä Mikko Mannila kertoo, että paikallisen Sp-Kodin kautta ensimmäisen asuntonsa ostaneet ottavat usein yhteyttä Sp-Koti Turkuun uudestaan silloin, kun ovat aikeissa vaihtaa kotia. Mannila sanoo, että se on koko toiminnan ydin.  

– Tämä on suosittelubisnestä. Haluamme hoitaa asiat aina parhaalla mahdollisella tavalla, jotta meidän kanssamme halutaan asioida jatkossakin sekä kertoa meistä myös ystäville.  

Mannila kertoo, että välittäjä on tasa-arvoisesti sekä myyjän että ostajan puolella. Laki ja Hyvä välitystapa ohjaavat välittäjän toimintaa.  

– Tavoitteenamme on löytää onnellinen yhteinen sävel. Selvitämme ostajalle kohteesta kaikki tarvittavat tiedot hyvissä ajoin, että asiakkaalla on aikaa tutustua kiinteistön tai yhtiön tilanteeseen, Mannila toteaa. 

Sp-Koti Turku rohkaisee ottamaan yhteyttä välitysliikkeeseen, kun haaveilee ensimmäisen oman asunnon ostosta. Aivan aluksi kannattaa kartoittaa oma tilanne: miltä alueelta haluaisi kodin, mikä asumismuoto olisi sopivin, ja mikä hintataso olisi juuri omalle kukkarolle realistinen. 

– Kun olet yhteydessä meihin, niin tutkimme, löytyisikö listoilta heti sopiva kohde vai ilmoitetaanko, kun sellainen tulee myyntiin. Olemme yhteydessä mahdollisesti jo ennen kuin sopiva kohde julkaistaan markkinoille, Mannila kertoo. 

Välitysliike tekee yhteistyötä Someron Säästöpankin(Siirryt toiseen palveluun) sekä Kalanti-Pyhärannan Säästöpankin(Siirryt toiseen palveluun) kanssa. Lainalupaus onkin tärkein askel asunnon ostamiseen liittyen.  

– Meidän kauttamme pääsee helposti eteenpäin suoraan lainaneuvotteluihin. Asiakkaamme saavat siis nopeaa ja asiantuntevaa palvelua, Mannila vinkkaa.  

Hän kehottaa myös käyttämään erilaisia vahtipalveluita. Kun palvelussa on sopivat kriteerit, niin sähköpostiin voikin tupsahtaa automaattisesti juuri se unelmakoti.  

– Nykyinen markkinatilanne on ensiasunnon ostoon parasta aikaa. Kun tarjontaa on melko paljon, ja kaupankäynti vielä suhteellisen rauhallista, on enemmän aikaa miettiä ja vertailla eri kohteita sekä hinnastakin pääsee paremmin neuvottelemaan. 

Mikko Mannila

Sp-Kodin välittäjät palvelevat asiakkaita lähes 80 toimipaikalla ympäri Suomen. Ammattitaitoiset välittäjämme tuntevat oman alueensa sekä paikallisen, ajankohtaisen asuntomarkkinan. Lisäksi tiivis yhteistyömme Säästöpankin kanssa tarjoaa asiakkaillemme kokonaisvaltaista, yksilöllistä ja korkeatasoista palvelua – usein vielä saman katon alta. Me Sp-Kodissa hoidamme asuntoasiasi luotettavasti vankalla ammattitaidolla sekä tietysti alan lainsäädäntöä ja Hyvän välitystavan periaatteita noudattaen. 

Muita uutisia