Siirry sisältöön
Sp-Koti Metsä

Selvennyslainhuuto säästää perikunnan turhilta mutkilta metsäkaupoilla


Julkaistu:

Kun metsänomistaja siirtyy ajasta ikuisuuteen, voi tilan myynti tuntua kuolinpesän osakkaista varsinaiselta suossa tarpomiselta. Aina kun luulee löytäneensä vankan pohjan, uppoaakin polveaan myöten vetiseen maahan ja vastassa on taas uusi selvitettävä asia – kuten selvennyslainhuuto. Tämä ylimääräinen harppaus saattaa kuitenkin säästää lopulta monelta muulta turhalta askeleelta. Ja mikä parasta, selvennyslainhuutoa ei tarvitse välttämättä edes hoitaa itse.

Selvennyslainhuuto nopeuttaa ja turvaa myyntiä 

Vaikka käsitteenä selvennyslainhuuto saattaa kuulostaa monimutkaiselta, on kyseessä oikeastaan hyvinkin yksinkertainen toimenpide, jonka tarkoituksena on päivittää kiinteistön – tai tässä tapauksessa metsätilan – omistustiedot ajan tasalle. Tyypillisesti selvennyslainhuuto tulee ajankohtaiseksi vasta silloin, kun metsä on jäänyt perikunnan hoteisiin ja siitä päätetään luopua. Tällöin selvennyslainhuutoa hakemalla voidaan omistukseen päivittää perikunnan osakkaiden nimet, joka säästää tulevassa myyntitilanteessa byrokratialta.

Pakollista selvennyslainhuudon hakeminen ei suinkaan ole edes myynnin hetkellä, mutta suositeltava kyllä. Se tekee lähes poikkeuksetta myyntiprosessista vaivattomamman kaikille osapuolille. Kun metsätila siirtyy virallisesti kuolinpesän osakkaiden nimiin, ei testamenttia, perukirjaa tai muita arkaluontoisia asiakirjoja enää tarvita. Tämä ylimääräisen paperinpyörityksen väheneminen paitsi sujuvoittaa myyntiprosessia myös suojelee sekä perikunnan että metsänomistajan yksityisyyttä.  

Metsäkaupat hoituvat mistä ja milloin vain 

Selvennyslainhuudon kenties suurin hyöty piilee siinä, että sen ansiosta metsätilan myynti voidaan hoitaa täysin sähköisesti, asuivat kaupan eri osapuolet sitten samalla paikkakunnalla tai satojen kilometrien päässä toisistaan. Kun kauppakirjat voi allekirjoittaa ajasta ja paikasta riippumatta, säästää niin myyjä kuin ostajaltakin parhaimmillaan reilusti matkakuluissa ja sitäkin arvokkaammassa ajassa. Tämän myötä myös kauppahinta saadaan nopeammin kuolinpesän osakkaiden jaettavaksi. 

Selvennyslainhuudon voi jättää ammattitaitoisen välittäjän hoidettavaksi – ilman lisäkustannuksia 

Selvennyslainhuutoa voi hakea Maanmittauslaitokselta paitsi perikunta myös ulkopuolinen valtuutettu taho, kuten metsätilojen välittäjä. Tehdessäsi myyntitoimeksiannon Sp-Koti Metsän kanssa, huolehdimme selvennyslainhuudon hakemisesta ilman lisäkustannuksia. Perikunnan maksettavaksi jää ainoastaan Maanmittauslaitokselle toimitettava maksu. 

Etsitkö ammattitaitoista metsätilojen välittäjää hoitamaan perikunnan metsäkaupat? 

Sp-Koti Metsän kanssa asioidessasi varmistat, että metsäkaupat hoituvat turvallisesti, eikä yksikään kanto jää kääntämättä! Metsäkaupan luotettava asiantuntija pitää kaikki kaupan osapuolet jatkuvasti ajan tasalla ja vastaa mielellään kaikkiin metsätilaan liittyviin kysymyksiin. Ole meihin rohkeasti yhteydessä, niin laitetaan prosessi yhdessä liikkeelle – olit sitten myymässä, ostamassa tai vasta suunnittelemassa.

Sp-Koti Metsä


Kauppakatu 23, Jyväskylä

+358 29 7031 0520

metsa@spkoti.fi


Muita julkaisuja samalta kirjoittajalta